Michael Keatonin Batman kohtaa tällaisen Batgirlin: foto

16.01.2022 klo 00.15 | Luettu: 1628 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Michael Keaton pelasti itsensä elokuvilta Batman Forever ja Batman & Robin, joista jälkimmäisessä nähtiin Alicia Silverstonen näyttelemä Lepakkotyttö. Keaton on viimeaikoinakin tuuminut, että hän tahtoi pitää kiinni Batmanin ja Batman - paluun synkemmästä tunnelmasta. Se jää nähtäväksi, miten karuja leffoja ovat The Flash ja Batgirl, joissa Keaton palaa Lepakkomieheksi multiversumitarinan merkeissä.

Batgirl tehdään HBO Maxia varten. Pääosassa nähdään laulaja Leslie Grace, jonka debyyttielokuva oli In the Heights. Ensimmäinen kuva on julkaistu.

Moneen kertaan lykkääntynyt The Flash saapuu isolle kankaalle marraskuun alussa. Myös Batgirl on luvattu tälle vuodelle, mutta se tuskin valmistuu ainakaan ennen The Flashia, sillä The Flashin supernopeus mahdollistaa todellisuuksien yhdistymisen.

Batgirlin isäksi eli komisario Gordoniksi palaa J.K. Simmons, joka nähtiin Justice Leaguessa. Brendan Fraser on Firefly eli tarinan roistona toimiva pyromaani.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Peacemaker 1-2 ja 1-... The Rasmus Euroviisu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova