Tuorein sisältö

Quentin Tarantinon seuraava löysi kodin; huippunimien kanssa neuvotellaan

17.11.2017 klo 20.14 | Luettu: 3143 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

#9 on Quentin Tarantinon seuraavan elokuvan työnimi. Nimi muistuttaa, että Tarantino suunnittelee ohjaavansa vain 10 elokuvaa urallaan.

Tarantino ja Sony ovat päässeet leffasta sopimukseen. Tarantino työskenteli pitkään The Weinstein Companyn kanssa, mutta Harvey Weinsteinin seksiskandaalin alettua Tarantino pahoitteli omaa vaitonaisuuttaan epäilyttävän äijän varjossa ja lähti lätkimään. Disneytä lukuunottamatta kaikki merkittävät studiot tahtoivat Tarantinon talliinsa.

#9 sijoittuu Los Angelesiin ja 60- ja 70-lukujen vaihteeseen. Margot Robbien on määrä näytellä Sharon Tatea, eli ohjaaja Roman Polanskin näyttelijävaimoa, jonka Charles Mansonin kultti murhasi. Elokuva kertoo muustakin kuin Mansoniin liittyvistä asioista.

Tarantino neuvottelee myös Tom Cruisen, Brad Pittin ja Leonardo DiCaprion kanssa. Isoja miesrooleja on tiettävästi kaksi, joten Tarantino ei välttämättä yritä saada mukaan jokaista herraa. Pitt nähtiin Tarantinon Kunniattomissa paskiaisissa ja DiCaprio Django Unchainedissa.

Lähde: Deadline


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Catherine Zeta-Jones... Bill Murrayn armeija... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova