Tuorein sisältö

Game of Thrones -sarja House of the Dragon on julkistettu (ja sitä ei peruta)

30.10.2019 klo 03.25 | Luettu: 3286 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

HBO perui yllättäen Game of Thronesin nimeämättömän esiosan, jonka oli määrä mennä tuhansia vuosia menneisyyteen ja kertoa ensimmäisestä "pitkästä yöstä". Pilottijakso oli jo kuvattu. Sitä tähditti Naomi Watts.

Pari tuntia myöhemmin uusi sarja on virallistettu. House of the Dragon tehdään ilman perinteistä pilottijaksovaihetta, joten tällä kertaa perumista ei tarvitse pelätä. Sarja saa vähintään 1. kauden eli 10 jaksoa.

Päävastuussa kirjoittamisesta on Ryan Condal (Colony). Isoilla Thrones-jaksoilla kiitosta saanut Miguel Sapochnik ohjaa ensimmäisen jakson ja muita, ja toimii sarjan vetäjänä yhdessä Condalin kanssa. George R.R. Martin on mukana tuottajana, konsulttina ja jossain määrin kirjoittajana.

House of the Dragon perustuu Martinin "fiktiiviseen historiankirjaan" Fire & Bloodiin. Sarja menee 300 vuotta menneisyyteen ja kertoo Targaryenin suvun loiston päivistä ja rappiosta.

Sarja on ollut kehitteillä lyhyemmän aikaa kuin muut Thrones-projektit. HBO siis ilmeisesti luottaa siihen, että Fire & Blood ja sen tuleva jatko-osa tarjoavat jämäkän selkärangan.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tältä näyttää 128 la... Grammis-palkittu ruo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova