Tuorein sisältö

Espoo Cinén lipunmyynti alkaa huomenna

24.07.2007 klo 16.11 | Luettu: 1700 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuusipäiväinen elokuvafestivaali Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 21.–26. elokuuta ja lippuja voi ostaa verkosta huomenna 25.7. kello 12.00 alkaen.

Kuten elokuvajuhlille sopii, koostuu ohjelmisto sekä maailmalla huomiota herättäneistä teoksista, että marginaalisemmasta materiaalista. Ensin mainittuihin voi lukea ainakin aasialaisspektaakkelin Kultaisen Kukan Kirous, kauhujatko-osan 28 Viikkoa Myöhemmin ja vuoden kehutuimman elokuvan Rottatouille (Ratatouille). Kotimaista tuotantoa edustavat muun muassa Miehen Työ, Suden Vuosi ja Aavan Meren Tällä Puolen.

Festivaalin avaa Irina Palm, joka kertoo keski-ikäisestä leskirouvasta, joka, tarvitessaan rahaa sukulaispojan lääkärinkuluihin, hakee emännän paikkaa seksiputiikista. Mitä sitten tapahtuu, selviää kun suomentaa sanan "palm" (tai katsoo kuvaa ylhäällä). Tragikomedia oli Berliinin elokuvajuhlilla ehdokkaana Kultaisen Karhun (paras elokuva) saajaksi.

Muita huomionarvoisia elokuvia ovat ainakin Gus Van Santin Cannesissa palkittu Paranoid Park ja niinikään Suomen ensi-iltansa saava, maasta taivaisiin ylistetty Destino; Walt Disneyn ja Salvador Dalín 40-luvulla alkuunpanema lyhytelokuva, joka saatiin valmiiksi vasta 2003. Monipuolinen ohjelmisto koostuu yhteensä 90 elokuvasta Euroopasta ja muualta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Supersankariviikko: ... Vihreää valoa maailm... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova