Tuorein sisältö

Ei näin! SEGOILUA

Mikko Heinonen

02.03.2016 klo 20.24 | Luettu: 12752 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Kuinka Sega teki oman maalin
Vuonna 1992 Segalla oli 65 prosenttia USA:n pelikonsolimarkkinoista. Alle kymmenen vuotta myöhemmin se luopui laitevalmistuksesta kokonaan. Miten tällainen temppu tehdään?

Segan esi-isä, yhtiö nimeltä Service Games, syntyi Havaijilla vuonna 1940. Toisen maailmansodan jälkeen perustajat Raymond Lemaire ja Richard Stewart siirsivät toiminnan Japaniin, jonne oli noussut paljon amerikkalaisten sotilastukikohtia. Service Games toi niihin emämaasta jukebokseja sun muuta viihdykettä. Yhdistyttyään kilpailijansa Rosen Enterprisesin kanssa yhtiö lyhensi nimensä Segaksi ja huomasi pian muuttuneensa erilaisten viihdelaitteiden maahantuojasta niiden valmistajaksi.

Kun pelihallibisnes kukoisti 1970-luvulla, Sega kasvoi sen mukana. Arcade-pelien vauhti kuitenkin hyytyi 1980-luvun alussa ja liikevaihdon lasku pelästytti yhtiön amerikkalaiset omistajat. Määräysvalta alkoi siirtyä Japaniin. Samalla alettiin tähyillä kuluttajamarkkinoiden suuntaan, ja ensimmäinen pelikonsoli SG-1000 (Sega Game 1000) ilmestyi yhtä jalkaa Nintendo Famicomin kanssa vuonna 1983.


SG-1000 ei ollut menestys, mutta Sega jatkoi sen kehittelyä. Eri versioiden kautta siitä muodostui lopulta Sega Master Systeminä tunnettu konsoli. Vaikkei SMS:kään onnistunut Nintendon valta-asemaa horjuttamaan, se löysi kuitenkin omat ystävänsä etenkin Euroopasta ja Etelä-Amerikasta, eläen aina 90-luvun puolelle asti.

Jättivietti herää


Segan ainoa kiistaton menestystuote oli 16-bittinen Mega Drive (USA:ssa Genesis). Sen suunnittelu ammensi yhtiön parhaasta osaamisesta. Motorola MC68000:n ja Zilog Z80:n yhdistelmä oli jo aiemmin osoittautunut toimivaksi Segan System 16 -kolikkopeliraudassa, ja vuoteen 1989 mennessä sen hinta oli laskenut massatuotantoon sopivaksi.

Menestys etenkin Amerikassa haluttiinkin tällä kertaa varmistaa. Sega oli antanut kenkää markkinoinnista aiemmin vastanneelle leluyhtiö Tonkalle ja rakentanut Sega of American käytännössä tyhjästä, rekrytoimalla alan huippuosaajia. Ja koska eräs tämän juttusarjan perusteemoista on nauraa Atarin möhläilyille, todettakoon että Sega tarjosi Genesistä myös Atarin edustettavaksi, mutta tuli torjutuksi. Euroopasta puolestaan ostettiin pelikustantaja Virgin Mastertronic, josta tehtiin Sega Europe.


Mega Drive ehti markkinoille kaksi vuotta ennen pahinta kilpailijaansa Super Nintendoa. Vanhentuvan NES:n rinnalla Segan pelit näyttivät erityisen upeilta, ja etenkin Amerikassa tästä otettiin irti kaikki mahdollinen markkinointihyöty. Genesis does what Nintendon’t oli osuvaa sanailua ja puri yleisöön, mutta kauppa kävi alkuun varsin vaatimattomasti: ensimmäisenä vuonna saatiin kaupaksi vain puolisen miljoonaa konetta.

Vuoden 1990 puolivälissä Sega of American johtoon nimitettiin Tom Kalinske, joka laittoi tuulemaan. Hän keräsi ympärilleen hyvän johtoryhmän, laski koneen hintaa ja käynnisti erityisesti länsimarkkinoille suunnattujen pelien tuotannon. Se naula veti, ja Segalla olikin parhaimmillaan hallussaan 65 % Pohjois-Amerikan 16-bittisten pelikoneiden markkinoista. Euroopassakin myynti veti hyvin, ja koko elinkaarensa aikana konsoli myi noin 29 miljoonaa kappaletta. Tämän myötä oli varmasti helpompi sietää se, että Japanin markkinoilla Mega Drive ei edelleenkään oikein pärjännyt.

Menestystä tuli, entäs sitten?


Voidakseen ulosmitata Mega Drivesta kaiken mahdollisen, Sega ryhtyi pian kehittelemään siihen erilaisia laajennuksia. CD-ROM oli kaikkien huulilla, joten CD-lisälaite kuulosti varmasti hyvältä ajatukselta. Mega-CD (Amerikassa Sega CD) näki päivänvalon vuoden 1991 lopussa. CD-aseman lisäksi se sisälsi myös pieniä grafiikkaparannuksia, mutta suosio ei ollut mainittavaa. Suuri osa peleistä kun oli juuri niitä napin painalluksella ohjattavia suttuisia elokuvanpätkiä, joista kirjoitin Skrolli 2013.4:ssä. CD-laajennuksia myytiin alle kymmenesosa konsoleiden lukumäärästä.

Voittojen maksimoimiseksi Mega Driven tekniikkaa lisensoitiin muillekin. Ainakin Aiwa, JVC ja Pioneer tekivät omat versionsa, joissa oli erikoismausteita. Aiwan versio oli samalla radio ja CD-soitin, JVC:ssä oli karaoketoiminto ja Pioneerin Laseractive toisti Laserdisc-elokuvia. Tehtiinpä sille muutama erityinen Laserdisc-pelikin. Näiden lisäksi myös Sega itse teki samasta teemasta monia eri muunnoksia, kuten lentokoneisiin tarkoitetun Mega Jetin, mutta yksikään niistä ei saavuttanut kovin korkeita myyntimääriä.

Ristivetoa Saturnuksella


Seuraavan tuotteen ongelma on tuttu kaikille menestyneille yhtiöille, mutta harvoin tilanne pääsee kärjistymään aivan niin pitkälle kuin Segan tapauksessa. Vastakkain olivat Japanin Sega, koko yhtiön kivijalka, ja Amerikan Sega, joka oli juuri tuonut yhtiölle sen suurimman menestyksen. Aiheena taas oli se, kuinka seuraava sukupolvi otetaan haltuun.

Perinteisesti Segan tekninen osaaminen oli keskittynyt Japaniin. Siellä oli kehitetty kolmiulotteista grafiikkaa sisältäneet Virtua-sarjan kolikkopelit, jotka olivat 90-luvun alussa mullistavia. Niiden tekniikka oli kuitenkin aivan liian kallista koteihin, joten Sega oli aloittanut Hitachin kanssa projektin uuden RISC-suorittimen kehittämisestä. Saturnina tunnettuun koneeseen tulisi kaksi rinnakkaista SH-2-suoritinta sekä koko joukko muita piirejä.


Amerikassa oltiin alusta asti eri mieltä uuden arkkitehtuurin mielekkyydestä. Kalinske otti yhteyttä Silicon Graphicsiin ja kyseli apua Saturnin grafiikkapiirin tekemiseen, mutta Japanin pääkonttori torppasi sopimuksen teon. SGI lähtikin pian Nintendon kelkkaan. Tuloksena oli Nintendo 64, paljon Saturnia menestyneempi laite. Samoin puhuttiin, että kun Sony ja Nintendo riitaantuivat Playstationina tunnetun Super Nintendon CD-aseman valmistuksen tiimoilta, olisi Amerikan Sega ollut jo kärppänä neuvottelemassa siitäkin. Tokio oli kuitenkin päättänyt vakaasti, että uusi konsoli tehdään yksin. Nähtyään Playstationin prototyypin Segan johto päätti silti vielä avata Saturnin designin ja lisätä sen 3D-tehoa.

32-kertainen epäonni


Saturnin kehittely oli varsin hidasta, ja muiden valmistajien uudet konsolit kolkuttelivat jo ovella. Hätäratkaisuna päädyttiin – yllättävän yksimielisesti – Mega Driven turboahtamiseen. Konsolin päälle leivottiin 32X-nimellä tunnettu palikka, joka sisälsi muistia, kaksi SH-2-suoritinta ja muuta oheisrautaa. Tötterö tarvitsi oman virtalähteensä mutta käytti emokonsolin ohjaimia ja mahdollista CD-asemaa. Pääosin pelit kuitenkin toimitettaisiin moduuleilla. Laite oli tarkoitus saada jouluksi 1994 jenkkimarkkinoille kisaamaan 3DO:n, Jaguarin ja kumppaneiden kanssa.


32X:n kehitys jäi etupäässä Amerikan Segan vastuulle Japanin keskittyessä Saturnin viimeistelyyn. Työ oli katkonaista ja kärsi piiripulasta sekä kielimuurista. Varsinainen pommi kuitenkin putosi, kun laitetta oltiin juuri lanseeraamassa. Saturnia oltiin tuomassa markkinoille Japanissa jo 22. marraskuuta 1994, vuorokausi 32X:n Amerikan-julkaisun jälkeen. Vaikka 32X käytti osittain samoja piirejä kuin Saturn, se ei ollut ohjelmallisesti yhteensopiva, eikä Saturnissa ollut mitään porttia 32X:n pelimoduuleille.

Sega of America oli mahdottoman paikan edessä 32X:n kanssa. Ensinnäkin koko laitteesta oli tullut strategian kannalta tarpeeton. Toisekseen kuluttajat ihmettelivät, miksi heille edes markkinoidaan tällaista, kun oikea uusi konsoli oli tulossa jo muutaman kuukauden päästä myyntiin. Alle 700 000 myytyä konetta ja 40 julkaistua peliä on ehkä tämän pohjalta laskettavissa työvoitoksi, mutta reaalimaailman puolella kyse oli karvaasta ja kalliista pettymyksestä. Laajennukset valuivat hetkessä alelaareihin, ja etenkin amerikkalaiset kuluttajat alkoivat jo saada tarpeekseen Segan hyödyttömistä tuoteuutuuksista.

Peliaseman varjossa


Saturnin julkaisupäiväksi Amerikassa oli ilmoitettu toinen syyskuuta 1995, viikko ennen Playstationia. Japanin Segan hermot kuitenkin pettivät ja kone haluttiin Amerikkaan aikaisemmin, vaikka Genesis itse asiassa kävi vielä jonkin verran kaupaksi. Luotiin suunnitelma, jossa Sega sopi muutaman jakelijan kanssa 30 000 kappaleen ennakkomyynnistä E3-messujen yhteydessä toukokuussa 1995.

Segan yllätyshyökkäys meni niin pieleen kuin vain on mahdollista. Muille jälleenmyyjille ei ollut kerrottu koko asiasta, ja monet niistä suuttuivat tempauksesta Segalle ikihyviksi. Iso ketjuliike KB Toys irtisanoi myyntisopimuksensa kokonaan. Harvojen ennakkokonsoleiden ostajille oli tarjolla vain muutama Segan oma peli, sillä edes ulkopuoliset kehittäjät eivät tienneet muuttuneista suunnitelmista. Jonoja ei siis muodostunut. Kun vielä Sony ilmoitti E3:ssa, että Playstationin julkaisuhinta on 100 dollaria Saturnia alempi, Sega oli nöyryytetty. Ostava yleisö odottaisi Sonyn halvempaa konetta. Samalla Saturnin julkaisu tappoi tehokkaasti Genesiksen jo muutenkin hiipumassa olleen myynnin.

Käytännössä peli oli tämän jälkeen selvä. Playstation tuhosi Saturnin USA:n ja Euroopan markkinoilla. Vain Japanissa Sega onnistui nousemaan minkäänlaiseksi peluriksi. Alle kymmenen miljoonan kappaleen kokonaismyynti jätti Saturnin selvästi sukupolvensa heikoimmaksi, sillä Nintendo 64 myi kolminkertaisesti, Playstation yli kymmenkertaisesti. Saturnin monimutkainen arkkitehtuuri teki pelien kääntämisestä vaikeaa, ja suositut 3D-nimikkeet olivat poikkeuksetta Playstationia kehnomman näköisiä. Pelkät Segan omat pelit eivät pitkälle riittäneet.

Sega kirjasi Saturnista satojen miljoonien tappiot, ja johtoportaassa oli hetken ajan tuulista. Tom Kalinske jätti Sega of American kokonaan, ja Japanissa leikittiin muuten vain tuolileikkiä. Alkoi olla selvää, että paukkuja olisi enää yhteen yritykseen.

Miltei viaton uhri


Saturnin seuraaja Dreamcast oli Segan kehittämistä konsoleista kenties paras. Se saattoi ylipäätään olla eräs parhaiten suunnitelluista konsoleista. Senkin kehittämiseen liittyi draamaa, kun alun perin yhteistyökumppaniksi kaavailtu 3dfx vuoti suunnitelmat julkisuuteen, mutta tilalle valittu PowerVR2 oli vuonna 1998 kaikin puolin ajantasaista rautaa sekin. Lisäksi Sega toi Dreamcastille mainion valikoiman omia pelejään. Siksi onkin raadollista, että sillä oli syntymästä asti rasitteenaan myös kaikki Segan vanhat virheet.

Yhdysvaltain julkaisu sujui kuitenkin erinomaisesti, ja Dreamcast piti pitkään hallussaan julkaisupäivänä eniten myyneen koneen titteliä. Pelkkiä ennakkovarauksia oli yli 300 000 koneesta. Euroopassakin syntyi jonkin verran kuhinaa, mutta Japani ei DC:lle lämmennyt. Rahakkaita Japanin markkinoita Sega olisi nimenomaan kaivannut.


Jatkomyynti ei sujunut yhtä hyvin, sillä aiempi ”segoilu” oli karkottanut paitsi osan jälleenmyyjistä, myös Electronic Artsin. Ilman sen vuotuisia urheilupelejä moni kone jäi kauppaan, vaikka Sega yrittikin korvata niitä omilla Sega Sports -tuotteillaan. Ostavalla yleisöllä ja jälleenmyyjillä oli muutenkin kovin tuoreessa muistissa se, miten Sega-merkkiset konsolit muutamaa vuotta aiemmin happanivat hetkessä käsiin.

Lopullinen niitti oli, että Sony aloitti rummun lyömisen Playstation 2:sta. Muutamaa vuotta aiemmin Saturn oli saanut päihin Playstationilta, ja nyt pelkkä lupaus seuraajakonsolista riitti hiekoittamaan Segan ontuvan markkinakoneiston rattaat. Saturn oli kuihduttanut Segan kassan, eikä paukkuja vastata Sonyn mediahyökkäykseen ollut. Lisäksi Dreamcastista puuttui monen himoitsema DVD-asema. Kolmen peräkkäisen jättitappiovuoden ja kymmenen miljoonan Dreamcastin jälkeen Sega nosti kädet pystyyn tammikuussa 2001. DC tapettaisiin, ja yhtiö siirtyisi pelkäksi pelijulkaisijaksi.

Kunniakas loppu


Vanha Sega kaatui saappaat jalassa. Jos se ei olisi laittanut Dreamcastiin kaikkia paukkujaan, pelihistoria saattaisi kohdella sitä paljon ankarammin. Viimeisillä voimillaan se kuitenkin pusersi markkinoille sympaattisen joutsenlaulun, josta on vaikeaa olla pitämättä. Dreamcastilla syntyneet omintakeiset pelisarjat saivat jatkoa toisilla koneilla, ja Segakin pääsi viimein jälleen voitolliseksi myymällä pelejään niin Sonyn, Nintendon kuin Microsoftinkin konsoleille.

Tapahtumista kirjoittaessa on kuitenkin vaikea välttää haikeutta, sillä Dreamcast osoitti, mihin Sega pystyi silloin, kun se ei hukannut resurssejaan osastojen väliseen kissanhännänvetoon. Monen mielestä se oli viimeinen hardcore-pelikone. Saturn lieneekin siten ainoa konsoli, joka oman epäonnistumisensa lisäksi onnistui näivettämään myös teknisesti paremman seuraajansa.

Tämä juttu on osa V2.fi:n ja Skrolli-lehden sisältöyhteistyötä.
Tilaa Skrolli osoitteesta www.skrolli.fi/tilaa.


Kuvat: Wikimedia Commons -käyttäjä Evan-Amos

V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi ennakkovilkais... Sata V2.fi-lukijaa S... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

topi

02.03.2016 klo 22.21

Segan ura 3 party julkaisijana ei ole myöskään sujunut ilman ongelmia.Yhtiö on kyllä julkaissut hirveän määrän pelejä mutta suurin osa niistä on täyttä kuraa.Dreamcastin jälkeen kun Sega siirtyi pelkäksi julkaisijaksi he kai luulivat että mikä tahansa kura menee kaupaksi kuhan siinä päällä lukee Sega.He olettivat että miljoonat Sega fanit ostaisivat koko ajan heidän pelejä riippumatta siitä kuinka hyviä ne ovat.

Saapa nähdä onko Sega muutaman vuoden päästä edes pystyssä.Segan liike vaihto on ollut jo vuosia koko ajan lasku suunnassa.Mitään isoja AAA pelejä he eivät enää julkaise.Eikä tuo siirtyminen pelkkiin mobiili peleihin ja pachinko koneisiin ole myöskään tuonut yhtiölle tarpeeksi rahaa.
lainaa
zipjvdaspij

02.03.2016 klo 22.23

Sega oli aikansa yksi mahdeista ja jälkeenpäinkin on tullut joitakin hyviä pelejä, mutta virheistä joutuu maksamaan. DC tuntuu sellaiselta pienen ryhmän "omg"-tuotteelta josta suuri yleisö ei loppujen lopuksi tiedä yhtään mitään. Vähän samat fiilikset kuin Wii U:sta. Oli joo vähän tehokkaampi kuin PS1 mutta jäi heti seuraavaksi PS2:n jalkoihin
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.03.2016 klo 22.34 3 tykkää tästä


zipjvdaspij kirjoitti:
DC tuntuu sellaiselta pienen ryhmän "omg"-tuotteelta josta suuri yleisö ei loppujen lopuksi tiedä yhtään mitään. Vähän samat fiilikset kuin Wii U:sta. Oli joo vähän tehokkaampi kuin PS1 mutta jäi heti seuraavaksi PS2:n jalkoihin


No, DC:n grafiikka näyttää parhaissa peleissä tänäkin päivänä paremmalta kuin suurimmassa osassa PS2-tuotoksia. Tätä olen sivunnut Pelataanpa-videoissakin. Ei se tehoista ollut kiinni, vaan markkinointipaukkujen puutteesta.
lainaa
jpfdsjsofdp

03.03.2016 klo 00.51 1 tykkää tästä

Jossa vois tarttua siihen että tämänkin saitin arvosteluissa on ihmetelty miten Mario Kart 8, Super Mario 3D World yms näyttävät tajuttoman hyviltä ja peittoavat monet X1/PS4-pelit.

Toisaalta tiedä kuinka reilua mukaan on vetää niitä Pelataanpa-videoissakin näkyneitä nollabudjettiviritelmiä kun nykyään kellariharrastajatkin tekevät kauniimpia ja rikkaampia pelejä. Ruman pelin saa kyllä tehtyä ihan millä tahansa raudalla.

Eipä sillä, jos olis tehty sitä ja tätä niin olis voinut käydä niin tai näin. Ihan hyvin pohdiskeleva artikkeli kuitenkin. Mielestäni Segaa on kyllä aika vaikea kaivata koska nykytilanteessa se ei ole minkään yhden sympatisoitavan virheen takia vaan se on ollut aika tasaista alamäkeä. Megadrivestä ja Saturnista on sentään jonkinlaista kokemusta vaikkakin kilpailijat viihdyttivät monin verroin enemmän. DC olikin sitten enemmän sellainen että pelilehdessä näki muutamista nätistä peleistä kuvia mutta ketään tuttua ei kiinnostanut hankkia laitetta
lainaa
fkkfj

03.03.2016 klo 01.11 1 tykkää tästä


Mikko kirjoitti:


zipjvdaspij kirjoitti:
DC tuntuu sellaiselta pienen ryhmän "omg"-tuotteelta josta suuri yleisö ei loppujen lopuksi tiedä yhtään mitään. Vähän samat fiilikset kuin Wii U:sta. Oli joo vähän tehokkaampi kuin PS1 mutta jäi heti seuraavaksi PS2:n jalkoihin


No, DC:n grafiikka näyttää parhaissa peleissä tänäkin päivänä paremmalta kuin suurimmassa osassa PS2-tuotoksia. Tätä olen sivunnut Pelataanpa-videoissakin. Ei se tehoista ollut kiinni, vaan markkinointipaukkujen puutteesta.


Dreamcast kyllä meni tehoissa reippaasti PS1 ja N64 ohi.Esim Shenmue ei olisi ikinä pyörinyt PS1 tai N64 raudalla.Dreamcast kyllä hävisi tehoissa alkuperäiselle Xboxille,Gamecubelle ja PS2:lle.Mutta nuo konsolit tulivat markkinoille vasta 1-2 vuotta myöhemmin.Dreamcastin elinkaari jäi vaan 2 vuoden pituiseksi (1999-2001).Ainoa poikkeus taisi olla Japani missä se julkaistiin jo 1998 ja Sega tuki sitä aina tuonne 2006 astiin.Vielä nykyään Japanissa on pelintekijöitä jotka julkaisevat pelejä Dreamcastille.Mutta niinkuin Mikko jo tuossa totesikin Segalla ei ollut enää 2000-2001 paukkuja kilpailla Sonya,Microsoftia ja Nintendoa vastaan.Dreamcast oli kyllä ihan pätevä laite mutta silloin oli jo liian myöhäistä.Kuluttajat eivät enää luottaneet Segaan eikä Dreamcast pystynyt asiaa korjaamaan huolimatta siitä että se oli oikeasti hyvä konsoli.

Toinen asia mikä pitää muistaa on se että Playstation brändi oli tuohon aikaan ihan älyttömän suosittu.Sonylla oli käytännöllisesti katsoen monopoli asema konsoli markkinoilla.PS2 myi ihan älyttömiä määriä.Siitä löytyi DVD mikä oli tuolloin erittäin suosittu ja PS1 pelien taaksepäin yhteen sopivuus oli myös yksi syy suuren suosion takana.Dreamcast ei ollut ainoa konsoli joka jäi PS2 jalkoihin.Gamecube ja Xbox eivät myöskään pärjänneet PS2 vastaan huolimatta siitä että ne olivat jossain omisuuksissa jopa parempia PS2.
lainaa
Qukko

Rekisteröitynyt 21.01.2014

03.03.2016 klo 10.17

Olen kanssa samaa mieltä, että Dreamcast oli ilmestyessään ihan fantastisen hieno pelikonsoli. Todella kypsä ja kyvykäs 3D-rauta ja hyvin suunniteltu kompakti paketti kaiken kaikkiaan. Ohjain nyt ei aivan vedä vertoja myöhemmille tuplatatti-designeille, ja optinen asema ”GD-ROM” oli hieman virityksen makuinen.

Tosiaan sääli, että se oli hyvin pitkälti tuo Playstationin brändi ja Sonyn PS2 –rummutus (joka oli monelta osin ihan bullshittiä, mm. ”emotion engine antaa pelihahmoille tunteet” yms), mihin Dramcast kaatui. Ei tosiaankaan itse laiteen kyvykkyys.

Toki PS2 oli ”parempi” ja tehokkaampi pelikonsoli – mutta ei mitenkään merkittävästi. Tehoero PS2:n ja DC:n välillä ei ole sen suurempi kuin ero PS2:n ja Xboxin tai Gamecuben välillä. Oikeasti, PS2 on cubeen ja boksiin verrattuna melko nuhainen laite. Mutta eipä se haitannut PS2:n menestystä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.03.2016 klo 09.28


jpfdsjsofdp kirjoitti:
Toisaalta tiedä kuinka reilua mukaan on vetää niitä Pelataanpa-videoissakin näkyneitä nollabudjettiviritelmiä kun nykyään kellariharrastajatkin tekevät kauniimpia ja rikkaampia pelejä. Ruman pelin saa kyllä tehtyä ihan millä tahansa raudalla.


En minä niistä nyt tässä puhunutkaan, vaan ihan AAA-peleistä.
lainaa
mimimimimi

09.03.2016 klo 11.19

Eikös Sega julkaissut Alien Isolationin ihan vasta?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova