Tuorein sisältö

Tappajauima-altaasta kertova Night Swim tahtoo olla ensi vuoden M3gan

11.01.2023 klo 21.05 | Luettu: 1020 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kerry Condon (Better Call Saul) ja Kurtin poika Wyatt Russell (The Falcon and the Winter Soldier) tähdittävät kauhuelokuvaa Night Swim. Yliluonnollinen jännäri rakentuu jonkinmoisen tappajauima-altaan ympärille. Leffa perustuu samannimiseen lyhytelokuvaan (kuvassa), joka antaa ymmärtää, että altaan uhrit näkevät itsensä mörköversion ennen katoamistaan.

Bryce McGuire on lyhytelokuvan kirjoittaja ja toinen sen ohjaajista. Hän ohjaa ja kirjoittaa täyspitkän version. Kuvaukset alkavat pian, jotta leffa ehtii teattereihin ensi vuoden tammikuussa.

Tammikuulle ajoitetut kauhuelokuvat onnistuvat usein nousemaan hiteiksi, vaikka teattereissa pyörivät yhä joulun isot ensi-illat. Suomeen tällä viikolla saapuva tappajanukke-elokuva M3gan on uusin esimerkki. M3ganin ja Night Swimin takana ovat samat firmat: James Wanin Atomic Monster, Jason Blumin Blumhouse ja Universal Pictures.

Wanin & Blumin yhteisiin tuotantoihin lukeutuvat myös Riivattu (Insidious) -elokuvat, Upgrade ja The Invisible Man (2020). Heidän firmansa aikovat yhdistyä.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vanha bändikokoonpan... Jenkkipunkkari NOFX ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova