Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Tosi hyvä, mentiin läpi

Mikko Heinonen

22.06.2014 klo 21.14 | Luettu: 21607 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Lopputekstejä kaikille
Parikymmentä vuotta sitten ostin tuttavalta pois hänen Commodore 128 -tietokoneensa ja sen mukana kasan levykkeitä. Niillä oli (tietenkin) kopioituja pelejä, ja levykkeiden paperikoteloihin oli taiteiltu ja kirjoitettu kaikenlaista hupaisaa. Erityisesti mieleen jäi Last Ninja 2:n kuoreen raapustettu "tosi hyvä mentiin läpi Last Ninja 2", jota on tullut sittemmin siteerattua kaveriporukassa paljonkin.



Tämä levykkeen kuoreen kirjoitettu "arvostelu" kertoi pelaamisen kulttuurista tuolloin. Paitsi että peliä kehuttiin, oli mukana myös omakehua: olimme niin hyviä pelaajia, että selätimme tämän teoksen. Tuohon aikaan se ei ollut mitenkään itsestään selvää. Last Ninja 2:n kaltaisessa seikkailupelissä oli tietenkin selkeä juonikuvio alkuineen ja loppuineen, mutta se oli myös melkoisen hankala. Jos mietin omia pelitaitojani ja ongelmanratkaisukykyjäni 9–12-vuotiaana, jolloin C64 oli pääasiallinen pelikoneeni, olisi Viimeisen Ninjan mysteeri jäänyt selvittämättä aivan varmasti.

Moni muu peli taas ei panostanut läpi pelaamiseen juuri lainkaan. Jos onnistui jotenkin taistelemaan itsensä läpi loputtoman vihollisvyörytyksen, sai palkakseen korkeintaan pienen tekstinpätkän. Useimmiten peli vain alkoi alusta vaikeampana. Tämä johtui monesti ihan siitä, ettei muinaisissa koneissa aina riittänyt edes muistia tehtailla peliin mitään valtavia lopputarinoita. Moni peli oli myös käännetty peliautomaateista, joissa pitkillä jorinoilla tuppasi olemaan vain liikevaihtoa laskeva vaikutus.

Osasyy oli epäilemättä myös se, ettei niitä lopputekstejä ollut moni näkemässä. Kun pelitestaus tarkoitti sitä, että pelin tekijä itse sääti vaikeustason "ainakin riittäväksi", ei kaltaisellani tusinapelaajalla ollut juuri toivoa. Pystyn edelleen luettelemaan ne harvat pelit, jotka esiteini-ikäisenä onnistuin läpäisemään, eikä kyse ollut ainakaan yrittämisen puutteesta.

Oho, minäkin osaan


Käänne tapahtui jossain vuosituhannen vaihteen tienoilla. Ajattelin huvikseni koota silloisille kotisivuilleni listaa läpi pelaamistani peleistä. Olin vasta aloittanut peliarvostelijana, joten suurin osa peleistä oli vielä itse hankittuja. Hämmästyin nopeasti sitä, että lista tuntui paisuvan ja paisuvan. Jo PlayStation 1:llä läpi pelattuja pelejä kertyi kymmeniä, joten hylkäsin koko projektin. Mieli oli ollut jotenkin edelleen siinä tilassa, että pelin läpäiseminen olisi hieno ja vähän erityinen saavutus.

Tämä kehitys oli tuskin seurausta siitä, että olisin äkillisesti kehittynyt pelaajana. Olen aina ollut hidas tajuamaan, mitä pelin tekijät ovat kulloinkin tarkoittaneet, ja onnistun siksi mm. eksymään avoimen maailman peleissä jatkuvasti. Syyn oli siis pakko olla siinä, että pelit olivat helpottuneet.

PlayStation 2 olikin sitten itselleni se konsoli, jolla pelien läpäisy muuttui rutiiniksi. Arvostelin sillä satoja pelejä ja olin varannut kullekin niistä "työaikaa" noin 10 tuntia. Hämmästyttävän monen pelin lopputekstit tulikin siinä ajassa katsottua, lähinnä vain RPG-jättien kanssa vaadittiin merkittäviä lisäpanostuksia.

Tasapainoilua taitotasoilla


Kun asiaa tarkastelee ulkopuolelta, on täysin ymmärrettävää, että pelien muuttuessa massaviihteeksi ne helpottuvat. On taloudellisestikin järjetöntä tehdä peleistä niin vaikeita, että keskimääräinen yleisö ei näe niistä kuin hieman alusta. Oheistuotteiden ja jatko-osien markkinointi sujuu paremmin, kun asiakkailla on peliin syvempi suhde. Se ei ole omiaan syntymään, jos tyypillinen pelisessio kestää pari minuuttia.

Mutta liian helppokaan peli ei saa olla. Muutaman kerran on tullut vastaan pelejä, jotka käytännössä pelasivat itse itseään. Tällöin huomaa vaistomaisesti laskevansa rahojaan: maksoin tästä 60 euroa, peli kesti kolme tuntia… hetkinen, tämähän tuli kalliimmaksi kuin elokuvissa käynti! Jos mukaan mahtuu edes yksi hieman otsasuonta pullistava kohta, on kokemus paljon helpompi hyväksyä. Tulee käsitys siitä, että saavutin jotakin.

Nykyään sentään saavutukset tuovat lisäsyvyyttä niihinkin peleihin, joiden ensimmäinen läpäisy käy helpohkosti. Kaikki mahdolliset ähkyt tietystä pelistä on jo entiseen läpipeluuhun verrattava saavutus. Niitä saavutuksiakin on tosin monenlaisia: osan saa miltei vahingossa, osa innostaa pelaamaan lisää ja osa vaikuttaa jo lähtökohtaisesti niin typeriltä, ettei niihin edes halua panostaa.

Makuasioita


Itselleni tuoreehko esimerkki AAA-pelin kohtuullisen onnistuneesta vaikeusasteesta on Uncharted-sarja. Vaikka näitä pelejä on pitkitetty tarpeettomilla ammuskeluilla joka käänteessä, niillä on myös kiistattomia ansioita. Ne onnistuvat tiukasta käsikirjoituksestaan huolimatta luomaan aika usein vaikutelman siitä, että pelaaja itsekin osasi jotakin.

Vaikkapa rakastamani GTA:n tehtävät ovat monesti vaikeudeltaan epätasaisempia ja niitä on mahdollista läpäistä puolivahingossa, jos sattuu vain osumaan oikeaan kohtaan. Samoin GTA:n pelimoottoria voi uunottaa tavoilla, joihin tiukemmin käsikirjoitettu peli ei taivu, jolloin vaikeus syntyykin "ulkopelillisistä seikoista". Unchartedin jokaisen osan kanssa olen kironnut juuri sopivan monta kertaa, että olen lopulta ollut tyytyväinen lopputekstejä katsellessani.

Kuvaavaa vaikeusasteen suhteen on se, että osa lukijoista hymähteli kahdelle edelliselle kappaleelle ja pitää todennäköisesti sekä Unchartedin että GTA:n vaikeusastetta aivan pieleen säädettyinä. Useimmat itselleni vaikeat pelit ovat monelle liian helppoja ja päinvastoin. Se, minkä kukakin kokee mielekkääksi vaikeudeksi, onkin eräs pelisuunnittelun viisasten kiviä.

Vaikeudesta tuote


Edellä kuvaamaani taustaa vasten ei ole ihme, että vaikeista peleistä on viime aikoina syntynyt muoti-ilmiö. Se alkoi indieistä kuten I Wanna Be The Guy ja Super Meat Boy, mutta viimeistään Demon's Souls jatko-osineen toi veren pieremisen myös pelikauppojen hyllyille. Kauppa on käynyt ja lisää pukkaa, nyt myös muilta studioilta.

Hauskasti ympyrä onkin nyt sulkeutumassa. Joku Dark Souls 2 on peli, jonka läpäisyllä voi vähän paukutella henkseleitään – ja joka itseltäni jää pelaamatta aivan kuten Last Ninja 2 aikanaan. En vain osaa. Ja tämä on minulle aivan OK, sillä markkinoilla on liki määrättömästi pelejä, joita osaan.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Sunnuntaikolumni: E3... Sunnuntaikolumni: Äl... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (21 viestiä)

Exe

22.06.2014 klo 21.38 6 tykkää tästä

Hmm, ei oikein liity aiheeseen paljolti, mutta tuli vain mieleen, että Mirror's Edgessä ei tarvitse periaatteessa kuin juosta koko peli läpi, sitähän se pelaaminen siinä onkin. Vihollisia on harvakseltaan ja yleensä ne kaikki saa vältettyä helpohkosti. Silti tuossa pelissä on tulleet ne parhaimmta onnistumisen tunteet pelatessa, varsinkin niissä Time Trialeissa. Ajalla tai freerunningin/parkourin flow'lla ei ole pelissä väliä, mutta tuleehan siitä pirun hyvä mieli, kun kaikki menee putkeen.

Tekeepäs mieli pelata tuo peli taas pitkästä aikaa läpi.
lainaa
Conker

22.06.2014 klo 21.48 1 tykkää tästä

Ei oo Dark Souls 2:n minunkaan peli. Padi lentää aika nopeaan seinään. Nuorempana kyllä jaksoin vaikeatkin pelit läpi. Esmes NESsin vuokrattu Kid Icarus meni läpi viikonlopun suonen pullistelujen jälkeen. Ei jaksa enää pahemmin. Ensimmäinen Halo legendaryllä taitaa olla vimonen "vaikea" saavutus.
lainaa
Triq

Rekisteröitynyt 30.11.2012

22.06.2014 klo 22.14 2 tykkää tästä

Kyllähän foorumeilla naureskellaan että eipäs hard nyt ollutkaan niin 'hard'. Toki hc-pelaajien joukossa on hankalampi kysyäkään neuvoja (myöntää keskeneräisyyttä), mutta osansa on varmasti sillä että asiat tuntuvat helpolta siinä vaiheessa kun on läpi ja voi jo unohtaa epävarmuuden ja tuskan (kauhupeleissä pelon). Tästä oli joku sanontakin tyyliin nähdyn vaivan unohtaa saavutuksen hetkellä tjsp.
lainaa
esa

22.06.2014 klo 22.27

Super Mario Bros 3 NES:llä vieläkin pääsemättä läpi mutta eipä se mitään haittaakaan :)
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

22.06.2014 klo 23.51

No sen sanon heti alkuun että nämä nykyindiepelit ovat aivan liian vaikeita jos vertaa vanhoihin NES-peleihin. Pelien läpäisy ei itselle koskaan ollut mikään mystinen saavutus. Kaverit kyllä koulussa joskus kyselivät "miten ihmeessä pääsit siitä kohdasta läpi?" ja pyydettiin välillä pelaamaan joitain kohtiakin läpi :D Yritin kerran listata kaikkia pelejä jotka olen pelannut alusta loppuun aitona lävitse mutta se lista on pitkä kuin nälkävuosi jo pelkästään nes-pelejä on monta kymmentä. Tähän päälle vielä MegaDrive, Snes, PS1,PS2,PS3, Gamecube, C64, DS,PSP, PC, Xbox 360 pelit niin puhutaan todella, todella monista peleistä...

Ensimmäinen peli minkä varmaankin olen läpäissyt on joko Gradius tai Super Mario Bros. Luulisin että Gradius.
Muokannut: Protec 23.06.2014 klo 00.07 lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.06.2014 klo 00.09 2 tykkää tästä

Ihte alotti pelailun vasta siinä 2000-luvun alussa enemmissä määrin(kunnon pelikone tuli taloon 1999). Siinä vaiheessa oli toki vaikeuksia päästä vielä useitakin pelejä läpi, mutta pari vuotta myöhemmin oli jo itellä vahva "läpipelaamisen kulttuuri". 2005 vuodesta lähtien on tullut mentyä sellaset 30-50 peliä läpi vuosittain. Ainoat hyllyssä olevat pelit, jota ei ole menty läpi on Earth 2150 ja Baldur's Gate 1. Ensimmäinen oli aikanaan aivan liian vaikea, ja en siinä lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan päässyt juuria alkua pitemmälle. Jälkimmäisen sain taas joskus 2008, ja sen läpipeluu kaatu sit lopulta pelinkaataneeseen bugiin.

Tästä läpipelaamisen kulttuurista on pitänyt päästä sittemmin hieman eroon, kun Steamin kirjasto on kasvanut huomattavasti. Joitaki bundleista tulleita pelejä lähinnä vain testaa, ja jos ei nappaa, niin en väkisin pelaa loppuun. Kiinnostavampaakin on tarjolla, joten en käytä aikaani enää niihin, mitkä tökkivät heti alkumetreiltä. Edelleen toki olen yrittänyt läpäistä kaikki Steamista ostamani pelit, ettei tule sellaista, et käyttäisi rahaa tavaraan jota ei sitten käytä.

Yks Steam-peleistä jäänyt kesken pääasiassa sen vaikeuden vuoksi. Revenge of the Titans ollut vähän semmonen, että vaikeutta löytyy "sopivasti", mutta jostain syystä mielenkiintoa ei ole ollut hinkata joitakin tehtäviä niin hyvin, et pääsis sit siihen seuraavaan tehtävään puhtain paperein. Toisaalta sitten Super Meat Boy tuli pelattua läpi.

Pääasiassa nykyään enemmän haluaa tarinallisesti iskeviä pelejä, tai sitten hotline miamin ja VVVVVV:n kaltaisia pelejä, jotka rankaisevat välittömästi ja antavat yrittää uudestaan välittömästi. Pelit jotka rankaisevat pitkällä tähtäimellä (yllä mainitut Earth 2150 ja Revenge of the Titans), ovat vähän sellasia, ettei niitä jaksa välttämättä sitte hioa loppuun asti.

Jos vaikeutta haluaa tosissaan, nii aina voi pelata moninpelejä, niissä se vaikeusaste ei koskaan tunnu olevan keinotekoinen, toisin kuin useimmissa yksinpeleissä(vihollisella vain lisää hitpointteja, toista samaa asiaa useammin kuin mitä tekisit pienemmällä vaikeusasteella).
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

23.06.2014 klo 00.39 5 tykkää tästä

Itse ainakin kaipaan peleissä älyllistä-stimulointia ja sitä että pistetään pelaaja välillä ajattelemaan vähän itsekkin eikä pelkästään noudattamaan niin yksinkertaisia ohjeita mille aivovammaisetkin nauravat.

Ihan näin esimerkkinä vaikkapa GTA:ssa olisi kiva joskus välillä ihan aidosti alkaa selvittämään missä kohde/henkilö on ja miten häntä kannattaa lähestyä eikä pelkästään seurata pyhää ja mahtavaa HUD-nuolta, joka aina osoittaa seuraavan paikan sijainnin.

Sitten esim. rooli/toimintapeleissä monesti pelaajan halutessa päästä johonkin paikkaan saatetaan tarvita työkalua/asetta tjsp. Olisi oikeasti mahtavaa jos pelaajan pitäisi itse miettiä mistä tällainen esine voidaan saada ja miten siihen saadaan rahat (esim. tikapuut saa rautakaupasta, potionit vendorilta, aseet asekaupasta jne.) Nykypeleissä tilanne on se, että jälleen kerran pyhä nuoli osoittaa kaupan sijainnin jokaikisessä tilanteessa tai pahimmillaan jopa teleporttaa pelaajan suoraan ko. paikkaan ettei matkalla vahingossakaan eksy ja sen jälkeen vielä heittää ko. esineeseen tarvittavat rahat suoraan pelaajan lompakkoon ettei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa vaan esineen saa välittömästi ja ongelma on ratkaistu 100%.

Ennen oli ihan normaalia, että pelaajilta vaadittiin hiukan aivojen käyttöä muissakin kuin 100% älypeleissä, mutta nykyisessä kaikkiheti-helpolla-ADHD-ilmapiirissä tuskin ollaan enää palaamassa vanhaan malliin sillä se tod. näk. näkyisi heti pelin profiteissa kun massat kyllästyvät yksinkertaisimpienkin pulmien edessä.
lainaa
cyllion

Rekisteröitynyt 21.12.2010

23.06.2014 klo 00.55 1 tykkää tästä

Nykypeleistä myös Trialsit nostaa vaikeustason yhtäkkiä lässystä infernaaliseen
lainaa
PekkaKana69

23.06.2014 klo 04.58 1 tykkää tästä

Itse muistan 7-vuotiaana pelanneeni C64-pelin "Bruce Lee" läpi, ja kohtalaisen helpostikin. Ihmettelin vaan miten kaverit sanoivat pelin olevan niin hemmetin vaikea, etteivät pääse läpi. Hyvä siinä oli henkseleitä paukutella. :)
lainaa
PAskaJAska

23.06.2014 klo 08.38

Joskus olen tainut nuorna poikna joitain bosseja käydä Megamanissa vetämässä naapurille, mutta en kyllä kaikkia itsekään selättänyt. Olin toki paska, mutta naapuri oli paskempi.
lainaa
trsdfds

23.06.2014 klo 08.44

Conker kirjoitti:
Ei oo Dark Souls 2:n minunkaan peli. Padi lentää aika nopeaan seinään.


Suosittelenkin koittamaan ennemmin Dark Souls 1:stä, paaaaaaljon parempi peli. Dark Souls ygöstä rakastin, halusin pelata sitä kokoajan. Kakkonen on vain jäänyt pölyttymään, ei vain toimi selkeästi heikomman toteutuksensa johdosta.

Itselläni Last Ninja 2 jäi myös läpäisemättä, vaikka viimeiseen tasoon pääsinkin ja melkein loppuun. Ei vain 8-vuotiaan taidot riittäneet ihan loppuun asti, kovasta yrityksestä huolimatta. :)
lainaa
asdfqwer

23.06.2014 klo 09.17

NES ja SNES aikaan joitain todella vaikeita pelejä tuli vedettyä läpi aika helpostikin. Nesillä esim. Bucky O'Hare meni alusta loppuun jos sitä alkoi pelaamaan, mutta kun myöhemmin peliä on tullut testattua, niin ei se enää niin helppo olekkaan.

Tähän toki saattaa olla enemmänkin syynä se, että samaa peliä tuli tahkottua paljon enemmän. Pelit olivat uusi juttu ja kaikkia pelejä pelasi innoissaan. Ajastakaan ei ollut puutetta 8 vuotiaana ja pienen pelikokoelman takia uutta peliä ei ollut ihan joka viikolle pelattavaksi.
lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

23.06.2014 klo 09.48

Vuoden 1994 Thief, siinä koeteltiin minua
lainaa
Zx4

23.06.2014 klo 11.58 1 tykkää tästä

trsdfds kirjoitti:
Conker kirjoitti:
Ei oo Dark Souls 2:n minunkaan peli. Padi lentää aika nopeaan seinään.


Suosittelenkin koittamaan ennemmin Dark Souls 1:stä, paaaaaaljon parempi peli. Dark Souls ygöstä rakastin, halusin pelata sitä kokoajan. Kakkonen on vain jäänyt pölyttymään, ei vain toimi selkeästi heikomman toteutuksensa johdosta.


Ehdottomasti samaa mieltä, Dark Souls on huomattavasti viimeistellympi teos kuin sen jatko-osa. Pari asiaa pelimekaniikan suhteen on parantunut, mutta asiat kuten pomotaistelut, maailman yhtenäisyys, mielikuvitus niin ympäristön kuin vihollisten suhteen sekä yleinen tunnelma ovat jääneet suurelle keskitielle, joka ei missään nimessä ole huono mutta ei tee oikeutta muuten niin upealle pelisarjalle.
lainaa
Liimaletti

23.06.2014 klo 15.10 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Itse ainakin kaipaan peleissä älyllistä-stimulointia ja sitä että pistetään pelaaja välillä ajattelemaan vähän itsekkin eikä pelkästään noudattamaan niin yksinkertaisia ohjeita mille aivovammaisetkin nauravat.

Ihan näin esimerkkinä vaikkapa GTA:ssa olisi kiva joskus välillä ihan aidosti alkaa selvittämään missä kohde/henkilö on ja miten häntä kannattaa lähestyä eikä pelkästään seurata pyhää ja mahtavaa HUD-nuolta, joka aina osoittaa seuraavan paikan sijainnin.

Sitten esim. rooli/toimintapeleissä monesti pelaajan halutessa päästä johonkin paikkaan saatetaan tarvita työkalua/asetta tjsp. Olisi oikeasti mahtavaa jos pelaajan pitäisi itse miettiä mistä tällainen esine voidaan saada ja miten siihen saadaan rahat (esim. tikapuut saa rautakaupasta, potionit vendorilta, aseet asekaupasta jne.) Nykypeleissä tilanne on se, että jälleen kerran pyhä nuoli osoittaa kaupan sijainnin jokaikisessä tilanteessa tai pahimmillaan jopa teleporttaa pelaajan suoraan ko. paikkaan ettei matkalla vahingossakaan eksy ja sen jälkeen vielä heittää ko. esineeseen tarvittavat rahat suoraan pelaajan lompakkoon ettei tarvitse nähdä minkäänlaista vaivaa vaan esineen saa välittömästi ja ongelma on ratkaistu 100%.

Ennen oli ihan normaalia, että pelaajilta vaadittiin hiukan aivojen käyttöä muissakin kuin 100% älypeleissä, mutta nykyisessä kaikkiheti-helpolla-ADHD-ilmapiirissä tuskin ollaan enää palaamassa vanhaan malliin sillä se tod. näk. näkyisi heti pelin profiteissa kun massat kyllästyvät yksinkertaisimpienkin pulmien edessä.
Aivan samaa mieltä. Itselläni jää pelit nykyisin läpäisemättä, koska niissä ei ole juuri mitään haastetta ja ne ovat ihan saamarin tylsiä. Eikä suinkaan sen takia, että vaikeustaso olisi niin kova, ettei pysty etenemään. Kaikki tarjotaan tarjottimella suoraan pelaajalle ettei vahingossakaan tarvitse nähdä vaivaa minkään eteen. Ei sillä, että itsekään tykkäisin harhailla jossain isossa avonaisessa maailmassa etsimässä tuntitolkulla jotain lasinsirpaletta ilman mitään ohjeita tai vinkkejä sen sijainnista, koska käsikirjoitus on nyt näin määrännyt, mutta se älytön pelaajien aliarvioiminenkin seuraa-nuolta-äläkä-kysele-mitään mentaliteettikin voitaisiin lopettaa.

Myönnän silti, että vaikeusaste on taatusti vaikea asia peliä kehitettäessä. En osaisi itsekään sanoa mikä on se avain oikeaan vaikeusasteen ymmärtämiseen. Se kuitenkin osaan sanoa, että kun pelaajaa viedään kuin pässiä narussa, tulee koko pelaamisesta vain pelkkää suorittamista.

Onneksi indiepuoli alkaa tarjoamaan AAA-peleille varteenotettavia vaihtoehtoja. Paljon roskaa sieltä indiepuoleltakin tulee, sitä en kiellä, mutta tulee myös paljon pelejä mitä suuret julkaisijat eivät tekisi, tai ovat laskeneet ne kannattamattomiksi.
lainaa
Astorethein

Rekisteröitynyt 25.09.2011

23.06.2014 klo 19.25 2 tykkää tästä

En ole oikein koskaan pitänyt pelien läpäisyä kovin ihmeellisenä saavutuksena, koska olen koko peliaktiivisen ikäni tottunut pelaamaan loppuun kaiken, minkä olen aloittanutkin. En muista kuin pari tapausta, jotka olen harkinnut keskeyttäväni, sillä periaatteeni on se, että pelit tahkotaan loppuun vaikka väkisin. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaan loppuun myös ne vähemmät hyvät pelit, vaikka samaan aikaan tarjolla olisi jotain parempaakin.
lainaa
pifajfsdaji

23.06.2014 klo 19.53

joskus pelasin paskatkin pelit läpi mutta nykyään en jaksa haaskata aikaani. muutenkin pelejä tulee pelattua vähemmän. viimeksi skyrimin legendary edition on ollut niin järisyttävä kokemus että ei tee edes mieli koskea keskinkertaisuuksiin. eka peli oli varmasti Super Mario Bros ja toka Contra koska kaikki loput NESpelit oli sellaisia että eivät ainakaan tuntuneet loppuvan koskaan
lainaa
qwark

23.06.2014 klo 20.55

Heh, en siis ollut ainoa joka piti aikoinaan listaa läpimennyistä peleistä. Harmittaa vietävästi kun en muista mikä peli on ensimmäisenä tullut pelattua läpi. Joku C64-peli luultavasti, NES:llä tuli jo pelattua kaikki pelatut pelit helposti läpi.

Nykyaikoina pidän saavutuksista/trophyistä jo siitä syystä että siinä on kätevästi suoraan listaa pelatuista/läpimennyistä peleistä.
lainaa
fdsjofsdjio

24.06.2014 klo 18.10

qwark kirjoitti:
Heh, en siis ollut ainoa joka piti aikoinaan listaa läpimennyistä peleistä. Harmittaa vietävästi kun en muista mikä peli on ensimmäisenä tullut pelattua läpi. Joku C64-peli luultavasti, NES:llä tuli jo pelattua kaikki pelatut pelit helposti läpi.

Nykyaikoina pidän saavutuksista/trophyistä jo siitä syystä että siinä on kätevästi suoraan listaa pelatuista/läpimennyistä peleistä.


En kyllä ymmärrä mitä kätevää on saatananmoisessa listassa kuvakkeita. Ei näe suoraan onko peli pelattu läpi ja jos haluaa oikeasti läpi niin pitää grindata nettipeliä tai jotain saatananmoista kulmahinkkausta kuten GTAn pulut
lainaa
qwark

24.06.2014 klo 18.51

fdsjofsdjio kirjoitti:
En kyllä ymmärrä mitä kätevää on saatananmoisessa listassa kuvakkeita. Ei näe suoraan onko peli pelattu läpi ja jos haluaa oikeasti läpi niin pitää grindata nettipeliä tai jotain saatananmoista kulmahinkkausta kuten GTAn pulut


Ei ehkä suoraan konsolista näe muuta kuin tutkimalla yksittäisiä pelejä, mutta netissä on aika liuta saavutus/trophy profiili-sivustoja joista näkee jos minkälaisia tilastoja. En edes tietäisi tarkasti montako peliä omistan ilman kyseisiä sivustoja. Niitä kun on parisen sataa niin ei hirveästi napostele laskea käsin.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.06.2014 klo 19.56 1 tykkää tästä

Hard - tämän päivän Medium. Ihmettelen kun moni katsoo minua kieroon kuin masokistia, mutta ei ne nykypelit lopulta niiin vaikeita ole. Vähän yritystä pitää olla, mutta monet kaverit taitaa enemmän välittää siitä, että on "kiva leikkiä".
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova