Tuorein sisältö

Erilaisella Resident Evil -leffalla on ohjaaja; Uncharted-leffa hukkasi moisen taas

20.12.2018 klo 19.16 | Luettu: 2238 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Resident Evil -leffasarja vietiin päätökseen, mutta uusi versio pistettiin tulille melkeinpä heti. Ohjaajaksi ja kirjoittajaksi on nyt palkattu Johannes Roberts. Hänen uusimpia töitään ovat puukkokauhu The Strangers: Prey at Night ja haihäkkijännäri 47 Meters Down, jolle hän filmaa parhaillaan jatkoa.

Uuden Evilin tuotanto alkaa tähän tietoon ensi vuonna. Uudet versiot lupaavat usein olla aiempaa uskollisempia alkuperäismateriaalille, mutta tässä tapauksessa Capcomin pelisarjaa suosivien fanien ei kannata odottaa ihmeitä vielä, vaikka mm. kaikki näyttelijät vaihdetaan. Capcom on väitetysti tyytyväinen vanhoihin elokuviin ja niistä viimeinen iski kultasuoneen Kiinan markkinoilla, mikä on selkein yksittäinen syy tehdä leffoja lisää.

Lähde: Variety

PlayStationin Uncharted-pelit ovat hyvin elokuvamaisia ja Indiana Jones -henkisiä, mutta elokuvia ei ole saatu aikaiseksi. Ensimmäinen on ollut kehitteillä noin 10 vuotta. David O. Russell, Neil Burger, Seth Gordon ja tuoreen tiedon mukaan Shawn Levy ovat jättäneet ohjaajan pallin. Uutta ohjaajaa etsitään taas. Hallitseva Spider-Man Tom Holland on yhä päärooliin pultattu.

Levyn toinen videopeliaiheinen projekti Free Guy sai vihreää valoa, joten hän päätti keskittyä siihen. Ryan Reynoldsin tähdittämä toimintakomedia kertoo pelin sivuhahmosta, joka yrittää pelastaa digitaalisen maailmansa pelaajan avatarin kanssa.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Battle Beastin uuden... Rashomon - paholaise... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova