Tuorein sisältö

Suomen Tuulen viemää uutena versiona: Myrskyluodon Maija -traileri

24.11.2023 klo 21.30 | Luettu: 681 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaikki kierrätetään. Suomalainen nostalgia on oma huvittava juttunsa siinä mielessä, että vain harvoilla alkuperäisteoksilla on yleisesti tunnustettua katu-uskottavuutta. Pelle Hermannin, Kiljusen herrasväen ja Pertsan ja Kilun paluut on suunnattu niin nuorille lapsille, ettei asialla ole merkitystä, mutta tänä vuonna opimme, ettei Spede-klassikko Hirttämättömät kiinnosta nuorisoa uutena versiona.

Anni Blomqvistin romaaneihin perustuva elokuva Myrskyluodon Maija on vakavampi teos, eikä samannimisestä 70-luvun tv-sarjasta ole yhtä kauaa kuin Katariinasta ja Munkkiniemen kreivistä, mutta "isomummon nuoruus" saattaa tulla mieleen, kun tarina sijoittuukin 1800-luvulle.

Tarina käy läpi vuosikymmeniä. Alussa 17-vuotias Maija joutuu tahtomattaan avioon kalastajan kanssa, mutta suhde syvenee ajan mittaan. Elämä rannikkoseudun myrskyisellä saarella on kovaa ja karua, kun mieskin katoaa pitkiksi ajoiksi, mutta Maijasta varttuu vahva ja itsenäinen emäntä.

Ohjauksesta vastaa Tiina Lymi, jonka töitä ovat mm. Napapiirin sankarit 3 ja Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Ensi-ilta on 19. tammikuuta.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vain elämää -ohjelma... Monarch 1-3: Godzill... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova