Tuorein sisältö

Elysium meni päin v**tua, tuumii ohjaaja

27.02.2015 klo 21.13 | Luettu: 5703 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja Neill Blomkamp jatkaa rehellisellä linjalla. Mies puhui Alien 5 -projektista avoimesti vaiheessa, jossa hän oli sotkeutunut omiin ajatuksiinsa, eikä tiennyt, haluaako hän leffan ohjata (hän haluaa - asia on virallistettu). Nyt hän kertoo, ettei hän ole tyytyväinen edelliseen elokuvaansa Elysium.

Blomkamp ei välitä lipputuloista (Elysium tienasi enemmän kuin hänen esikoisensa District 9, mutta myös maksoi reilusti enemmän). Häntä harmittaa, jos hän tuntee, että hän ohjasi elokuvan päin v**tua. Tunteeko hän näin? Jossain määrin kyllä.

Blomkampin mukaan Elysium kärsii heikosta, keskenkasvuisesta tarinasta. Hän keskittyi liikaa käytännön toteutukseen ja korkealentoisiin konsepteihin, joista hän pitää yhtä paljon kuin tarinoista. Ohjaajana hänen olisi pitänyt kyetä parempaan. Hän rakastaa satiirimaista ideaansa slummien yläpuolella leijuvasta rikkaiden ihmisten avaruusasemasta, ja melkeinpä tahtoisi yrittää uudestaan.

Blomkamp painottaa arvostavansa taiteilijoita, jotka tiedostavat virheensä ja oppivat niistä.

Blomkampin uusin elokuva Chappie saapuu Suomeen ensi viikolla.

Lähde: Uproxx

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Blade Runner 2 löysi... Motörhead jälleen st... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

bluräy

28.02.2015 klo 09.42 7 tykkää tästä

Jaa, mun mielestä se oli tosi hyvä ja ostin blu-räynkin. D9 oli tietty vähän parempi mutta Elysiumissa oli munaa ja hieno dystopia.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

01.03.2015 klo 09.28 1 tykkää tästä

Ei äijä ole vielä omissa silmissä loistavaa elokuvaa huonommaksi laittanut, joten Chappietä on odotettu mielenkiinnolla.
lainaa
offpsdopjpo

01.03.2015 klo 22.02

Mitä sitä aina jälkikäteen haukutaan? Täälläkin taisi joku "kolumnisti" just puhua siitä että nykyään pelintekijät julkaisevat paskaa ja jälkikäteen pyydellään sitten anteeksi ja selitellään
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova