Tuorein sisältö

Snowpiercer 2-4: tunneli, johon paha Sean Bean tahtoo survaista junansa

16.02.2021 klo 23.00 | Luettu: 508 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 4:
A Single Trade


Osapuolet kerääntyvät juhlimaan tiedejuonta, joka on käytännössä tauolla. Joutessaan he koettavat hitusen manipuloida toisiaan. Kausi jatkuu katsomiskelpoisena, mutta alkupään vihjailu kiihkeämmästä jännityksestä ei täysin mennyt läpi ja tämänkertaisen hahmovetoisen setin aikana onttous näkyy yhtälailla. Mukavuusalue on keskellä: kun juna ja jääkausi, tai eri tavoin ajattelevat matkustajat kiikkuvat törmäyksen partaalla syystä, jota ei tarvitse selittää, jännitteisiin voi uskoa.

Paha Sean Bean tahtoo tavata traumatisoituneen laululinnun, joka oli aikanaan hänen omaisuuttaan. Beanin suojatti ja uusköyhä psykoteini käyvät sätkällä solidaarisesti. Snowpierceriä emännöivä menninkäistäti on jakson voittaja saadessaan palvella ilman taka-ajatuksia: Beania hän fanittaa, mutta yhteisöstä hän välittää. Ja sellaista. Ei ole tarpeen kulmaa nostaa, vaikka Beanin ja pulusen peli on yritetty editoida dramaattiseksi.

Keskityin pääasiassa siihen, tikittääkö Beanin pätevä suoritus samaa tahtia käsikirjoituksen kanssa. Luultavasti kyllä. Huippuälykkäät viettelevät saatanat devalvoituivat rajusti Trumpin presidenttikaudella. Beanin hahmo on uskottavampi mairea mielistelijä, jonka karisma kuihtuu nopeasti nilkkimäisen kihdin tieltä, jos hän kokee olevansa vakaalla pohjalla. Provosoivasti mutta uskottavasti useimmat seuraajat ovat vioille sokeita.


Keskiarvo 14 jakson jälkeen:


< Jakso 2-3 --- Jakso 2-5 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stam1na juhlii yhdek... Tarina Kolmesta musk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova