Tuorein sisältö

Marsin ja Mikä-Mikä-Maan sankarit eivät pärjänneet Napapiirin vastineille

12.10.2015 klo 16.00 | Luettu: 2613 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Napapiirin sankarit 2 oli toisenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. Alkaa olla selvää, ettei vuoden 2010 katsotuimman leffan jatko-osa haasta tämän vuoden katsotuinta leffaa Luokkakokousta. Napapiirin sankarit 2 on myynyt 70 000 lippua vähemmän kuin Luokkakokous myi vastaavassa ajassa.

Kotimainen lastenelokuva Onnelin ja Annelin talvi oli katsotuin uutuus. Tällä kertaa kahdestaan asuvien pikkulikkojen luo muuttaa pieniä pakolaisia. Viime vuonna alkaneen sarjan suosio on kasvussa.

Katsotuin ulkomainen uutuus Yksin Marsissa on Ridley Scottin ohjaama ja Matt Damonin tähdittämä kertomus astronautista, joka kieltäytyy antamasta periksi, kun hänet unohdetaan Marsiin.

Uusin Peter Pan -mukaelma Pan jätti kansan kylmäksi. Isosta budjetista ja a-luokan tähdestä Hugh Jackmanista huolimatta leffa myi kolme kertaa vähemmän lippuja kuin samaan satumaailmaan sijoittuva edullinen animaatio Helinä-keiju ja Mikä-Mikä-hirviön arvoitus vajaa vuosi sitten.

Kokeellinen kauhujännäri Unfriended "sijoittuu internetiin" eli koostuu webkameroiden kuvasta. Joku käyttää itsemurhan tehneen tytön tiliä ja terrorisoi muita nuorukaisia.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Napapiirin sankarit 2 (45 278) [184 924] |2| - arvostelu
2. Onnelin ja Annelin talvi (37 373) [45 054] |1|
3. Yksin Marsissa (The Martian) (24 257) [24 381] |1| - arvostelu
4. Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out) (7 027) [210 683] |7| - arvostelu
5. Kätilö (6 112) [189 783] |6| - arvostelu
6. Straight Outta Compton (3 958) [15 063] |2| - arvostelu
7. Everest (3 342) [32 943] |3| - arvostelu
8. Labyrintti - Aavikkokokeet (Maze Runner: The Scorch Trials) (2 568) [51 329] |4|
9. Pan (2 076) [2 076] |1| - arvostelu
10. Harjoittelija (The Intern) (1 790) [15 196] |3|
...
12. Unfriended (924) [924] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Melkein kuollut palj... Batman Returns -näyt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova