Tuorein sisältö

Huumekauppias El Chapo kiinnostaa muitakin kuin Ridley Scottia

15.03.2017 klo 14.02 | Luettu: 2708 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Meksikon suuri pieni konna Joaquín "El Chapo" Guzmán (eli "pätkä-Guzmán") on joidenkin arvioiden mukaan kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin huumekauppias. Äijä on yhä ajankohtainen, sillä hänen uusin pakoreissunsa päättyi viime vuonna ja hänet luovutettiin Yhdysvaltoihin oikeudenkäyntejä varten tämän vuoden alussa.

Ridley Scott on suunnitellut jo jonkin aikaa elokuvaa The Cartel. Se perustuu kiiteltyyn fiktiiviseen romaaniin, joka pohjautuu vahvasti El Chapon elämään. Tuoreiden väittämien mukaan Scott ohjaa seuraavaksi kidnappausdraaman All the Money in the World ja palaa heti sen jälkeen The Cartelin pariin. Scott tahtoo Leonardo DiCaprion huumeagentin rooliin. Elokuva on 20th Century Foxin tuotanto.

Sony puolestaan on hankkinut oikeudet tulevaan kirjaan Hunting El Chapo: The Thrilling Inside Story of the American Lawman Who Captures the World's Most-Wanted Drug Lord. Elokuvasta on tulossa samantapainen kuin Scottin leffasta ja myös Sony tahtoo nimekkään ohjaajan. Michael Bay on listan kärjessä.

Lähteet: Hollywood Reporter, Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Uutta Alienia odotel... Pet Shop Boys ja Hur... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova