Tuorein sisältö

Kaksi Järvistä samassa näyttelyssä

29.07.2009 klo 09.32 | Luettu: 907 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anna Järvinen tunnetaan muusikkona. Hän säveltää, sanoittaa, laulaa, soittaa pianoa, kitaraa ja huuliharppua ja toimi pitkään ruotsalaisessa Granada-yhtyeessä. Läpimurtonsa Anna Järvinen teki ensimmäisellä soololevyllään Jag fick feeling, joka julkaistiin syksyllä 2007 Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Levy sai ylistävän vastaanoton ja Ruotsissa neljä Grammis-ehdokkuutta: Vuoden naislaulaja, Vuoden tulokas, Vuoden tekstinkirjoittaja ja Vuoden säveltäjä. Tukholman City-lehti palkitsi hänet Vuoden Musiikkipalkinnolla 2007.


Nyt isä/tytär -yhdistelmä tartuu yhteiseen projektiin. Saman perheen taiteilijoita yhdistää kuvantekeminen ja musiikki. Graafikko Seppo Järvinen ja muusikko-kuvataitelija Anna Järvinen esittäytyvät ensi kertaa yhdessä Helsingissä Galleria Grappossa 15.–28.8.2009.

Seppo Järvinen tavoittelee maalauksissaan struktuureja ja valoa, joista hän etsii rytmiä ja variaatiota kuten musiikista. Anna Järvisen piirrokset ovat oivaltavaa tarinankerrontaa, jossa yhdistyvät sekä eletty elämä että nykyisyys; ilo ja suru.

Seppo Järvinen (s. 1940) valmistui v. 1964 graafiseksi taiteilijaksi Ateneumista. Liike-elämä vei kuitenkin hänet mukanaan ja Järvinen loi uran mainosmaailmassa taiteellisena suunnittelijana ja itsenäisenä yrittäjänä. Täysipäiväiseksi taidemaalariksi hän ryhtyi vuonna 1997.

www.grappo.fi




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pimeys seuraa aina m... BB-tähti pelkää julk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

83333

Ärsyttääkö tarkistusluku? Rekisteröi käyttäjätunnus!


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova