Tuorein sisältö

Nosturissa luvallista rähinää ja sanailua

20.10.2009 klo 16.29 | Luettu: 1334 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jo kahdeksatta vuotta putkeen järjestettävä Rähinä Live kokoaa Rähinä Recordsin artistit Helsingin Nosturiin joulukuun 4. ja 5. päivä. Tänä vuonna tapahtuma on ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen perinteisen itsenäisyyspäivän aaton osuessa viikonlopulle. Aiempina vuosina Rähinä Live on ollut loppuunmyyty.

- Haluamme suurentaa bileitä joka kerta ja kaikki bändit eivät enää mahtuneet yhteen iltaan, nyt kaikilla on kunnolla aikaa esiintyä,sanoo Rähinä Recordsin toimitusjohtaja ja artisti Elastinen.

Liven ensimmäisenä päivänä, perjantaina 4.12. lavalle nousevat Asa & Jätkäjätkät, Redrama, Timo Pieni Huijaus sekä Joniveli.

Lauantaina Rähinässä esiintyvät Fintelligens, Cheek sekä viikko sitten uuden albuminsa Juokse Poika Juokse julkaissut Uniikki. Cheek juhlistaa tapahtumassa uutta live-DVD:ään, joka ilmestyy kauppoihin 19.11. Fintelligens on koko syksyn studiossa ja on lupaillut uuden levyn materiaalia kuultavaksi ensimmäistä kertaa juuri Nosturissa. Kumpanakin iltana paikalla on Huippu-DJ:t ja Rähinä-kauppa.

4.-5.12.2009 Nosturi, Telakkakatu 8, Helsinki



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jeesus ilmestyi Ikea... Brittiläisiä punk-le... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova