Vikings: Valhalla 2-5: nimeni on Inigo Montoya. Tapoit isäni. Valmistaudu kuolemaan.

Kätevyys ja pääsääntöinen mustavalkoisuus tarvitsee kylkeen säpinää palvellakseen Xenan tai Prinsessan ryöstön tyylisenä humpuukihömppänä. Niin tapahtuu. Uskottavuutta tavoitellaan joskus, joten on tarpeen hörähtää tahattomalle huumorille kerran tai pari.

Veneporukka pysähtyy huoltotoimiin. Paikalle saapuu virnuileva paikallinen, joka huomaa, että vankilasta ongittu sokea opas onkin etsintäkuulutettu itämaan prinssi, jonka taustatarinan hän lukee paperista. Prinssi kommentoi, että siksi hän matkalle lähti, että hän voi kostaa kohtalonsa!

Sankarit pieksevät virnuilijan klaanin ja samalla vaivalla seurueeseensa kuuluneen orjakauppiaan, joka loppuun asti ulisee naisten olevan vain omaisuutta. Sivussa paljastuu, että yhdellä daamilla on maaginen medaljonki, joka on avain rikkauksiin tuhannen ja yhden yön maassa. Olisi ihme, jos sokea prinssi ei pääsisi runoilemaan katalaa veljeään nurin Colosseumilla.

Pihahdin sille, että ns. olennaisista asioista matkataan yhä etäämmälle, mutta jakso suvaitsee paljastaa potentiaaliselle Norjan kuninkaalle, että pohjoisessa parhaillaan ähkivä sankaritar synnyttää hänelle, joten etäisyys alleviivataan ominaisuudeksi.

Näyttelijä ottaa synnytyksen vakavasti kuin puolet House of the Dragon -jaksoista, joten hahmon hikeen uskoo, vaikka muu on kätevää. Viimeksi pohjolaan tupsahtanut sotaherra (jota en muista nähneeni aiemmin) ei kunnioita muuta kuin sankarittaren suosiota (jonka perusteluja en muista), joten äijä yrittää ottaa daamin hengiltä tarkalleen niin ovelasti, että pakoon pääsee aina. Hömppänä sekin toimii, mutta on selkeitä tilaisuuksia kaipailla Game of Thronesin yllättävyyttä ja täyteläisyyttä, joka yllätykset käytännössä salli.


Keskiarvo 13 jakson jälkeen:


< Jakso 2-4 --- Jakso 2-6 >

Katsottu: Netflix