Tuorein sisältö

Kuninkaansurmaajan kronikan ohjaa Sam Raimi

30.01.2018 klo 21.45 | Luettu: 3064 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Evil Dead ja Spider-Man-elokuvista parhaiten tunnettu Sam Raimi on ohjannut vain muutamia tv-sarjojen jaksoja sitten fantasiaelokuvan Mahtava Oz. Nyt hän on tarttumassa elokuvaan The Kingkiller Chronicle, joka perustuu Patrick Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikka -trilogiaan.

Ensimmäinen romaani Tuulen nimi (The Name of the Wind) alkaa tilanteesta, jossa maineikas sankari Kvothe käyttää salanimeä pyörittäessään majataloa. Hän on tehnyt paljon hyvää ja pahaa. Hän alkaa muistella elämäänsä, jonka suunta muuttui, kun hänen musikaaliset lahjansa johtivat taikuuden opiskeluun.

Myös elokuvia aiotaan tehdä kolme. Lisäksi kehitteillä on elokuvien kanssa yhteensopiva tv-sarja, joka esittelee täysin uusia hahmoja ja tarinoita.

Edellinen romaani julkaistiin vuonna 2011, eikä päätösosalla ole vieläkään julkaisupäivää. Edellinen Game of Thrones (eli Tulen ja jään laulu) -romaani julkaistiin samana vuonna, joten voi sitä raukkaparkaa, joka arvostaa molempia romaanisarjoja enemmän kuin lupauksia maailmaa laajentavista tv-sarjoista.

Elokuvaan kiinnitettiin jo aiemmin Lin-Manuel Miranda: hän vastaa musiikista ja toimii tuottajana. Miranda on ilmiöksi nousseen lavamusikaalin Hamiltonin luoja, jonka musiikkia kuultiin myös Disneyn Vaianassa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mainio sci-fileffa K... Jos Teräsmies on käy... >

Keskustelut (1 viestiä)

TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

31.01.2018 klo 10.26 2 tykkää tästä

Tavallaan kiinnostaa, mutta en kyllä usko että kirjaa saadaan mitenkään järkevästi tiivistettyä yhteen elokuvaan.

Lainaus:
Edellinen romaani julkaistiin vuonna 2011, eikä päätösosalla ole vieläkään julkaisupäivää. Edellinen Game of Thrones (eli Tulen ja jään laulu) -romaani julkaistiin samana vuonna, joten voi sitä raukkaparkaa, joka arvostaa molempia romaanisarjoja enemmän kuin lupauksia maailmaa laajentavista tv-sarjoista.

Ja tilannehan on omalla kohdalla juurikin tämä. The Winds of Winteria ja Doors of Stonea odotellessa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova