Tuorein sisältö

Arnold Schwarzenegger on Yhdysvaltain presidentti

15.02.2018 klo 23.51 | Luettu: 5175 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Arnold Schwarzenegger aikoo näytellä Yhdysvaltain presidenttiä Kung Furyssa, joka on itsetietoinen roskaleffa. Vitsi ei ole ennätyksellisen vitsikäs ottaen huomioon, että Donald Trump tahtoi näytellä Yhdysvaltain presidenttiä Sharknado 3:ssa: Trump uhkasi haastaa tekijät oikeuteen, kun hän oli jahkaillut ja leffa oli palkannut tilalle toisen.

Kung Fury perustuu samannimiseen lyhytelokuvaan, joka nostaa hattua 80-luvun elämää suuremmalle humpuukille. Kung Fury olisi täyspitkä filmi jo nyt, jos joukkorahoituskampanja olisi yltänyt kaikkiin tavoitteisiin. Seuraava versio tehdään isolle kankaalle Hollywoodin tukemana.

David Sandberg näyttelee toistamiseen Miamin superpoliisia Kung Furya, joka matkustaa ajassa ja kohtaa dinosauruksia, viikinkijumalia ja Hitlerin. On väitetty, että Sandberg jatkaa myös ohjaajana, mutta Schwarzenegger-uutisen lähde väittää, ettei ohjaajaa ole palkattu. Sekin tieto tuntuu vaihtelevan, onko kyseessä jatko-osa vai uusi versio.

Mukana on myös lyhytelokuvan tunnuskappaleen esittänyt David Hasselhoff ja - kenties oudoimpana juttuna - vakava setä Michael Fassbender.

Alkuperäisteos on tässä:


Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Klamydian juhlavuode... Kuopio Rockcock lisä... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

16.02.2018 klo 01.11 2 tykkää tästä

Heh, parhautta!

Terv. vielä nelikymppisenäkin 80-lukua elävä ikuinen lapsi. ;)


Muokannut: HArtsa 16.02.2018 klo 01.12 lainaa
TekemisenMeininki

16.02.2018 klo 02.22 2 tykkää tästä

Kung Fury oli yllättävänkin viihdyttävä pläjäys.
lainaa
Mikro-Pop

16.02.2018 klo 14.57 2 tykkää tästä

Puolituntinen Kung Fury oli turhankin ironinen. Tämä itsetietoisuus riivaa vähän kaikkea retrohommailua. Ikäänkuin tekijöitä pelottaisi, että joku voisi luulla heidän ihan vakavissaan tykkäävän kasarijutuista ja siksi täytyy jatkuvasti iskeä silmää ja vakuutella että hehheh ironisesti vain hehheh.

Harva sen ajan toimintaleffa toisaalta oli ihan kurttuotsaisen vakava. Pöhköys tiedostettiin mutta sitä ei pyydelty anteeksi. Kunpa nykyajan tekijätkin pääsisivät jo yli tästä anteeksipyytelyn tarpeesta.
lainaa
Passing_Breeze

16.02.2018 klo 21.47

80-luku on onnellisin vuosikymmen, jonka olen saanut elää.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova