Peacemaker 1-8: kyse oli koko ajan värjätyistä parroista leuoissamme ja sieluissamme

Homma paketoidaan kivasti, kun potentiaali kuoli jo, ja on hauskaa hukata puolet ajasta turhaan sivupolkuun. Tuo ei varsinaisesti ollut sarkasmia.

Pitää tuhota ufolehmä. Alienit ovat tykinruokaa, mutta ensin sankarit yrittävät olla ovelia, mikä tukee ryhmäkemiaa eli pääasiaa. On erikoista, ettei sarja ole Suicide Squad -tarina, joissa "kuka vain" voi kuolla, mutta toki tiimin muodostaminen nörteistä on erilainen projekti kuin psykojen johtaminen teuraalle. Nimekkäät vieraat lopussa auttavat alleviivaamaan sen.

On pari asiallista repliikkiä. Loppusuoralla alienit väittävät Peacemakerille olevansa itsekin hyvää tarkoittavia rauhaanpakottajia. Eikö ihmiskuntaa pidäkin opastaa? Hitusen kärjistettynä tilanne on se, että Peacemaker on sarjan mittaan irtisanoutunut äärioikeistolaisesta "vapaus"sodasta, joten hän sanoo ei myös mieliä hallitseville avaruuden kommareille, koska fundamentalistit ovat samaa maata. Hän on simppeli mies, jonka piti vain löytää kavereita, jotka eivät ole sydämissään mätiä. Ja ampua isänsä.

Olen silti närkästynyt siitä, mitä James Gunn sanoi 2. kauden virallistaessaan. "Peacemakerin luominen on ollut yksi todellisista kohokohdista elämässäni, sekä ammatillisesti että muuten." Kun Troma- ja Guardians of the Galaxy -mies aloittaa väittämällä, että on lupa tehdä mitä vaan, ja tuo on loppulausunto, sitä saa odottaa pikkuisen enemmän. Gunn antaa joskus ymmärtää olevansa tarkka suunnittelija, joten ehkä laajempi improvisointi oli hauskaa hänelle?

Parranvärjäys-gaten huipentuma korostaa näppärästi punkeron haurautta ja kehittyvää vahvuutta. Täti ei saa tilaamiani kotkahaleja, mutta kaikki makeilevat kompuroidessaan ja kaikilla on tunnereaktio tapahtumiin. Lisääkin katsoo.


Keskiarvo 8 jakson jälkeen ja arvosana 1. kaudelle:


< Jakso 1-7

Katsottu: HBO Max