Tuorein sisältö

Seuraavasta seuraava Alien on esiosan esiosa?

18.03.2017 klo 13.40 | Luettu: 3543 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ridley Scott, 79, on jo aiemmin uhannut tehdä Alien-elokuvia niin kauan kuin kansalle kelpaa. Hän kertoo suunnitelmasta hieman lisää. Tässä uutisessa ei ole ilmeisiä juonipaljastuksia, mutta Scott on ollut vähällä syyllistyä moisiin.

Scottin mukaan kesällä valmistuva esiosa Alien: Covenant on älykkäämpi ja raaempi kuin Prometheus. Tekoälyolentojen oikeudet ovat osa tarinaa.

Kun Scottilta kysyttiin, mikä on elokuvien järjestys, hän yllättäen antoi ymmärtää, että Prometheuksen ja Covenantin väliin kuuluu elokuva nimeltä (Alien:) Awakening.

Awakening on ilmeisesti se Covenantin jälkeen tehtävä elokuva, joka vanhan tiedon mukaan on jo kirjoitettu. Lisäksi suunnitteilla on kolme muuta Alien-elokuvaa, jotka kaikki sijoittuvat aikaan ennen alkuperäistä klassikkoa. Scott on vahvistanut, ettei hän tee jatko-osia alkuperäisteokselle, koska muut ovat jo kulkeneet niitä polkuja.

Lähde: Fandango

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mission: Impossible ... Päivän pila: Mr. Bea... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

pshidvihdsv

18.03.2017 klo 21.13 1 tykkää tästä

79? Oho ei sitten tulekaan enää montaa
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova