Tuorein sisältö

The Whon Pete Townshendilta uutta musiikkia 70-vuotispäivän kunniaksi

20.05.2015 klo 15.00 | Luettu: 1621 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Eilen The Whon legendaarinen kitaristi Pete Townshend täytti 70 vuotta. Tämän kunniaksi luvassa on myös kaksi uutta kappaletta sisältävä kokoelma Truancy: The Very Best of Pete Townshend.

Vain Townshendin soolotuotantoon keskittyvä kokoelma julkaistaan 29. kesäkuuta. Albumin kahdesta uudesta kappaleesta toinen, Guantanamo, julkaistiin eilen The Whon virallisen YouTube-kanavan kautta. Sitä tosin ei pääse kuuntelemaan suomalaisen IP-osoitteen kautta.

The Whon kotisivuilla Townshend kertoo, että uusi kappale Guantanamo sai nimensä tietysti pahamaineisesta sotavankilasta Kuuban Guantánamon lahdessa. Townshend itse ei uskonut, että kappale näkisi koskaan päivänvaloa.

Levyn toinen uusi kappale How Can I Help You? puolestaan syntyi "arvostetun kollegan turhauttavien tunnevaikeuksien" inspiroimana.

Pete Townshendin viimeisin sooloalbumi on vuoden 1993 Psychoderelict, jossa peilattiin The Whon ja Townshendin omia kokemuksia musiikkibisneksestä. Uutta studioalbumia Townshend ei uskalla luvata.


Albumin kappalelistaus:


Pure And Easy (Who Came First)
Sheraton Gibson (Who Came First)
(Nothing Is Everything) Let's See Action (Who Came First)
My Baby Gives It Away (Rough Mix)
A Heart To Hang On To (Rough Mix)
Keep Me Turning (Rough Mix)
Let My Love Open The Door (Empty Glass)
Rough Boys (Empty Glass)
The Sea Refuses No River (All The Best Cowboys Have Chinese Eyes)
Face Dances (All The Best Cowboys Have Chinese Eyes)
White City Fighting (White City)
Face The Face (White City)
I Won't Run Anymore (The Iron Man)
English Boy (Psychoderelict)
You Came Back (Scoop)
Guantanamo
How Can I Help You

V2.fi | Erkki Mervaala
< Päivä pilalla: karu ... Elastinen ei tanssi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova