Tuorein sisältö

Star Wars: The Last Jedi jatkaa jyräystä Suomessa

02.01.2018 klo 17.20 | Luettu: 2085 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Star Wars: The Last Jedi oli vuoden viimeisen viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa. Kaupaksi on mennyt yli 350 000 lippua. Viime vuoden katsotuin elokuva Tuntematon sotilas on ylittänyt 920 000 lipun rajan.

Katsotuin "uutuus" oli Solsidan, eli suositun tv-sarjan jatkoksi tehty leffa. Heittomerkit ovat tarpeen, sillä ennakkonäytöksiä järjestettiin useampana viikonloppuna ja yli 10 000 tikettiä oli myyty jo ennen joulua.

Härkäanimaatio Ferdinand, ballerina-animaatio Ballerina ja Aleksi Mäkelän ohjaama lätkädraama 95 debytoivat joulupäivänä, joten ne olivat viikon, jos eivät viikonlopun uutuuksia.

Perjantain ensi-illoista katsotuimmaksi nousi Woody Allenin ohjaama Wonder Wheel, jossa Kate Winsletin ja kumppaneiden suhteet menevät sekaisin huvipuiston hälyssä.

Unkarin Oscar-ehdokas Kosketuksissa on kauniiksi ja oudoksi kuvailtu rakkaustarina, jossa sisäänpäinkääntyneet työkaverit ymmärtävät, että he näkevät samoja unia.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:


Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Star Wars: The Last Jedi (40 854) [357 172] |3| - arvostelu
2. Solsidan (23 428) [43 717] |1| tai |4|
3. Ferdinand (20 280) [47 151] |1|
4. Tuntematon sotilas (15 465) [923 922] |10| - arvostelu
5. 95 (14 446) [40 276] |1|
6. Jumanji: Welcome to the Jungle (11 608) [32 255] |2| - arvostelu
7. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (9 279) [131 512] |6|
8. Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express) (6 406) [100 543] |6| - arvostelu
9. Yösyöttö (6 398) [174 934] |13| - arvostelu
10. Wonder Wheel (2 575) [2 575] |1|
...
11. Ballerina (2 534) [6 019] |1|
13. Kosketuksissa (Teströl és lélekröl) (1 287) [1 318] |1|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Räväkästi alkaa ja l... Sorry tyypit, yksi m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

15520

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova