Tuorein sisältö

Eeppisten fantasiasarjojen sota alkaa: Netflix nappasi myös Narnian

03.10.2018 klo 18.30 | Luettu: 847 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Netflix ryhtyy tehtailemaan Narnian tarinoita, eli kirjailija C.S. Lewisin fantasiaromaaneihin perustuvia tv-sarjoja ja elokuvia. Lapsille sopivien tarinoiden taustalla kytee kristillinen arvopohja: Narniassa vaikuttava Aslan-leijona on käytännössä Jeesus.

Netflix on ensimmäinen firma, joka on saanut kaikkien romaanien oikeudet yhtäaikaa. Netflix on Narnian koti monina tulevina vuosina, myhäilee sisältöpomo Ted Sarandos. Tarkempia tietoja ei tarjota. Esimerkiksi se lienee mahdollista, että vaatekaapin avulla Narniaan saapuvien Pevensien sisarusten seikkailut kerrotaan tv-sarjassa ja elokuvat syntyvät kirjoista Taikurin sisarenpoika (esiosa) ja Hevonen ja poika (itsenäinen seikkailu).

Aikuisempaan makuun Netflix tulee tarjoamaan The Witcher -romaaneihin perustuvan fantasiasarjan, jota tähdittää Henry Cavill. Samaan aikaan HBO kehittelee esiosaa Game of Thronesille ja tuottaa BBC:n kanssa Universumin tomu -fantasiasarjan, joka perustuu samoihin kirjoihin kuin elokuva Kultainen kompassi. Amazon tunkeutuu areenalle vaikka väkisin Taru sormusten herrasta ja Ajan pyörä -sarjoilla.

Ei siis olisi ihme, jos iso fantasiasarja olisi käynnissä koko ajan jossakin palvelussa lähitulevaisuudessa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nyt kehtaa sanoa, et... Sabrina, teininoita ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova