Tuorein sisältö

Margot Robbie ja Brad Pitt 1920-luvun Hollywood-irstailussa: Babylon-traileri

14.09.2022 klo 20.20 | Luettu: 1128 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Oscar-gaalaan ei voi olla kauaa, kun elokuvista kertovat elokuvat julkaisevat ensimmäiset trailerinsa. Steven Spielbergin The Fabelmans näyttää hyvältä (traileri) ja niin näyttää myös Damien Chazellen Babylon. Siitä voidaan keskustella, kannattaako Chazellen kaltaisen osaavan tulokkaan omistautua sisäsiittoisuudelle. Babylon on hänen viides ohjauksensa ja La La Land oli hänen kolmantensa. Sekä "Babylon" että "La La Land" toimivat Hollywoodin lempiniminä.

Babylon sijoittuu 1920-luvun Hollywoodiin ja kuvaa tuon ajan villejä vapaa-ajan rientoja ja siirtymää mykkäelokuvista äänielokuviin. Diego Calva (Narcos: México) näyttelee nuorta meksikolaistaustaista näyttelijää, joka yrittää edetä alalla aloittaen avustajana. Keskeisissä rooleissa nähdään myös Margot Robbie ja Brad Pitt, ja tyyris leffa on värvännyt tunnettuja naamoja sivuosiinkin. Osa hahmoista on fiktiivisiä ja osa perustuu historiallisiin henkilöihin.

Ensi-ilta on käytännössä ensi vuoden alussa (Yhdysvalloissa tammikuussa), mutta Oscar-kelpoisuus varmistetaan parissa teatterissa tänä vuonna.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Renny Harlin aloitta... Ville Valon soolodeb... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.09.2022 klo 21.25

Kyllä, kiitos.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova