Tuorein sisältö

Fifty Shades of Grey ja Risto Räppääjä taistelivat suomalaisten takapuolista

16.02.2015 klo 17.00 | Luettu: 4508 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Suomalaiset ovat sadomasokistista kansaa. Viikonlopun katsotuin elokuva oli Timo Koivusalon ohjaus Risto Räppääjä ja Sevillan saituri. Kymmenet tuhannet seurasivat mestari Koivusaloa saleihin, vaikkeivät miehen työt ole saaneet yhtä innostunutta palautetta kuin Räppääjä-sarjan varhaiset episodit.

Kakkoseksi jäi Fifty Shades of Grey, jota on kutsuttava kohuleffaksi jokaisessa yhteydessä. Kyllä, leffassa nähdään enemmän seksikohtauksia kuin muissa Hollywood-tuotteissa yhteensä tänä vuonna, ja ei, leffa ei väitä, että naisten hakkaaminen ilman lupaa on myönteinen asia.

Night at the Museum -sarjan kolmas ja viimeinen osa Haudan salaisuus jäi edellämainittujen uutuuksien varjoon. Museovahti Ben Stiller seikkailee maailmalla pelastaakseen maagiset ystävänsä.

Ida kertoo nunnan uraan valmistautuvasta puolattaresta, joka joutuu kohtaamaan toisen maailmansodan jättämät varjot. Elokuva kisaa kuvaus-Oscarista ja vieraskielisen elokuvan Oscarista.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Risto Räppääjä ja Sevillan saituri (59 684) [65 915] |1|
2. Fifty Shades of Grey (52 834) [52 935] |1| - arvostelu
3. Night at the Museum: Haudan salaisuus (Night at the Museum: Secret of the Tomb) (9 706) [9 706] |1|
4. Late Lammas -elokuva (Shaun the Sheep Movie) (9 627) [32 105] |2| - arvostelu
5. Viikossa aikuiseksi (8 147) [90 488] |4| - arvostelu
6. Kaiken teoria (The Theory of Everything) (7 426) [22 006] |2| - arvostelu
7. Big Hero 6 (4 610) [72 246] |4| - arvostelu
8. Nouseva Jupiter (Jupiter Ascending) (4 522) [15 901] |2| - arvostelu
9. Mortdecai (3 599) [20 606] |3|
10. Ida (2 569) [2 569] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hard rock -veteraani... Maailma pyllisti Fif... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova