Tuorein sisältö

Pikkulinnulla pelibisnekseen

Manu Pärssinen

03.08.2008 klo 10.34 | Luettu: 2259 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelussa Two Tribes

Kun WiiWareen saapui ensimmäinen pläjäys aivan uusia pelejä, jäi isompien nimien varjoon Toki Tori, joka muutama viikko sitten V2.fi:ssäkin arvioitiin. Sen hollantilaisella tekijäporukalla on työn alla myös Rubik's World -puzzle, jossa perinteisen kuution lisäksi ratkotaan monenmoisia pulmia. V2.fi:n haastatteli Two Tribes -pelitiimin luovaa johtajaa Collin van Ginkeliä.



Keltainen pieni tipu


Two Tribes erikoistui aiemmin vain kannettavien laitteiden pelien tekemiseen ja Toki Tori olikin ensimmäinen askel pienten konsolipelien maailmaan. Vaikkei porukasta ole kovin kovaäänisesti ennen kuultukaan, on Two Tribes asustanut Alankomaiden keskipisteessä jo seitsemän vuotta. Game Boy Colorille aikoinaan tehty Toki Tori aloitti koko firman. Collin kertoo projektin alkaneen harrastuksena, mutta muuttuneen nopeasti oveksi peliteollisuuteen.

Pelin japanilaiselta kuulostava nimi on aivan hatusta keksitty, vaikka tori tarkoittaakin kyseisellä kielellä lintua. TT:läisten mielestä se vain kuulosti hyvältä.

"Halusimme aina antaa Toki Torille uuden tilaisuuden. Olimme jo alkaneet suunnitella päivityksiä siihen, ennen kuin WiiWare julkistettiin", kertoo Collin uusioversion alkuvaiheista.

Toki Tori on saanut vaikutteita 90-luvun alun peleistä. Itse päähahmo aloitti pelkkänä munana, muuttui tipuksi Game Boy Colorille ja sai roimasti yksityiskohtia ja luonnetta tv-ruutuversiossaan Wiillä. Kuinka WiiWareen sitten pääsee kehittämään?

"Nintendolta täytyy anoa Wii-kehittäjälisenssi. Jos sen onnistuu saamaan, voi saada pelinsä WiiWareen. Se ei ole kovin monimutkaista. Mielestämme WiiWare on hyvä alusta pienille kehittäjille - vaikka se on vielä alkuvaiheessaan, on kynnys oman pelin saamisesta Wiille huomattavasti alentunut."

Koska Toki Torin pelaamiseen ei välttämättä tarvita Wiin ohjaimia, tiedusteli V2.fi myös sitä, onko peli tulossa muiden konsoleiden latauspalveluihin. Kaikki on kuulemma mahdollista ja vaihtoehdot pidetään avoinna.

Rubikin maailma vielä piilossa


Two Tribes ei suostunut puhumaan vielä enempiä Nintendo DS:lle ja Wiille tänä vuonna julkaistavasta Rubik's World -pelistä. Siitä kiinnostuneita he kuitenkin kehottavat seuraamaan nettisivujaan seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Se löytyy osoitteesta twotribes.com.

Perinteisesti kysyimme myös tekijöiden omista pelijuurista ja näin Collin van Ginkel vastasi:

"Olen ehdottomasti pelaajia itsekin. Minä aloitin pelaamisen MSX-kotitietokoneella 80-luvun lopulla ja sen jälkeen siirryin konsoleihin. Lempipelejäni ovat pelit, jotka uskaltavat olla erilaisia, kuten Shadow of the Colossus ja Parodius, mutta pelaan useita peligenrejä, lukuunottamatta niitä, joihin liittyvät kokemuspisteet."

V2.fi kiittää Collinia sekä haastattelun järjestänyttä Martijn Reuversia.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Konsolilta kotitieto... Jarkon Demoputka... >

Keskustelut (1 viestiä)

Nahkis

04.08.2008 klo 13.01

Äh, heti kun luin sanan "pikkulintu" elättelin toivoa pikkuisen Kiwi-linnun paluusta ja The New Zealand Story-remakesta =)

http://en.wikipedia.org/wiki/New_Zealand_Story

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova