Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: We Happy Few (X1)

Kati Alha

05.09.2016 klo 16.42 | Luettu: 1647 kertaa | Teksti: Kati Alha

Lääkehuuruista dystopiaa
Compulsion Games tunnetaan alun perin Contrast-pelistään, joka ei lupaavista lähtökohdistaan ja viehättävyydestään huolimatta onnistunut lunastamaan odotuksiaan jääden kokonaisuudessaan hyvin keskinkertaiseksi kokemukseksi. Kun We Happy Few’n ennakkoversiota pelaa, nousee huoli, että firma on jälleen toistamassa samaa kaavaa.


We Happy Few vaikutti jo ensiesittelyssään suunnattoman kiinnostavalta. E3-messuillakin nähty alku vie pelaajan 60-luvun Britanniaa muistuttavaan totalitääriseen yhteiskuntaan, jossa ajalle uskolliset ympäristöt ja hahmot sekoittuvat dystooppiseen painajaiseen. Hallitus kontrolloi kaikkea ihmisten mielialoihin ja ajatuksiin saakka: joko syöt lääkkeesi ja olet onnellinen tai olet kuollut. Alku herätti kiinnostuksen ja nosti monen odotukset pilviin. Jotta näihin odotuksiin voitaisiin vastata, riittää tiimillä kuitenkin ennen varsinaista julkaisupäivää tekemistä, sillä kun intro on ohi ja varsinainen pelaaminen alkaa, jää päällimmäiseksi tunteeksi toistaiseksi lähinnä pettymys.

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…


...aina siihen asti, että Arthur päättää jättää lääkkeensä ottamatta. Ikävät lapsuusmuistot tulvivat takaisin ja ilo muuttuu epätoivoksi, kun loistelias toimistoympäristö paljastuu ränsistyneeksi lääväksi. Pirteät kollegat kutsuvat juhlimaan piñata-leikin ääreen, mutta aiemmin värikkäältä paperimassaeläimeltä näyttänyt lelu paljastuukin joksikin paljon karmeammaksi. Kuvotus huomataan, ja työkaverit ymmärtävät että Arthurista on tullut synkkis. Tätä ei suvaita. Pelaaja joutuu vihaisen lauman jahtaamaksi, ja aiemmin turvalliselta tuntunut elämä muuttuu hetkessä selviytymiskamppailuksi. Silmät ovat avautuneet maailman oikealle tolalle, mutta onko se kaiken epätoivon ja kurjuuden arvoista? Ehkä olisi ollut vain parempi napsia lääkkeet ja elää suloisessa valheessa.


Prologi on mainio, mutta tämän jälkeen peli muuttuu mekaniikoiltaan geneerisemmäksi avoimen maailman selviytymisseikkailuksi. Maailma koostuu muutamasta kaupunginosasta, joista osa on lääkekrapulaisten, päästään seonneiden asuttamia raunioita, kun taas toiset, paremmassa kunnossa olevat lähiöt ovat täynnä lääkehuumastaan nauttivaa ylemmistöä ja järjestystä ylläpitäviä, tiukasti naamioidensa taakse piiloutuvia poliiseja.

Aina nälkä ja koko ajan jano


Missä sitten liikkuukaan, pelaajan on sulauduttava ympäristöönsä. Jos kanssa-asukkeja epäilyttää, on vastassa helposti käsirysy. Taistelumekaniikat ovat ainakin ennakkoversiossa suorastaan surkeat, mutta sinnepäinkin huitomalla Arthur pärjää yleensä ihan hyvin yhtä tai kahta hyökkääjää vastaan. Kahakoilla on kuitenkin tapana eskaloitua joukkotappeluiksi, sillä kaikki lähimaastossa oleskelevat tuntuvat haluavan osallistua. Usein parempi ratkaisu onkin juosta karkuun, kunnes porukka rauhoittuu. Henkensä puolesta saakin varoa, sillä oletuksena kuolema on pysyvä, ja koko peli on aloitettava alusta. Asetuksista voi tosin valita armollisemman vaihtoehdon, jolloin kuoleman myötä tavaraa häviää, mutta peli jatkuu.


Arthurilla on oma piilopaikkansa kussakin kaupunginosassa, mutta jotta hengissä pysyminen ja eteneminen onnistuisivat, on ulkomaailmaan uskaltauduttava. Ympäristöstä löytyy monenlaista resurssia ja askarreltavaa, mutta usein on turvauduttava murtoihin ja varkauksiin, jotta maha täyttyisi ja varusteet paranisivat. Tutkiskelua ja seikkailua haittaa se, että hahmon nälkä-, jano- ja väsymysmittarit tippuvat turhan nopeaa vauhtia – hädin tuskin on päässyt suojasta ulos, kun Arthur jo valittaa ensimmäisen kerran janoaan. Juomaa oppiikin pian hamstraamaan mukaansa riittämiin, mutta ruokaa joutuu saalistamaan jatkuvasti. Tällöin matoiset leivät ja pilaantuneet omenatkin kelpaavat, mutta aiheuttavat usein ruokamyrkytyksiä. Vähänkin pidemmät tutkiskelureissut joutuu lopettamaan, kun väsy ajaa lepopaikkaan. Ankeaa eloa piristävät löydetyt Joy-pillerit, jotka kepeyttävät askeleet ja saavat maailman näyttämään hetken jälleen valoisalta paikalta.

Kaupunginosat on luotu proseduraalisesti, mutta käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että tietyt avainkohdat ja -esineet ovat eri pelikerroilla eri kohdissa. Alueet ovat lopulta pieniä, ja vaikka ennakkoversion mainitaan sisältävän vasta puolet lopullisista alueista, ei esimerkiksi Falloutin kaltaiseen avoimuuden tunteeseen päästä. Seikkaillessa vastaan tulee harhailun ja ryöstelyn lisäksi myös tehtäviä, joiden suorittamisesta palkitaan. Usein tehtävien suorittamisessa kuitenkin turhautuu, kun esimerkiksi tiettyä esinettä etsiessä joutuu haravoimaan useammankin kaupunginosan. Tietyt näistä on silti tehtävä, jotta siirtyminen seuraavalle alueelle ja lopulta oletettuun kaupungista pakoon onnistuisi. Positiivisesti osa tehtäväsarjoista tarjoaa ihan kiinnostavia pieniä tarinaelementtejä avaten asukkaiden taustoja ja tarinoita.

Tarinan tärkeys



Avainasemassa sen välillä, tuleeko lopullinen julkaisuversio olemaan mieleenpainuva kokemus vai pettymys, lienee se, saadaanko hiekkalaatikko kytkettyä mielekkäisiin tarinoihin. Julkaisuun mennessä pelissä pitäisi voida kokea yhteensä kolmen päähenkilön tarinat, kun toistaiseksi mukana on vain mainittu prologi. Tällä hetkellä peli tarjoaa kiinnostavan teeman ja estetiikan, mutta hiekkalaatikon reunat tulevat pian vastaan ja tekeminen on usein tylsää tai turhauttavaa. Vastaan tuli myös lukuisia bugeja, kaatumisia ja omituisempiakin ongelmia, joiden vuoksi matka toppasi itseltäni kesken vähän ennen oletettua loppua. Vaikka ennakkoversion voi jo ostaa, suosittelen odottelemaan ja seurailemaan, minkälainen kakku sieltä julkaisu-uunista lopulta oikein ulos saadaan.

V2.fi | Kati Alha
< Pelataanpa: Sinclair... V2.fi testasi: Acer ... >

Keskustelut (1 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

09.09.2016 klo 14.37

Kaikesta kritiikistä huolimatta vituttaa ettei tätä saa PS4lle. Pitäkööt tunkkinsa.

Kirjoita kommentti

60785

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova