Tuorein sisältö

Eeppinen ritarisarja alkaa: Knightfall-traileri

26.09.2017 klo 18.40 | Luettu: 2995 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

History-kanavan ensimmäinen käsikirjoitettu sarja Viikingit on menestynyt sen verran mukavasti, että kuudes tuotantokausi on jo tilattu.

Samalla kanavalla debytoi joulukuussa Knightfall, joka on kertomus temppeliritarien veljeskunnan viimeisistä päivistä 1300-luvulla. Ristiretkien aikana perustettu järjestö kasvatti vaikutusvaltaansa sukupolvien ajan. Se ajautui vähitellen kauemmas alkuperäisistä tavoitteista ja epäsuosioon. Lopulta ritareita haukuttiin harhaoppisiksi homoiksi (niin juuri) ja heitä vainottiin.

Erään väittämän mukaan perjantai 13. päivä on saanut maineensa päivästä, jona temppeliritarit vangittiin ja poltettiin roviolla.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stephen Kingin "Se" ... The Rasmuksen uusi v... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

28.09.2017 klo 05.40 2 tykkää tästä

Temppeliherrojen tuhosta on kerrottu parissakin Don Rosan ankkatarinassa. Opin niistä muun muassa sen, että vaihdettaessa juliaanista kalenteria gregoriaaniseen vuonna 1582 siirrettiin kalenteria 10 päivää eteenpäin, joten epäonnen päivän pitäisi olla oikeasti maanantai 23. päivä.
Muokannut: Refloni 28.09.2017 klo 05.44 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova