Tuorein sisältö

Wolverine upposi suomalaisiin paremmin kuin Tom of Finland

06.03.2017 klo 16.00 | Luettu: 3433 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Logan oli viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Loganin eli Wolverinen kolmas oma leffa myi yli 10 000 lippua enemmän kuin X-Men Origins: Wolverine ja The Wolverine myivät omina avausviikonloppuinaan. Ikäraja on aiempaa korkeampi ja kriitikoiden mietteet aiempaa myönteisempiä.

126 000 klikkauksen otsikko jää tällä viikolla kirjoittamatta, sillä Tom of Finland ei selättänyt Wolverinea, eikä edes jumiutunut kakkoseen. Logan myi enemmän lippuja nyt, kuin Tom of Finland myi avausviikonloppunaan, joten Logan on voittamassa taistelun takapuolista.

Käsikirjoitus-Oscarista kisannut draamakomedia Vuosisadan naiset kertoo eri-ikäisten naisten ja teinipojan kuvioista 70-luvulla. Uudet tuulet puhaltavat ja elämän ja toisten ymmärtäminen on joskus vaikeaa.

Salaisuuksien illallinen on italialainen hittikomedia, jossa ystävykset oppivat toisistaan rutkasti lisää yhden oudon illan aikana.

Kotimainen dokumentti Matka merelle ihmettelee Suomenlahtea. Lätäkkö kolmen valtion välissä on kaunis, monimuotoinen ja poikkeuksellisen saastunut.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Logan (23 218) [23 275] |1| - arvostelu
2. Vaiana (Moana) (15 312) [92 689] |3|
3. Tom of Finland (12 639) [45 375] |2| - arvostelu
4. La La Land (11 012) [201 233] |8| - arvostelu
5. Moonlight (9 331) [35 634] |4| - arvostelu
6. Lego Batman elokuva (The Lego Batman Movie) (7 912) [90 383] |4| - arvostelu
7. Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (7 670) [184 936] |6|
8. Fifty Shades Darker (5 820) [114 747] |4| - arvostelu
9. Manchester by the Sea (3 582) [9 129] |2| - arvostelu
10. John Wick: Chapter 2 (2 902) [30 383] |4| - arvostelu
...
14. Vuosisadan naiset (20th Century Women) (1 188) [1 188] |1|
15. Salaisuuksien illallinen (Perfetti sconosciuti) (1 102) [1 102] |1|
19. Matka merelle (775) [878] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tekoäly kapinoi taas... Foto: Emily Blunt on... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

TATTIZ

06.03.2017 klo 16.04 4 tykkää tästä

Olis voinu melkee odottaa et koko suomi innostuu jostain hintti elokuvasta.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

06.03.2017 klo 17.44

TATTIZ kirjoitti:
Olis voinu melkee odottaa et koko suomi innostuu jostain hintti elokuvasta.


EIkös tässä juurikin niin tapahtunut?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova