Tuorein sisältö

Turkulainen versioi Tampereen rokkikukon Paten levyttämää biisiä - oikeastaan Tero-Petri lainaa vain omaa tuotostaan

08.08.2023 klo 15.40 | Luettu: 709 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mites tää nyt näin menee. Turkulainen versioi Tampereen rokkikukon Paten biisiä.

Tosin Tero-Petri lainaa vain omaansa. Tero-Petri julkaisee torstaina oman versionsa Pate Mustajärvelle 25 vuotta sitten kirjoittamastaan Valkeakuulaat-kappaleesta.

"Biisi sopii luopumisen teemansa vuoksi maailmantilanteeseen, jossa nyt elämme sekä erityisesti koulujen alkamisen ajankohtaan."

Valkeakuulaat päättää komeasti Pate Mustajärven vuoden 1998 Vol. 4 -albumin. Biisin säveltänyt ja sanoittanut Tero-Petri halusi kuitenkin tuoda esiin herkän teoksen ennen kuulemattomia puolia.

"Idea kappaleen levyttämiseen tuli, koska olemme viime aikoina tehneet tunnelmallisia keikkoja pianisti Laura Heikelän kanssa. Laulu löysi tiensä intiimiin ohjelmistoon, koska se kertoo yhden vahvimmista tarinoista lauluntekijän urallani. Halusin tulkita oman herkän näkökulman lauluun. Oskari Ruohosen tuotanto tönii minulle suuntaa, jonka keskiössä on lauluääneni voima ja luonne".

Turkulainen laulaja-lauluntekijä Tero-Petri Suovanen tunnetaan suomenkielisen vaihtoehtorockin uranuurtajana.

Tero-Petri on vaikuttanut vahvasti mm. Tuula Amberlan biisintekijänä ja säestäjänä. Viimeisin Korvaamattomat -yhtyeen kanssa vuonna 2021 julkaistu Olet aina mukana oli Tero-Petrin uran kymmenes pitkäsoitto, kun mukaan lasketaan Limonadi Elohopea -bändin levyt vuosina 1994–2004.

Tältä kuulostaa Paten versio:





(Foto Miikka Heinonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Antti Tuiskulta liev... David Ayerin synkemp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova