Tuorein viihdesisältö
Viihdeuutinen 07.06.2024 klo 00.05
Metallica-viikonloppu on täällä! Metallican pop up -putiikki on ollut auki jo keskiviikosta lähtien. Putiikissa on myynnissä mm. Ken Taylorin suunnittelemia erityisiä Helsinki-postereita. Näitä ei saa mistään muualta! Taylor toteuttaa jokais... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 22.19
Legendaarinen MC5 julkaisee uuden ja melkoisella varmuudella viimeisen albuminsa. Jo 60-luvun puolivälissä perustettu proto-punkin ja rähisevän rockin suurnimi lienee suuri vaikuttaja kaikille punkin ja metallin alalajeille. Vuonna 1971 uransa pak... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 21.05
Vahvasti tarinavetoisia The Last of Us -pelejä on tehty kaksi. Niiden väliin jäi 7 vuotta. Nyt kun jatko-osasta on yli neljä vuotta, kolmas peli on yhä pitkälti huhujen asteella. Viime vuonna alkanut tv-sarjaversio on käynyt läpi ensimmäisen pe... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 19.50
Kolmas Angry Birds -peleihin perustuva animaatioelokuva on aloittanut tuotannon. Hurraa? Allekirjoittanut ei anna näille leffoille suomilisää, mutta terroristilisä on ansaittua: itsemurhaiskuja cowboy-sikoja vastaan tekevistä linnuista kertovat lef... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 19.10
Tässä vaiheessa jokainen uusi nimi menee jo pröystäilyksi, ainakin jos ne ovat tasoa Josh Brolin ja Thomas Haden Church. Herra Oscar-ehdokkaat ovat lähteneet mukaan murhamysteeriin, jossa esiintyvät mm. Daniel Craig, Glenn Close, Jeremy Renner, Mil... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 15.50
Aikakone jatkaa toimintaansa ilman Maki Kolehmaista. Maki Kolehmaisen kuoleman jälkitunnelmissa yhtyeen laulaja Sani kertoi somessa yhtyeen jatkon olleen myös Makin ehdoton toive. Alla Aikakoneen tiedote: "Syvällä surulla ja raskaalla sydäme... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 15.10
Badlands on seuraava Predator-elokuva. Yksityiskohtia pantataan, mutta tähän tietoon kyseessä on tulevaisuuteen sijoittuva itsenäinen tarina, jonka ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan eli Preyn tirehtööri Dan Trachtenberg. Pä... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 13.47
Janne Wirmanin (Children Of Bodom) Warmen-yhtye on julkaissut festarikesän kynnyksellä näyttävän videon A World of Pain -viisuun. Video on huonosti sopiva määritelmä, sillä kyseessä on erityisen näyttävä animoitu lyhytelokuva, joka varmasti saa pe... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 12.44
Kotimainen alternative-yhtye Blame Me! sai muutama vuosi sitten radiosoittoa kappaleillaan Fire, Fuel and Scars ja Fear's Don't Matter sekä All The Things She Said -coverillaan. Saksalainen Out Of Line -levy-yhtiö teki diilin bändin kanssa ja viime s... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 09.40
Classic rock-yhtye The Grammers matkusti Walesin Rockfield-studioon äänittämään kahdeksannen levynsä mammuttien jalanjäljissä. Kyseisessä Rockfield-studiossa ovat aikoinaan työstäneen albumeitaan mm. Queen ja Rush. Maineikkaan studion nimen s... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 02.00
Kausi 1 - Jakso 2: Revenge/Justice Suorittavan portaan pahis eli "akolyytti" roolipelaa keskiaikamunkkia tarinassa avaruusmunkeista. Roolipelimunkit eivät käytä aseita, joten akolyytti yrittää voittaa jedit... vaikuttamalla reppanalta, johon ei... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 01.13
Kesärauha juhlitaan Turun linnan ympäristössä tulevana viikonloppuna. Tärkeää infoa Kesärauhasta: Kesärauhan festivaalialueella käy ainoastaan korttimaksu eri muotoineen. Festivaalialueella on käytössä maksullinen narikka. Narikka avautuu jo... Lue lisää
Viihdeuutinen 06.06.2024 klo 00.05
Erin Anttila tekee ainutkertaisen paluun Nylon Beatin kanssa lavalle. Erinin kesään osuu myös toinen todellinen huippuhetki, jota voi sitten mummona muistella. "Tämän hienompaa kunnianosoitusta ei laulunkirjoittaja voi saada! Älä tule hyvä tytt... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 21.50
Hard rock -veteraani Deep Purple julkaisee heinäkuussa "=1"-nimisen albumin. Levyltä julkaistava uusi näyte on nimeltään Pictures Of You. Viisun yhteydessä yhtye tarjoaa kuulijoilleen myös kaksi aiemmin julkaisematonta livetallennetta When A Bl... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 13.26
"Kun nuoret meikatut miehet alkavat politikoida, on syytä olla varpaillaan. Turun Romantiikka julistaa systeemin tyhjyyttä ja valheellisuutta, mutta näennäinen itseironia ei pysty peittelemään sanoman armotonta naiiviutta". (Soundi-lehden levyarviost... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 12.47
Apocalypticalta jättiyllätys - Apocalyptican The Call of Ktulu -Metallica-versioinnilla soittaa Metallican edesmennyt basisti Cliff Burton. Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumi julkaistaan ylihuomenna. Metallican Ride The Lighting -album... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 12.14
Sveitsiläinen folk-metalliylpeys Eluveitie tuo "Ánv Rising Tour pt I" -kiertueensa Suomeen tammikuussa. Luvassa on neljä keikkaa: Helsinki, Turku, Kuopio ja Tampwere. Perinnesoittimet viritetään Helsingin Kulttuuritalossa 28. tammikuuta ja seuraav... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 11.33
Kolmipäiväinen Tuusulassa järjestettevä festivaali Krapin Puutarhajuhlat on nyt loppuunmyyty perjantain ja lauantain osalta. Kolmen päivän sekä torstain lippuja on vielä vähän jäljellä. Krapin Puutarhajuhlia vietetään tänä kesänä jo kolmannen k... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 09.40
Metalliveteraani HammerFall julkaisee näytteen tulevasta The End Justifies -singlen muodossa. Luvassa on tutun kiireistä riffittelyä ja powerlaukkaa. "All in all, we are HammerFall Passion is our Lord - Courage our sword Heavy metal in our he... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 01.13
Bruce Willisin tyttäristä löytyy laulu-ja tulkintavoimaa. Tyttäristä vanhin, Scout LaRue, on julkaissut albumin, ja lienee sisaruskolmikon vahvin tulkitsija. Mutta, myöskään Rumer ei jännitä nousta yleisön eteen laulajan ominaisuudessa. Ja miks... Lue lisää
Viihdeuutinen 05.06.2024 klo 00.06
Erikoisjoukot-ohjelman ratkaisu nähtiin jo viime viikolla. Eilen tiistaina kauden viimeisessä jaksossa kaikki kilpailijat kokoontuivat pelipaikalle vielä kerran muistelemaan tapahtumarikasta matkaa. Koulutuksen onnistuneesti suorittanut Oona To... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 22.04
Speed Metal Party juhlitaan 17.8. Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella. Aiemmin julkaistujen Heathenin, Prestigen, Dethronen ja Maniac Abductorin lisäksi tapahtumassa esiintyy ensimmäistä kertaa Tampereelle saapuva belgialainen Evil Invaders sekä... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 15.47
BESS julkaisee uutta - kuluvan viikon perjantaina. Kyyneleet sateessa. Kuuntele alta lyhyt näyte: "Ollaan täällä matkalla, niinku miljoonat pisarat Niinku kyyneleet sateessa tippuu poskeen silmäkulmasta Haihtuu ilmaan vuosia, niinku kyyneleet... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 15.09
Suomen suurin Ruisrock juhlitaan jälleen 5.–7.7. Turun Ruissalossa. Muistutus, tänä kesänä junat eivät kulje Helsingin ja Turun välillä. Mutta, ei hätää! Ratatöiden vuoksi VR korvaa kaikki Helsingin ja Turun väliset junat busseilla. Tampereen s... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 11.40
Alex Warren, yksi Z-sukupolven seuratuimmista tähdistä, saapuu Suomeen esiintymään Helsingin Tavastialle 9. syyskuuta 2024. Alex Warren on suosittu sosiaalisen median persoona, laulaja ja YouTube-tähti. PEOPLE-lehti on noteerannut Warrenin lahjakk... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 11.05
Jarkko Ahola ja JP Leppäluoto syksyllä yhteiskiertueelle. Monipuolinen rocktenori Jarkko Ahola ja rouheääninen baritoni JP Leppäluoto lähtevät "Double Trouble" -nimiselle yhteiskiertueelle Loka-marraskuussa. Konserttisalikiertueella kuullaan mo... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 01.12
Metallica saapuu viikonloppuna kahdelle Suomen keikalle - molemmille keikoille on saatavilla vielä pieni määrä lippuja. Bändin edellinen keikka Itävallassa soitettiin "Racino Rocks" -nimikkeen alla - festarikeikkana. Somekommentit ovat heittäne... Lue lisää
Viihdeuutinen 04.06.2024 klo 00.05
Maustetytöt on palannut Suomeen Euroopan kierrokseltaan. 11 keikan verran Euroopan eksotiikkaa - nyt kelpaa koluta taas Suomen paikat. Kesäkeikat alkuun Tampereelta - Hervanta Open Air 14.6. Listalta löytyy pienempiä ja suurempia tapahtumia.... Lue lisää
Viihdeuutinen 03.06.2024 klo 23.00
Kausi 1 - Jakso 3: Tomorrow is Tomorrow Damokleen miekka roikkuu lordi Toranagan yläpuolella, tai ehkä hän roikkuu sellaisesta hampaillaan laavaa jalkojensa alla. Jos kollegat äänestävät hänet nurin, hänet teloitetaan. Hän päättää salakuljettaa... Lue lisää
Viihdeuutinen 03.06.2024 klo 22.38
BEHMin syksyn "Teatraaliset Vivahteet" -konserttisalikiertueelle on avattu lisäpaikkoja myyntiin. BEHMin viime vuonna useat loppuunmyydyt konserttisalit kattanut kiertue tekee paluun ensi syksynä. Konserttisalikiertueella ovat säestämässä tälläkin... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

