Tuorein sisältö

Listasunnuntai #164

Toimitus

25.11.2012 klo 20.46 | Luettu: 12707 kertaa | Teksti: Toimitus

Hullun hommaa
Se tapahtui taas. Jäin nysväämään jotakin täysin epäoleellista videopelissä. Kun sain itseni ravisteltua irti uusimmasta koukusta, aloin miettiä, kuinka usein tätä tapahtuu muille – siis että jokin pelin "oheistoiminta" muuttuu tärkeämmäksi kuin itse juoni. Päätimme Manun kanssa listata seitsemän omaa hullunhommaamme ja toivomme, että kerrotte taas lisää.

The Saboteur



Luulin, että Grand Theft Auto - etenkin nelonen - liioittelee kerättävien asioiden määrää. En ollut vielä tuolloin pelannut The Saboteuria, joka sisältää sadoittain räjäytettäviä natsitukikohtia jokaisessa kaupunginosassa. Ja minä raukka tietysti lähdin niitä kaikkia sitten tuhoamaan. Valitettavasti, tai onneksi, Xboxin kiintolevy hajosi ja tallennus hävisi. Silti välillä mietin, aloittaisinko uudestaan. (Mikko)

Forza Horizon



Ei erityisen paha esimerkki, mutta tyypillinen. Ensimmäisen kerran kun näin, kuinka monella tiellä olen ajanut, oli tietysti pakko lähteä etsimään niitä loppuja. Etenkin koska lukumäärä oli kierosti asetettu sellaiseksi, että kerääminen on sentään mahdollista. Muutama taitaa vielä puuttua, kun tuli muuta kirjoitettavaa - onneksi Need for Speed: Most Wantedissa on samanlaisia täkyjä. (Mikko)

Animal Crossing



Tältä säästyin itse, mutta sukulaiseni se vei mennessään. On kalastettavia kaloja, pyydystettäviä hyönteisiä ja kerättäviä kasveja. Ne kaikki pitää kiikuttaa pöllölle museoon, ja osan saaminen edellyttää taidon lisäksi myös huomattavaa kärsivällisyyttä. (Mikko)

GTA San Andreas



Joskus keräilyn päätteeksi tulee kylmää vettä niskaan. Kunnon OCD-tapauksena tietenkin valloitin kaikki mahdolliset naapurustot muilta jengeiltä... kunnes juonenkäänteen myötä menetin ne kaikki. (Mikko)

Curiosity



Tämä oli se peli, joka innoitti koko listan. Peter Molyneuxista voi olla monta mieltä, mutta joitakin asioita hän aina oivaltaa. Androidille ja iOS:lle ilmaiseksi ladattava Curiosity on virtuaalista kuplamuovia, jota riittää paukuteltavaksi tuhansia, miljoonia, miljardeja kuplia. Nimi on tosin väärä: kyse ei ole niinkään uteliaisuudesta tai sen "arvokkaan palkinnon" himosta kuin ihan vain obsessiivis-kompulsiivisesta halusta rikkoa... kaikki... kuutiot... (Mikko)

Crackdown



Crackdown on genreltään toimintapeli, jossa pitäisi räiskiä ja rankaista rikollispomoja. Ympäri kaupunkeja on kuitenkin siroteltu strategisiin paikkoihin kerättäviä Orb-palloja ja kun niiden keräämiseen jää koukkuun, pelistä tuleekin tasoloikkaa, eikä pyssyn varteen palaaminen välttämättä enää kiinnosta. Blingg! (Manu)

Forza Motorsport



Autopelien ystävää Forza-pelit miellyttävät oikeistakin syistä, mutta graafisesti suuntautuneemman yksilön saattaa autojen koristelu viedä mennessään. Kakkos-Forzassa minulla on muistaakseni ajotunteja hieman toistakymmentä, tarraeditorissa nelisenkymmentä. (Manu)

V2.fi | Toimitus
< Lauantai-illan Kevyi... Lauantai-illan Kevyi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (30 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.11.2012 klo 21.07 2 tykkää tästä

Rollercoaster Tycoon.

Minä ainakin jään nysväämään pusikoita sopiviin kohtiin, oikean väristä jonotuslinjaa, sopivaa maisemointia ja miellyttävää väritystä vuoristorataani. Usein tähän tosin riittääkin aikaa samalla kun odottelee, että pikseliukot tuovat riittävästi kilisevää ja kahisevaa kassaan seuraavaa vuoristorataprojektia varten. Mutta minun huvipuistoni pitää olla siisti ja kaunis!
lainaa
Lamperi

Rekisteröitynyt 07.04.2009

25.11.2012 klo 21.08

The Legend of Zelda: Wind Wakerin questi, jossa piti kerätä valokuva lähes kaikista otuksista pelissä.... pahinta oli tosiaan, että mukana on monia NPC:tä ja bosseja jotka oli mahdollisuus missata.

nimimerkillä tein questin käytännössä kaksi kertaa parin missatun hahmon takia
lainaa
Jarkk0

25.11.2012 klo 21.11 10 tykkää tästä

Assassins Creed (en nyt muista mikä osa). Harvassa on ne pelit, joiden kanssa keräilyviettini on aktivoitunut. Kaikki kaupat on avattava, kaikki taide ostettava, kaikki varusteet hankittava ja tietysti jokaiseen näkötorniin kiivettävä. Kaiken kerääminen on ollut näissä peleissä yleensä täysin tavallisen pulliaisen saavutettavissa, joten ehkä siinä syy, miksi minäkin onnistuin.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.11.2012 klo 21.12 8 tykkää tästä

Kyllä, Assassin's Creed. Jaa mikä juoni? Vielä pitää saada kauppoja auki!
Muokannut: manu 25.11.2012 klo 21.12 lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

25.11.2012 klo 21.14

Taas täytyy mainita se Test Drive III, jossa itse peli oli surullisen kökkö, mutta onneksi oli sentään hauska ajella tuntikausia ympäri junaraiteilla, kanojen yli ja pitkin lentokenttää ihan pelkkiä 3D-maailman ihmeitä katsellen. Hyvin samalla lailla kävi Frontierin kanssa. Pelkän grafiikan takia mielenkiintoisia ja muuten puuduttavia tekeleitä voisi listata helposti paljonkin.
lainaa
Priami

Rekisteröitynyt 07.03.2012

25.11.2012 klo 21.15

Oblivionin portaalit. Sulkemisesta saatavat sigil stonet olivat täysin turhia (paitsi ehkä ihan alussa) plus kaikki erilaiset alueet mihin ne perhanan portit voivat heittää oppi nopeasti ulkoa. Silti AINA kun sellainen tuli vastaan niin se oli ihan pakko sulkea.
Muokannut: Priami 25.11.2012 klo 21.26 lainaa
pokemons

25.11.2012 klo 21.22 4 tykkää tästä

kaikki kerätään kaikki kerätään
lainaa
Bernhard

25.11.2012 klo 21.31 4 tykkää tästä

Tuoreena esimerkkinä vaikkapa Borderlandsit toimivat itselläni ainakin. Kaikki tippuneet rahat/aseet/kilvet on pakko kerätä, sillä sieltähän voi tulla parempi kuin oma on! Useimmiten inventory vain on täynnä turhaa krääsää.
lainaa
Rixa

Rekisteröitynyt 02.05.2010

25.11.2012 klo 21.33 5 tykkää tästä

Fnal Fantasy VIII triple triad korttipeli, meinasi itse pääpeli unohtua.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

25.11.2012 klo 21.47 4 tykkää tästä

Itse nysväsin Sabouterista platina-trophyn ja kyllähän tuossa tekemistä riitti.

Lisäksi aiemmin mainittu Assassin's Creed II:sta tuli hinkattua platinaa ja siinähän on myös omanlainen tekemisensä.

Mainitsemisen arvoinen lienee myös inFamous, josta niin ikään platinaa hommasin. Niitä sinisiä sirusia etsiessä meni aikaa ja varsinkin sen yhden viimeisen etsimisessä, joka oli päässyt aiemmin seulasta läpi.

Yleisesti ottaen muutenkin näiden trophyjen ja vastaavien kanssa hinkkaaminen on melkoista hullun hommaa. Mutta kuitenkin niin palkitsevaa ja addiktoivaa! Minkä ihmeen muun takia muka oikeasti jaksaisi ampua kaikki 200 pulua GTA IV:ssä, jos siitä ei ihan oikeasti jäisi jonkinlaista merkintää, jonka avulla sitten voisi virtuaalipippeliään kasvattaa?

Aivan loistava elementti nykypeleissä nuo trophyt/achievementit!
lainaa
DanteG

25.11.2012 klo 21.50

Okami PS2. Kaikki helmet ja sivellinpäivitykset sekä apilat oli pakko löytää. Ensimmäinen läpipeluu kerta kesti noin 42h ja toinen jäi kesken konsolin hajottua. Yhteensä noin 65h pelasin. Nyt työn alla Dead Island.
lainaa
Flatus

Rekisteröitynyt 20.04.2010

25.11.2012 klo 22.09

Assassin's Creed 2:n platinum trophy jäi yhden sulan päähän :(
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

25.11.2012 klo 22.19 3 tykkää tästä

Just Cause 2. Päätehtäviä ehkä pari takana, mutta kaikkea muuta on tullu etittyä tai räjäytettyä. Pelitunteja reiluja kymmeniä jo takana.
lainaa
Entosinenääpelaa

25.11.2012 klo 22.21 3 tykkää tästä

Itsestään selvyys WoW puuttuu täällä. Joskus sitäkin kun pelas niin aina "vie yks questi, sit nukkuun" - Ja sit olikin aamu ja piti lähtee kouluun/töihin.
lainaa
Rawrier

25.11.2012 klo 22.47 1 tykkää tästä

Guild Wars 2:ssa alueen läpikäytyä (questit, kiinnostuksenkohteet, teleportaatiopisteet ja muut, näitä on aina useampi per alue ja niiden koluamiseen menee oma aikansa) saa kivaa rompetta. Ja alueita on useita, että sompailemista riittää.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

25.11.2012 klo 23.00

seki kirjoitti:
Just Cause 2. Päätehtäviä ehkä pari takana, mutta kaikkea muuta on tullu etittyä tai räjäytettyä. Pelitunteja reiluja kymmeniä jo takana.

Tämä. Oli pakko saada jokaisesta kartalla näkyvästä alueesta 100% ja niitähän oli reilusti yli 300. Kaikkien ajoneuvotyyppien ja varustelaatikoiden etsintä oli niin epätoivoista hommaa, että niitä en viitsinyt edes yrittää. Kyllä varmaan ainakin 50 tuntia tuli tuhlattua puhtaasti muuhun kuin päätehtävien tekoon.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.11.2012 klo 23.20

tagman kirjoitti:
seki kirjoitti:
Just Cause 2. Päätehtäviä ehkä pari takana, mutta kaikkea muuta on tullu etittyä tai räjäytettyä. Pelitunteja reiluja kymmeniä jo takana.

Tämä. Oli pakko saada jokaisesta kartalla näkyvästä alueesta 100% ja niitähän oli reilusti yli 300. Kaikkien ajoneuvotyyppien ja varustelaatikoiden etsintä oli niin epätoivoista hommaa, että niitä en viitsinyt edes yrittää. Kyllä varmaan ainakin 50 tuntia tuli tuhlattua puhtaasti muuhun kuin päätehtävien tekoon.
Tjoo, se maaginen 99,95% tuli tästä pelistä kerättyä. Päätehtävistä oli ehkä 3/7 tehtynä siinä vaiheessa ku oli läpäisyprosentti jotain 80% tjsp. Kaikki kylät oli pakko käydä läpi ja ettiä kaikki ja tuhota kaikki. Vähän kyrpi ku sai tietää et sataa prosenttia ei voi saada, koska pelin tekijät unohtivat pari asiaa =D. Ainoa tämmönen freeroam peli jossa oon oikeesti jaksanu tehä muutaki ku pääjuonen. Toki Vicestä keräsin hidden packaget, mut niistä nyt oikeesti hyöty jotaki.

Pahintahan Just Causessa toki on se, että se tilastoi hyvin paljon kaikennäköstä. Tämän takia minunkaltaisellani tilastofriikillä on pakko nähä niitä 100/100 lukuja siel jos kerta sille linjalle lähen. Kesken en voinu jättää vaikka, ehkä siinä viimeisten tuntien kohalla alko jo tuntua et onko tässä ny mitää järkeä, kun ei etes achievementtia tule. Noh, sen jälkeen ku pelistä oli 99,95% tehty, alko sen "kokeile kaikkia 104 ajoneuvoa" mettästys =D. Jaah, 90h sitä tulikin sit pelimittariin, nyt harkinnu puolentoista vuoden jälkee et kehtaisko tuota enää alottaa, et sais ne kaks viimistä achievementtiä(vaikeusaste achit). Olispa etes yks peli Steamis jossa olis kaikki.


Toinen mikä on kyl lähes tarkoitettu tälläseks, on Skyrim. Eipä siinä pääjuonta tehdessä kauaa nokka tuhise, mut luolat on kaikki pakko käydä, kaikki elukat ammuttava jouskarilla, jokainen kukka ja sieni kerättävä jne. jne.

Ja tuo jutussa mainittu GTA:Sa juttu kävi minullekkin, joskin joku pari jäi vallottamatta. Sen jälkeen ei huvittanu sit takas tullessa enää tehä ku ne pakolliset.
lainaa
Jeesuspoika

25.11.2012 klo 23.27 1 tykkää tästä

Red Dead Redemption. Pitihän se 100% lävitte vetää.
Kaikki eläimet nyljettävä, aarteet löydettävä, kasvit poimittava yms.
lainaa
ass

26.11.2012 klo 00.05

Flatus kirjoitti:
Assassin's Creed 2:n platinum trophy jäi yhden sulan päähän :(

Ja mikähän esti hakemasta sitä?
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

26.11.2012 klo 01.06

Skyrim.

Tarinaa on pelannut sen verran että vuorilla kävin huudon opettelemassa.

Muuten pelitunteja on varmaan yli 200h kaiken maailman luolien koluamisesta ja sivutehtävien teosta...
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

26.11.2012 klo 02.37 1 tykkää tästä

Aikoinaan tuli Spyro 2:ssa etsittyä kaikki orbit, että pääsee huvipuistoon huvittelemaan lisäorbien ja sen uuden tulipallon toivossa. :)
lainaa
HeDuXe

Rekisteröitynyt 12.01.2011

26.11.2012 klo 02.44

Test Drive: Unlimited
Jokainen tie..........

Crackdown 2 on muuten paha. Kerättävää riittää. Harmi, että pilvenpiirtäjätasoloikkia ei ollut useampia.. Hyvinkin viihdyttävää.

lainaa
Junafani

Rekisteröitynyt 06.01.2008

26.11.2012 klo 03.15

HeDuXe kirjoitti:
Test Drive: Unlimited
Jokainen tie..........


Tämän pelin olen kanssa itse suorittanut täysille gamerscoreille. Tuo kaikkien teiden ajaminen oli puuduttavaa, mutta puuduttavammaksi se muuttui, kun huomasi, että kaikkien teiden ajamisen jälkeen Eagle Eyed driveristä (aja 8000 km) puuttui vielä pari tuhatta kilometriä...

Lisäksi The Saboteurista tuli kanssa vedettyä kaikki gamerscoret, kuten myös Assassin's Creed 2 ja Assassin's Creed 1... Assassin's Creed ykkösen liput vasta hauskoja olivatkin, kun eivät antaneet mitään ja niitä oli se 500+ kappaletta.

Lisäksi GTA4:sta tuli vedettyä 100% yksinpelistä.

Onkos kukaan vetäny Forza kolmosen kaikkia kisoja? Itselläni oli tuo kanssa projektina joskus, mutta jäi kesken. nelosessa ja Horizonissa lienee vielä enemmän kisoja?
lainaa
APz_

Rekisteröitynyt 03.04.2009

26.11.2012 klo 07.48

Junafani, minä pelasin Forza 3:n loppuun. Tuo oli niitä kokemuksia, jotka veivät pelistä aika pitkälle maun ja saivat olemaan ostamatta lopulta muita osia.

Saman teki myös Gears of war 2:n 100k tappoa, jonka grindaamisen jälkeen ei tehnyt mieli katsoa enää kolmatta osaa...
lainaa
Weteraani2

26.11.2012 klo 08.03 1 tykkää tästä

Huoh, mikä tahansa peli missä on jotain respawnaavaa, muitakin kun monstereita.

Edeltävää kommenttia täydentävä esimerkki Oblivionista: saatoin tehdä Oblivion-portaaliin parikin reissua sulkematta portaalia, ihan vaan että saan niitä kalliita daedra-aseita ja haarniskoita kerättyä hillittömät läjät. En kuitenkaan tee läheskään kaikille niistä mitään, edes myy. Mutta onhan se hyvä olla jokaista itemiä puolisen tusinaa joka kodissa, jos sattuis tarvitsemaan.

Samoin sen harvinaisen (tai vaikka yleisenkin) komponentin perässä suhailen edes takaisin ja mietin miksi oikein teen tätä, kun edellisetkin on käyttämättä.

Listan ensimmäisen tapauksen GTA IV:stä voin kyllä sanoa että siinä en ole aseiden ja panssareiden lisäksi mitään keräilyä harrastanut, toisin kun kaikissa edellisissä GTA:issa. Syy on ihan siinä että IV:ssä ei mielestäni ollut mitään keräämisen arvoista.
lainaa
eienaakoskaan

26.11.2012 klo 11.06

The Witcher. Pelin juoni kesti 78 h, kun joka ikisen vastaan tulleen talon, laatikon, monsun ja pusikon kolusi ja loottasi. Unohtamatta kaikkia sivutehtäviä, joiden aloituspaikat piti netistä katsoa, ettei vain joku jää tekemättä.

Lopulta rahaa oli kuin roskaa ja tavernan isännän säilytysloota täynnä timantteja, yrttejä, kirjoja ym. joilla ei sitten tehnytkään mitään. Tietenkin sain Witcher 2:seen tästä omaisuudesta jonkun satasen ja muutaman varusteen. En tosin ole jaksanut W2:sta pelata.
lainaa
moogle

26.11.2012 klo 11.37

Minecraft.eihän sitäkään pelata vain tappaakseen ender dragonia
On itsekkin tullut rakennettua kaikenlaista omalle servulle
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

26.11.2012 klo 18.34

Gotta catch 'em all
lainaa
Otoooo

27.11.2012 klo 13.09

Tais olla tuo Guild Wars:in ensimmäinnen osa, jossa voi tarinan ohella suorittaa erilaisia titlejä, jotka vain näkyvät muille linjoilla olijoille. Sieltä löytyi sellainen kuin legendary survivor, jonka suorittamiseen tuli käytettyä kymmeniä pelitunteja, kun sen oli saanut tehtyä, ei peliä enää jaksanutkaan hinkata ja tuolla se möllöttää hyllyssä edelleen..
lainaa
Karoliina

28.11.2012 klo 15.38

Blue Dragonissa mahdollisimman monen nothingin kerääminen - hienoa, kun tyhjästä palkitaan!

Tales of Symphonian keräilymahdollisuudet veivät mennessään myös, mitään en kyllä ole saanut tehtävistä aivan valmiiksi.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova