The White Lotus 2-5: böö, vilkaise valkaistua lootustani, virkkoi Mike White

Googletin: sarjan luoja on avoimesti biseksuaali. Se on hyvä tietää, kun sarjalla on fetissi siitä, kuinka "homoudesta voi jäädä kiinni".

Se ei ole nyt lemmenkipeä hotellinjohtaja, joka jää kiinni asetelmallisesta homoerotiikasta, mutta lemmenkipeä hotellinjohtaja jää kiinni homoudesta ja toisessa juonessa asetelmallinen homoerotiikka esitetään yllätyksenä (heterojen ihan vain pannessa).

Hotellinjohtajien tapaukset saavat kysymään, elämmekö 1900-lukua. Pomotäti ahdistelee naispuolista alaistaan ja silti vaikuttaa ujolta kuin ala-asteen discossa. Olen odottanut juonen syvenevän, mutta sama jatkuu, kun laululintu tarjoaa hänelle seksiä vastineeksi työstä. 1. kauden koheltava "Tom of Hawaiji" sentään vaikutti alustavasti itsetietoiselta.

Tuskastelin muiden juonien kuivuutta 20 minuuttia, mutta ehkä tunnelma alkoi taas vietellä. Se menee "oikeiden aikuisten ironiana", kuinka kolmen polven miehet sotkeutuvat ilotyttöihin. Nuorin pani vahingossa. Hänen piti olla feministi, joten nyt hän uskoo päätyneensä Pretty Woman -skenaarioon. Ilotyttö haistaa rahan ja jatkaa korttitalon rakentamista.

Kolmekymppisten parien kriisi jatkuu niin kaavamaisesti, että naputtelin taas manifestin miljonäärikirjoittajien rappiosta - säästän silmäsi siltä. Toki se on "niin totta", että mäntit sietävät toisiaan ja möläyttelevät viinipäissään.

Hulluin täti Jennifer Coolidge mm. käy oopperassa. Jos ooppera ja muut mytologiaviittaukset paljastavat, mitä satu kopioi, en ole kiinnostunut, koska viittauksen arvon on hyvä olla selkeämpi kuin sen, että johonkin viitataan. Jos tädin uuden tuttavan monologi tarkoittaa sitä, mitä se vaikuttaa tarkoittavan, on ohjaaja-kirjoittajan onni se, että hän osaa ohjata.


Keskiarvo 11 jakson jälkeen:


< Jakso 2-4 --- Jakso 2-6 >

Katsottu: HBO Max