Tuorein sisältö

Historiallisen raaka Hurja joukko palaa Mel Gibsonin ohjaamana

25.09.2018 klo 11.26 | Luettu: 4841 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Mel Gibson on kiinnitetty länkkärin Hurja joukko (The Wild Bunch) uuden version ohjaajaksi ja kirjoittajaksi. Sam Peckinpahin ohjaama alkuperäisteos vuodelta 1969 sai Oscar-ehdokkuuden käsikirjoituksesta ja musiikista. Tarina kertoo ikääntyneistä lainsuojattomista, jotka koettavat suorittaa vielä yhden keikan 1900-luvun alussa, kun perinteinen "villi länsi" on katoamassa ja Yhdysvallat teollistuu.

Alkuperäinen elokuva kohahdutti raa'alla väkivallalla ja sitä kuvailtiin jopa elokuvista väkivaltaisimmaksi. Vuosien saatossa Peckinpahin uudistavia tyylivalintoja on arvostettu yhä enemmän. On aikaista sanoa, miten Gibson tullaan muistamaan, mutta hänen The Passion of the Christinsa kohahdutti vastaavalla tavalla ja myös hänen ohjauksensa Braveheart, Apocalypto ja Hacksaw Ridge pyrkivät käyttämään äärimmäistä väkivaltaa perustellusti.

Gibsonin seuraava ohjaus on Destroyer, joka Hacksaw Ridgen tavoin kertoo tositarinan toisesta maailmansodasta: Yhdysvaltain hävittäjälaiva ei uponnut kovassa tulituksessa. Rahoituksesta käydään viime hetken neuvotteluja, mutta Gibson on jo valmistellut kuvauksia, joiden on määrä alkaa keväällä.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lopun alkua ilmassa,... Rankat sääolot peruv... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova