Tuorein sisältö

Alkuperäinen RoboCop saa jatkoa: District 9 -mies ohjaa

11.07.2018 klo 22.40 | Luettu: 4346 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Neill Blomkamp ohjaa seuraavan RoboCop-elokuvan. District 9:n, Elysiumin ja Chappien ohjaaja jättää käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa muiden vastuulle, mikä saattaa olla tervettä, sillä hän on ottanut raskaasti Elysiumin ja Chappien saaman kritiikin ja kuvasto on aina ollut hänen vahvuutensa.

Leffan nimi on RoboCop Returns ja se on jatko-osa vuoden 1987 klassikolle. Alkuperäiset kirjoittajat Edward Neumeier ja Michael Miner työstivät jatko-osaa jo 80-luvulla, mutta kirjoittajien lakosta ja muista syistä johtuen heidän versionsa ei toiminut RoboCop 2:n pohjana. Heidän käsikirjoitustaan hioo Justin Rhodes, joka on ensi vuoden Terminator- ja He-Man-elokuvien kirjoittaja.

Juonikuvaus kertoo saman kuin sana "Returns": anarkia hallitsee ja Detroidin tulevaisuus on pelissä, kun RoboCop tekee uljaan paluun ja taistelee rikollisia ja korruptiota vastaan.

Blomkamp on alkuperäisteoksen suuri ystävä. Hän arvosti aikanaan eniten materialismin ja 80-luvun amerikkalaisen uhon kritiikkiä ja vanhempana hän on tykästynyt siihen, kuinka tarina kertoo identiteetin etsimisestä: inhimillinen koukku tekee tarinoista ajattomia.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sylvester Stallonen ... 90-luvulla suosiosta... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.07.2018 klo 06.58

Olisi tullut jatkoa mustalle Robocopille, siitä ei voisi tulla hyvä ja ehkä se olisi hyvä juttu nykyisille remake/jatko-osa -tehtailulle. Siis että se saataisiin vähenemään ja enemmän uusia ideoita kehiin. Tietenkin se "nainen Robocopina" -leffa on vielä tekemättä myös.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

12.07.2018 klo 08.42

LateHuominen kirjoitti:
Tietenkin se "nainen Robocopina" -leffa on vielä tekemättä myös.

Jäikö Devolver Digitalin E3-esitys näkemättä?
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

12.07.2018 klo 09.03

Refloni kirjoitti:

Jäikö Devolver Digitalin E3-esitys näkemättä?


Varmaan jos siellä jotain tuollaista on :O
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova