Tuorein sisältö

Manageri syötti Britneylle lääkkeitä - hirmuvaltias managerina?

06.02.2008 klo 09.19 | Luettu: 1280 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hoitoon ohjatun Britney Spearsin tilanne vaikuttaa kaoottiselta. Oikeuden päätöksellä tähden isä määrättiin Britneyn väliaikaiseksi holhoojaksi. Britneyn vanhempien mukaan hän on ollut holhouksen alla jo pitkään, nimittän managerinsa Sam Lutfin.

Lynne Spearsin oikeudessa kertomien tietojen mukaan perhe epäilee managerin huumanneen Britneyn lääkkeillä ja lähes pitäneen tätä vankina. Sam Lutfi oli lopulta pitänyt kaikkia lankoja käsissään.

Oikeuden päätöksellä Sam Lutfi sai lähestymiskiellon, hän ei saa olla yhteydessä Britney Spearsiin.

Britneyn äidin mukaan Lutfi valvoi kaikkea puhelinliikennettä. Hän myös uskotteli ongelmaiselle tähdelle hallitsevansa kaikkea toimintaa Britneyn ympärillä. Britneyn äiti oli saapunut popparin talolle paria päivää ennen hoitoon määräystä. Hän oli heti huomannut Lutfin määräilevän otteen ja tyttärensä hämmentyneen mielentilan. Britney oli hyvin rauhaton ja liikkui kaiken aikaa. Hän siivosi pakonomaisesti ja vaihtoi useita kertoja vaatteita, myös koiralleen. Britney vaikutti henkisesti taantuneen nuoren tytön tasolle. Manageri myös kertoi syöttävänsä tähdelle ruoan mukana rauhoittavia lääkkeitä.

Lähde Reuters, MTV

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ranskan presidentin ... Spice Girls suututti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova