Tuorein sisältö

James Bond kohtaa vanhan vihamiehen

12.07.2019 klo 20.30 | Luettu: 3503 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Puhumme nyt teknisesti ottaen spoilereista, mutta jos luet leffauutisia, tällaiset spoilerit ovat yleistietoa. Kuten huhut ennakoivat, Blofeldin näyttelijä Christoph Waltz filmaa parhaillaan kohtauksia uuteen James Bond -elokuvaan. Kun vierailija bongasi hänet kuvauksissa, hän sanoi "et ole nähnyt minua". Aiemmin Waltz on väittänyt, ettei hän palaa ja vaikka Blofeld palaisikin, perinteenä on vaihtaa näyttelijä.

Rami Malek näyttelee uutta roistoa, joka on jonkin sortin terroristi, joka ei edusta tosielämän ideologioita (Malekin vaatimuksesta), vaan väärinkäyttää uutta teknologiaa omista syistään. Huhujen mukaan Blofeld palaa Hannibal Lecter -henkisenä neuvonantajana, joka johtaa Bondin ja kumppanit Malekin jäljille. Lecter teki vähän muutakin Uhrilampaissa, joten on mahdollista, että Bondin ja Blofeldin suhde pyritään viemään päätökseen kärkevämmin. Daniel Craig ei jatka Bondina seuraavan elokuvan jälkeen.

Huhtikuussa debytoiva leffa on yhä nimeä vailla. Puikoissa on Cary Joji Fukunaga, eli True Detectiven ja Maniacin ensimmäisten kausien ja Beasts of No Nationin ohjaaja.

Lähde: The Playlist

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stranger Things 3-4:... Milla Jovovichin par... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

asdasda

12.07.2019 klo 21.30 3 tykkää tästä

Kuvitteellinen keskustelu:

"Mitäs sinä teit tänään?"

"No mä postailin samaa viestiä pienin variaatioin koko päivän yhdelle saitille. Enkä uskonut, että ylläpito näkee ne kaikki viestit ja poistaa ne aina."

"Vau, sulla on elämänhallinta kuosissa."
Muokannut: Mikko 12.07.2019 klo 21.51 lainaa
bfosjfj

12.07.2019 klo 21.49 1 tykkää tästä

spectre on vahan kuin majesteetin palvelus. ei kannatta ikina missaan viitata. jos craig tulis pilttuusta uutena ja malek hyvin vastassa niin vois oll lupauksia
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova