Tuorein sisältö

Dark 12/26: miksi sarjan nimi on Dark

29.08.2020 klo 23.00 | Luettu: 2032 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 2:
Dunkle Materie


"Pimeä aine" on jakson nimi suomeksi ja "Pimeä" sarjan. Kahdessa kohtauksessa kellopelikoneiston luomaa vakaata mustaa palloa käytetään aikamatkustukseen rutinoituneesti. Tulevaisuudessa nykyisyyden Jonas hakee tuntumaa epävakaaseen mustaan palloon. Selvä, ilmeisesti. Kiva oppia tämä vähän ennen koko sarjan puoltaväliä: oikeasti kiva ja sarkastisesti kiva.

Kaksi hahmoa vihitään taas aikamatkojen saloihin ja "Oiva Lohtander" hoksannee jujun ennen kuin hahmo ja katsoja kuolevat vanhuuteen. Nielen sen, että perusteini Jonas on muuttunut nopeasti pallon tutkijaksi ja tulevaisuuden militanttien väistelijäksi, koska ainakin mielikuvissani aikaa on kulunut, kun nollasta tuli kahden asian polla.

Nykyisyyden ja tulevaisuuden Jonasit ovat kiintoisa kombo, kun tulevaisuuden versiolla on saksalaisittain harvinaista perustason karismaa, joka saa välittämään hahmosta, mutta vain nuorempi versio tuntuu olevan lähellä käänteitä; tällä kertaa astuessaan palloon. Se tunne on vahva, että sarja etenee harkittuun suuntaan, mutta vihjailu ei vahingossakaan johda pärisyttäviin väliaikahuipennuksiin.

Maailmanloppu on päivää lähempänä kesällä 1987 kuin kesällä 2020, joten koko jatkumo on vaarassa romahtaa? Nämäkin väliotsikot ovat lupaavia. Lupaavia.


Keskiarvo 12 jakson jälkeen:


< Jakso 2-1 --- Jakso 2-3 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Maineikas black meta... Sylvester Stallonen ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova