Tuorein sisältö

Vuoden kolmas mielikuvitusystävä-leffa on Netflix-anime laatustudiolta: The Imaginary -traileri

13.06.2024 klo 20.20 | Luettu: 402 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Perhe-elokuva IF: Ihmeelliset frendit on hyvin suomennettu, sillä IF viittaa alunperin sanoihin imaginary friends eli mielikuvitusystävät. Tänä vuonna on valmistunut myös mielikuvitusystävistä kertova kauhuelokuva nimeltä Imaginary. Pian Netflixiin ilmestyy mielikuvitusystävistä kertova anime-elokuva nimeltä The Imaginary. Alkaa olla melko todennäköistä, että joku pistää pyörimään sen kauhuelokuvan, kun oli tarkoitus näyttää harmiton uutuus lapsille.

The Imaginary -animesta vastaa Studio Ponoc, jonka perusti vuonna 2015 entinen Studio Ghibli -mies Yoshiaki Nishimura. Nishimura on saanut kaksi Oscar-ehdokkuutta Ghibli-animaatioiden Marnie - tyttö ikkunassa ja Prinsessa Kaguyan taru tuottajana. Ensimmäinen Ponoc-elokuva oli Ghibli-henkinen Mary ja noidankukka, joka sai myönteistä palautetta.

The Imaginary kertoo Rudger-pojasta, jota kukaan ei näe, sillä hän on Amanda-tytön mielikuvitusta. Tilanne johtaa mielikuvitusystävien laajemman kulttuurin tutkimiseen kuten IF-leffassa.

Netflix esittää The Imaginarya kansainvälisesti 5. heinäkuuta alkaen. Japanilaiset näkivät sen jo viime jouluna.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Marvelin kirottu Bla... "Uudenlainen" Jurass... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova