Tuorein sisältö

Dungeons & Dragons -elokuvan ongelmat ratkesivat

04.08.2015 klo 21.29 | Luettu: 4958 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pari vuotta sitten julkistettu Dungeons & Dragons -elokuva on hengissä ja hyvässä kunnossa. Käsikirjoitus on jo olemassa. Uusi ison budjetin elokuvasarja alkaa lähitulevaisuudessa.

Otsikon mainitsema ongelma liittyi oikeuksiin. Vuonna 2000 valmistuneen Dungeons & Dragons -elokuvan ja sen DVD-hyllyyn päätyneet jatko-osat tuottanut Sweetpea Entertainment oli sillä kannalla, että firmalla on lupa tehdä lisää elokuvia. Alkuperäisen roolipelin omistava Hasbro sanoi, ettei muuten ole.

Hasbro, Sweetpea ja Sweetpean iso yhteistyökumppani Warner Bros. ovat painineet oikeudessa ja kulissien takana. Hommat on nyt virallisesti sovittu.

70-luvulla luotu roolipeli Dungeons & Dragons on kasvanut isoksi tuoteperheeksi, johon kuuluu muun muassa satoja romaaneja. Taru sormusten herrasta -saagan päätellyt Warner Bros. voi tehtailla Tolkienia kopioivaa keskiaikafantasiaa niin paljon kuin kehtaa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kurt Cobain murhatti... Vihdoinkin! Pez-anno... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

05.08.2015 klo 11.02 1 tykkää tästä

Tolkkienia kopioivaa? Toki D&D on ottanut paljon vaikutteita myös Tolkienilta, mutta myös muista lähteistä, kuten esim. mytologioista. Lisäksi D&D on tuonut fantasiaan runsain mitoin omaa, jota on sitten kopioitu myöhemmin sinne sun tänne.

Aiempien D&D elokuvien käsikirjoitukset ovat olleet luvattuman huonoa. Miksi elokuvia ei voisi tehdä jo olemassa olevien kirjojen, kuten esimerkiksi Drizzt-kirjojen pohjalta? Fanbasekin löytyy jo valmiiksi.

Peltoselle suosittelisin tutustumaan kronologisesti ensimmäiseen Drizzt-romaaniin Kotimaa(Homeland). Aika kaukana tosta Tolkien-kopiointi on.

Tossa vielä harrastajien tekemä pätkä aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=bsO9qMdzsgM
Muokannut: Lichi 05.08.2015 klo 11.05 lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.08.2015 klo 12.57

Ymmärsin Peltosen sanoman niin, että WB;n tilinauhamiehet jatkavat mahdollisesti tolkienmaisella reseptillä tämänkin sarjan kanssa, kun sillä kerran menestyttiin. En niin, että D&D olisi Tolkien-kopiota.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.08.2015 klo 15.40 2 tykkää tästä

Ainahan "Tolkien-kopiot" jotakin uutta keksivät, ainakin pitkäikäiset sellaiset, eikä Tolkienin tyyliä ja tavoitteita kopioi juuri kukaan käsittääkseni.

Dungeons & Dragonsissa seikkailisi hobitteja, enttejä ja balrogeja, ellei nimiä olisi pitänyt oikeussyistä muuttaa. Tolkien-kopio.

Kukaan ei kiellä keksimästä täysin uusia olentoja ja tietoisesti ottamaan etäisyyttä aiemmin luotuun materiaaliin, mutta fanifiktion luojat tahtovat, tahtovat, tahtovat lisää samaa.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

05.08.2015 klo 23.12 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Ainahan "Tolkien-kopiot" jotakin uutta keksivät, ainakin pitkäikäiset sellaiset, eikä Tolkienin tyyliä ja tavoitteita kopioi juuri kukaan käsittääkseni.

Dungeons & Dragonsissa seikkailisi hobitteja, enttejä ja balrogeja, ellei nimiä olisi pitänyt oikeussyistä muuttaa. Tolkien-kopio.

Kukaan ei kiellä keksimästä täysin uusia olentoja ja tietoisesti ottamaan etäisyyttä aiemmin luotuun materiaaliin, mutta fanifiktion luojat tahtovat, tahtovat, tahtovat lisää samaa.

No eipä täinyt tolkienin kirjassa paljon Droweja, Mindflayereita, Beholdereita, Lichejä, drowlukkeja tai tieflingejä näkyä. Toki hyviä asioita saa ja pitääkin lainata. Seehän käsittääkseni erottaa vaikuttuiden ottamisen kopioimisesta, että otetaan niitä eripaikoista ja lisätään lisäksi omaa. Onhan esim. kauhukorjallisuudesta/mytologiasta lainattu sitten esim. ihmissudet, zombiet ja vamppyyrit.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.08.2015 klo 00.16 1 tykkää tästä

Juu, ilman muuta hyviä asioita saa ja pitää lainata. Niin teki Tolkienkin.

Näitä leffoja ei ole tehty vielä montaakaan isossa mittakaavassa, joten lisää kiitos. Jos kirjaan pitäisi tarttua, olisi kivaa innostua ideasta. Se ei kiihota mielikuvitusta, jos Nirppanokkaiset jousipyssy-spockit -trilogia alkaa teoksella Partakääpiöt kaivoksessa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova