Tuorein sisältö

Myös ruotsalaiset innostuivat Atlantin yli -formaatista

16.09.2019 klo 14.06 | Luettu: 2213 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

TV5:n Atlantin yli -sarjan ruotsalainen versio nähdään tuoreeltaan Dplay-palvelussa.

Ruotsin Kanal 5:lla parhaillaan pyörivä, välittömästi hitiksi noussut Över Atlanten nähdään Suomessa alkuperäisen Atlantin yli -sarjan rinnalla.

TV5:lla ja Dplayssa seurataan parhaillaan suomalaisen tähtimiehistön meriseikkailua Atlantin yli Joel Harkimon luotsaamana. Hittisarjan toinen kausi on houkuttanut edeltäjänsä tavoin runsaasti yleisöä television ääreen.

Suomalaisen tuotantoyhtiö Rabbit Filmsin kehittämä formaatti on herättänyt siinä määrin huomiota, että myös Ruotsi ja Tanska ovat tehneet sarjasta omat versionsa, ja lisäksi tuotanto on käynnissä Belgiassa. Myös Norja, Hollanti, Ranska ja Espanja ovat osoittaneet kiinnostuksensa formaattia kohtaan.

Ruotsalaisen tähtimiehistön muodostavat useita tunnettuja tv-ohjelmia juontanut Agneta Sjödin, entinen olympiatason uimahyppääjä Anne Lindberg, suosittu bloggaaja, Ruotsin euroviisuedustajanakin nähty artisti Viktor Frisk, palkittu tv:stä tuttu kokki Markus Aujalay, näyttelijä, Dplayssa pyörivästä Sukulaiskesä-sarjastakin tuttu Peter Magnusson, hiihtäjä ja nelinkertainen olympiavoittaja Thomas Wassberg sekä joukon ammattilainen, purjehtija Gunnar "Gurra" Krantz.

Atlantin yli Ruotsi, 4 ensimmäistä jaksoa katsottavissa Dplay+:ssa 18.9. alkaen

Atlantin yli (Suomi), TV5:n ohjelmistossa keskiviikkoisin klo 21.00. Katsottavissa myös Dplayssa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ei ja kertakaikkiaan... Vain elämää -ohjelma... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova