Tuorein sisältö

Iskelmä Festivaalin aikataulut järjestyksessä

07.05.2019 klo 13.46 | Luettu: 1542 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Iskelmä Festivaalin tarkempi aikataulu on julkaistu tapahtuman verkkosivuilla.

Kolmeen päivään mahtuu yli 30 artistia ja keikkaa. Mukana ovat mm. Lauri Tähkä, Ville Valo & Agents, Chisu, Juha Tapio, Eppu Normaali, J.Karjalainen, Kaija Koo, Laura Voutilainen ja Apulanta.

Himos Areenalla festarialueen ytimessä esiintyvät Samae Koskisen Korvalääke, Maustetytöt, Ilta, Paul Elias, Vilma Alina sekä Mikko Siltala & Pauliina Puurila & Thank God it’s AamuKlubi Band. Päivisin areenalla on mahdollisuus osallistua tanssikursseille. Himos Areenan ohjelman korkkaa jo keskiviikkona 26.6. karavaanareiden bileissä Markku Aro.

Iskelmä Festivaali on kymmenessä vuodessa kolminkertaistanut yleisömääränsä. Aluetta on kehitetty ja tulevaksi kesäksi alue kokee jälleen uudistuksen, kun uusi festariranta festivaalialueen välittömässä läheisyydessä aukeaa yleisön käyttöön.

Iskelmä Festivaalin lipunmyynti käy aiempia vuosia vilkkaampana. Paikalle odotetaan ennätysyleisöä. Viime vuonna tapahtuma keräsi Himos Parkiin yhteensä 35 000 festivaalivierasta.

Esiintyjät:
TO 27.6. Chisu, Eppu Normaali, Laura Voutilainen, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Vesala, Anssi Kela
PE 28.6. Antti Ketonen, Elastinen, Ellinoora, Ellips, Ismo Alanko, Juha Tapio, Kolmas Nainen, Pepe Willberg, Popeda
LA 29.6. Anna Puu, Apulanta, J. Karjalainen, Kaija Koo, Lauri Tähkä, Neljä Ruusua, Vesterinen yhtyeineen, Raskasta Iskelmää, Ville Valo & Agents

Himos Areena:
TO 27.6.: Samae Koskisen Korvalääke, Maustetytöt
PE 28.6.: Ilta, Paul Elias
LA 29.6.: Mikko Siltala & Pauliina Puurila & Thank God it’s AamuKlubi Band, Vilma Alina

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Aikataulut ja Himos Areenan artistit julkaistu ?? Iskelmä Festivaalin kruunaa @himosareena’n upeat artistit ?? Himos Areenalla Festarikansaa tanssittavat seuraavat artistit ja bändit: ? Torstai 27.6. ? @maustetytot_yhtye, Samae Koskisen Korvalääke ? Perjantai 28.6. ? @pauleliasmusic, @iltaofficial ?Lauantai 29.6. ? @mikkosiltala & @pauliinapuurila & Thank God it’s Aamuklubi Band, @vilmaalinamusic Upeita ja ihania keikkoja tiedossa niin Iskelmälavalla, Aamuklubi-lavalla kuin Himos Areenalla. Kuka muu ei enää malttaisi odottaa kesäkuun loppua? ???? Iskelmä Festivaalin aikataulut on nyt julkaistu ja löytyvät nettisivuiltamme! Klikkaa biosta köytyvää linkkiä, tsekkaa aikataulut ka hanki kesän parhaan tapahtuman liput NYT, sillä ensi kuussa juhlitaan! ???????? @iskelma #iskelmäfestivaali #iskelmäfestarit #iskelmäfestivaali2019 #kesänparastapahtuma

Henkilön Iskelmä Festivaali (@iskelmafestivaali) jakama julkaisu


V2.fi | J.A. Kaunisto
< HBO myöntää Game of ... Jääkiekkojournalisti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova