Tuorein sisältö

Paljon puhetta Oikeuden Puolustajista

23.08.2007 klo 00.22 | Luettu: 4827 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

DC:n suurimmat sankarit yhteen keräävästä Oikeuden Puolustajat -elokuvasta on viime aikoina puhuttu ja puhuttu lisää. George Miller ilmeisestikin ohjaa, mutta ketkä näyttelijät saavat mitkäkin trikoot? Christian Bale on sanonut, ettei häntä edes ole pyydetty Batmaniksi: hän pitäytyy lepakkomiehen sooloseikkailuissa ja toivoo, ettei Oikeutta Puolustettaisi ennen kolmannen Batmanin ensi-iltaa. Bryan Singerin seuraavaa Teräsmies-elokuvaa ei ole hyllytetty, eikä Brandon Routh hänkään ole loikkimassa projektien välillä. Sitten meillä olisi vielä Ryan Reynolds: mies, joka oli eräässä vaiheessa ehdolla näyttelemään Salamaa hahmon omassa elokuvassa. Reynolds on kertonut olevansa kaikista huhuista tietoinen ja niistä mielissään - ja vihjaillut, että hänellä saattaa olla jotain salattavaa.

Sellainen huhu on ollut sitkeä, että Oikeuden Puolustajien kuvaukset alkavat jo ensi vuoden alussa ja että kokonaan tuoreen näyttelijäkaartin etsintä alkaa aivan kohta. Riippuen siitä ketä uskoo, näitä huhuja voi pitää jo faktatietona.

Ja vielä se tuorein juonenkäänne: Oikeuden Puolustajista tehdäänkin aitojen näyttelijöiden suorituksia hyväksikäyttävä tietokoneanimaatio tyyliin Beowulf? Sanon että kuulostaa hyvinkin järkevältä, jos samat hahmot seikkailevat valkokankaalla parin vuoden sisällä eri näyttelijöiden tulkitsemana. Sitä paitsi, eikö George Miller saanut Oscarinsa nimen omaan animaatiosta Happy Feet?

Lähteet: Moviehole, IGN Movies, MTV Movies Blog, IESB.net

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Slash laittoi elämän... Madonnan levy-yhtiö ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Dani

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.08.2007 klo 00.55

Sorry, mutta mikä on DC?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.08.2007 klo 01.54

DC = Detective Comics = Planeetan suurin tai toiseksi suurin sarjakuvatalo maailmantilanteesta riippuen (Marvel taitaa olla ykkönen nykyään)
lainaa
RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.08.2007 klo 10.06

Joo, suunnilleen noin. Marvel pitää ykköstilaa, DC:n kirmatessa siinä heti perässä. Pienen välimatkan jälkeen tulee sitten Dark Horse Comics. Lopuista sijoituksista taistelevat ovatkin sitten näitä kolmea jonkin verran pienempiä.

Mitä taas itse uutiseen tulee, niin hetken aikaa saavat etsiä, jos Balen veroisen Batmanin aikovat jostain repiä.
lainaa
Coledash

Rekisteröitynyt 20.08.2007

23.08.2007 klo 11.32

Olisi edes Bolle hoitanut homman, niin saisi edes nauraa... Nyt (todennäköisesti) tulee taas vain yksi tusinaelokuva muiden vierelle
lainaa
BNQZDOOU4

03.09.2007 klo 01.10

Hello. BNQZDOOU5 BNQZDOOU6 Thanks
lainaa
SXSJO4

09.09.2007 klo 19.50

Hello. SXSJO5 SXSJO6 Thanks
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova