Tuorein sisältö

Esimakua Squid Gamen 2. kaudesta ja tosi-tv-versiosta

18.06.2023 klo 16.45 | Luettu: 1618 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Squid Game -sarjan 2. kausi virallistettiin viime kesänä. Tähän tietoon se valmistuu ensi vuonna, jolloin sitä on odotettu kolmisen vuotta. Kukaan ei voinut ennakoida, miten iso hitti suhteellisen edullisesta eteläkorealaisesta sarjasta tulee. Tekijät jättivät tarinan avoimeksi, mutta 2. kauden suunnittelu alkoi vasta ensi-illan jälkeen.

Tunnelmapalana toimiva näyttelijäjulkistus on saatu aikaiseksi Netflixin Tudum-tapahtumaa varten. Mukaan ovat liittyneet Yim Si-wan (Unlocked), Kang Ha-neul (Midnight Runners), Park Sung-hoon (The Glory) ja Yang Dong-geun (Yaksha: Ruthless Operations). Yim ja Yang tunnetaan myös laulajina.


Sarjassamme todisteita satiirin kuolemasta: "aito" Squid Game. Squid Game: The Challenge on tosi-tv-show, joka alkaa Netflixissä marraskuussa. Fiktiivistä sarjaa mukaillen 456 kilpailijaa tavoittelee 4,56 miljoonan dollarin pottia. Sarja noudattaa kansainvälisiä lakeja, mutta kuten lyhyt mainos osoittaa, kilpailut muistuttavat pääsarjaa sen verran läheisesti, että pääsemme fantasioimaan, että köyhiä tapetaan oikeasti!
#squidgame-haaste #sinimustahallitus



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Piraatti Monkey D. L... Succession 16/39: ed... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova