Tuorein sisältö

House of the Dragon 3-5: hiljalleen auringossa kuivuvaa hevonsontaa

Eilen klo 19.30 | Luettu: 326 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 3 - Jakso 5:
Unbowed and Unbent


Aemond eli "Merirosvobanaani" ehti istuskella kuninkaan tuolilla. Hän hyökkäsi yksin linnaan, otti puukosta ja rynäisi, maan mennessä muille muista syistä. Ensin oletin, että kyseessä on heikko yritys luoda "Game of Thrones -käänne". Vähitellen ymmärsin Aemondin olevan hengissä, koska asiaa ei käsitelty kunnolla, ja pim, nyt hän voi paremmin. Osa sekavuudesta menee "mystisyytenä", kun linna sentään on kummituslinna, tms.

Aemondia etsitään. Myös kuningas tuhkamuna eli toiseksi laimeimman katoamistempun tehnyt turhake ruikuttaa Aemondista. Tuhkamuna onnistuu rentun puukotuksessa muttei funktionsa avaamisessa. Hovimuijat, jotka yrittivät paeta pääkaupungista, ovat eri mieltä toisen raskaudesta ja yrittävät paeta pääkaupungista. Kaupunginkaarti ja kansa ahdistelevat toisiaan, mikä kytkeytyy viimeksi aikaa saaneen kukkoilijan juoniin. Konsoliroolipelin male human warrior ja kaverit kävelevät pusikossa ja törmäilevät.

Mitä pirun väliä millään on? Ei ole todellista juonta. Hovijuonittelulta teknisesti näyttävää tyhjäkäyntiä voidaan jatkaa loputtomasti tuomalla mukaan satunnaisia nousukkaita. Mainittu kukkoilija ja kauden 1. jakson energinen merimuija ovat vakiohahmoja kiinnostavampia, koska karisma kiinnostaa, kunnes hahmo on jaaritellut tuntikausia.

Jos kummituslinnan noidan tavoite olisi selkeä ja hän ja banaani vähän pussailisivat asiasta johtuen, jakso ehkä nousisi niinikään loputtomien päivittäissaippuoiden tasolle. Jos 6. jakso esittelisi Dornen hallitsevan pösön Seppo Taalasmaan, hän voisi nousta sarjan kiehtovimmaksi hahmoksi vartissa.

Älä itke, Aemond Targaryeni.
Sullahan on leuka ku puuliiteri.



Keskiarvo 23 jakson jälkeen:


< Jakso 3-4

Katsottu: HBO Max

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Näin paljon porukkaa... Avengers: Doomsdayn ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova