Tuorein sisältö

DC:n väkivaltaisin sika Lobo kohtaa Teräsmiehen vaarin: näyttelijä löytyi

03.10.2018 klo 22.45 | Luettu: 2686 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Teräsmiehen isoisästä kertova Krypton esittelee toisella kaudella Lobon, joka on lievästi sanottuna säälimätön palkkionmetsästäjä: hän on tappanut kaikki lajitoverinsa. Se on silti hieman erikoista, että häntä on (monissa uutisissa) kuvailtu toisen kauden merkittävimmäksi roistoksi, sillä hän on pohjimmiltaan parodiaa machohahmoista ja prätkäjätkä. Tarinassa vaikuttavat myös Teräsmiehen arkkiviholliset Zod, Doomsday ja Brainiac ja useamman planeetan kohtalo on pelissä.

Yhtä kaikki: näyttelijä on löytynyt. Loboa tulkitsee Emmett J. Scanlan, joka tunnetaan parhaiten Hollyoaks-sarjasta. Sarjakuvien Lobo on voimakas, sodankäynnin suhteen nero ja sillä perustelulla kuolematon, että kun hän joutui Helvettiin, demonit saivat hänestä tarpeekseen, eikä häntä Taivaaseenkaan huolita. Tarkkoja tietoja tv-sarjaversiosta ei tipu.

Yksi takaa-ajatus on tiettävästi se, että Lobosta tahdotaan tehdä tunnetumpi. Warner Bros. on kehitellyt vuosia Lobon omaa elokuvaa, jonka ohjaajaksi studio tahtoo tällä hetkellä huonon maun erikoismiehen Michael Bayn.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Harvalla muusikolla ... Näytellyn Star Wars ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova