Tuorein sisältö

Paavo Pesusieni nöyryytti ison budjetin fantasioita Yhdysvalloissa

09.02.2015 klo 10.42 | Luettu: 9338 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Paavo Pesusieni kuivalla maalla oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Komea avaustulos on yli 20 miljoonaa dollaria suurempi kuin Paavon ensimmäisellä elokuvalla 10 vuotta sitten. Paavo ja kumppanit koheltavat tällä kertaa supersankareina ihmisten maailmassa.

Wachowskin sisarusten ohjaama tieteisfantasia Nouseva Jupiter teki vastaavan tuloksen kuin sisarusten ensimmäinen iso floppi Speed Racer. Nouseva Jupiter on vielä kalliimpi projekti ja kritiikki on ollut vielä rajumpaa, joten sisarusten seuraavan työn budjetti tuskin on yhdeksännumeroinen.

Keskiaikafantasia Seventh Son maksoi vähemmän kuin Jupiter, mutta enemmän kuin Paavo. Avausviikonloppuna tienatut irtohilut sysäävät sen Jupiterin seuraksi nurkkaan itkemään. Monista ongelmista kärsineen elokuvan oli tarkoitus saapua teattereihin jo kaksi vuotta sitten.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Paavo Pesusieni kuivalla maalla (The Spongebob Movie: Sponge Out of Water) (56,0) [56,0] |1|
2. American Sniper (24,2) [282,3] |7|
3. Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending) (19,0) [19,0] |1| - arvostelu
4. Seventh Son (7,1) [7,1] |1|
5. Paddington (5,4) [57,3] |4|
6. Project Almanac (5,3) [15,8] |2|
7. The Imitation Game (4,9) [74,7] |11|
8. Black or White (4,5) [13,1] |2|
9. The Wedding Ringer (4,5) [55,0] |4|
10. The Boy Next Door (4,1) [30,9] |3|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi arvosteli: Kai... AC/DC potki pukumieh... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Seppö

09.02.2015 klo 14.55

Onko Jupiter Ascending tämän vuoden After Earth? Pitänee odottaa DVD-julkaisua ja katsoa se sitten kavereiden kanssa kunnon jurrissa.
lainaa
PekkaKana69

09.02.2015 klo 16.48

Seppö kirjoitti:
Onko Jupiter Ascending tämän vuoden After Earth? Pitänee odottaa DVD-julkaisua ja katsoa se sitten kavereiden kanssa kunnon jurrissa.

DVD? Painu takaisin sinne edelliselle vuosikymmenelle.
lainaa
eeroteero

09.02.2015 klo 16.52 2 tykkää tästä

PekkaKana69 kirjoitti:
Seppö kirjoitti:
Onko Jupiter Ascending tämän vuoden After Earth? Pitänee odottaa DVD-julkaisua ja katsoa se sitten kavereiden kanssa kunnon jurrissa.

DVD? Painu takaisin sinne edelliselle vuosikymmenelle.

Blu-Ray on yliarvostettu eikä ole huomattavasti isomman hintansa arvoinen!
lainaa
Sadmax

09.02.2015 klo 20.11

eeroteero kirjoitti:

Bluray on yliarvostettu jos tihrustat 20" tietokone näytöltä leffas.
lainaa
Seppö

09.02.2015 klo 20.55 2 tykkää tästä

Ihmiset ihmiset! Tosimiehet katsoo VHS:iä taikka etsivät jostain LaserDisc-soittimen. Kaikista paras olisi kyllä vanha kunnon Betamax.
lainaa
TheSuperTonza

09.02.2015 klo 22.19

eeroteero kirjoitti:
PekkaKana69 kirjoitti:
Seppö kirjoitti:
Onko Jupiter Ascending tämän vuoden After Earth? Pitänee odottaa DVD-julkaisua ja katsoa se sitten kavereiden kanssa kunnon jurrissa.

DVD? Painu takaisin sinne edelliselle vuosikymmenelle.

Blu-Ray on yliarvostettu eikä ole huomattavasti isomman hintansa arvoinen!

ei niissä o kuin 2-4€ eroa uutena...
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova