Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Quake Champions

Samuli Leppälä

05.05.2017 klo 15.07 | Luettu: 8013 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Taas sinkohippaillaan
Harvalla pelisarjalla on yhtä vaikutusvaltainen historia kuin vuonna 1996 syntynsä saaneella Quakella. Kyseinen peli oli yksi ensimmäisistä täysin kolmiulotteisista objekteista koostuvista peleistä ja sen pelimoottoria on sittemmin hyödynnetty esimerkiksi Half-Lifen GoldSr moottorissa. Tämän lisäksi sarjan kehitys on myös näyttänyt tietä modernille e-urheilulle. Pian tämä perhe saa uuden tulokkaan riveihinsä, sillä Quake Champions on saavuttanut suljetun betan vaiheen.

Kaoottista meininkiä ja nopeita refleksejä



Pelin kehittänyt id Software on luvannut Quake Championsin jatkavan totutulla nopeatempoisella, aikuismaisella ja väkivaltaisella linjalla. Jälleen kerran nopeimmat refleksit ja vaikeimmin ennustettavat liikeradat ovat avain voittoon. Tietenkin mukana ovat myös vanhat kunnon sinkohypyt ja korkeamman puoleiset lentoreitit.

Valittavana on tällä hetkellä yhdeksän erilaista hahmoa, joilla kaikilla on tietenkin omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Pelimuotoja on puolestaan tässä vaiheessa kokeiltavissa perinteisen yksilö- ja tiimimeuhkaamisen lisäksi klassinen kaksintaistelumuoto. Siinä molemmat pelaajat valitsevat itselleen kolme hahmoa, joilla tämän jälkeen taistellaan vastustajan kolmea soturia vastaan vuoronperään.


Lyhyen testailun jälkeen pelistä jäi parhaiten mieleen sen kaoottisuus. Jos Call of Dutyn energiajuomahuuruiset refleksipärinät tuntuvat vieraannuttavilta, tarjoilee Quake Champions niin tajunnanräjäyttävän nopeatempoista konfliktia, että tällaisella FPS-pelien satunnaispelaajalla on todellisia vaikeuksia pysyä mukana. Vaikka toiminta on itsessään todella suoraviivaista, korostuu siinä tiukan taktiikan sijaan puhdas taito.

Ei soturi ilmaiseksi sodi


Suurin huolenaihe tässä vaiheessa koskee pelin ansaintamekaniikkaa. Quake Champions tulee olemaan ilmainen peli maksullisella sisällöllä. Tekeleessä on aluksi vain yksi hahmo pelattavana ja pelin sisäisellä valuutalla pystyy myöhemmin avaamaan muutkin hahmot, mutta vain väliaikaisesti. Pitempiaikaiseen omistukseen soturit saa vain oikealla rahalla. Se, miten tämä hahmojen vuokraaminen lopullisessa julkaisussa on toteutettu, jää vielä nähtäväksi. Tässä vaiheessa pelissä kerätyllä valuutalla sai yhden hahmon vuokrattua yhdeksi vuorokaudeksi. Lisäksi pelattaville hahmoille on, vähemmän yllättäen, tarjolla myös kaikenlaisia ulkoisia koristuksia.


Kovin monimuotoista ei toiminta tässä vaiheessa vielä ole. Tämä voi kuitenkin tulla muuttumaan kun peliin saapuu lisää pelimuotoja. Onkin mielenkiintoista nähdä miten pelaajien uusi sukupolvi ja toisaalta Quaken konkarit ottavat Quake Championsin vastaan. Pelin kehittäjät ovat luvanneet, ettei Quake Championsia tulla julkaisemaan millekään muulle alustalle kuin PC:lle. Toisaalta olisikin vaikea kuvitella miten kyseinen taito ja refleksipohjainen toiminta voisikaan toimia millään muulla kuin hiirellä ja näppäimistöllä.

Käytetty kokoonpano
Intel(R) Core(TM) i5-4200U CPU
RAM 8,00Gt
NVIDIA GeForce 840M

V2.fi | Samuli Leppälä
< Säätämö, osa 4: Amig... Pelisohva 1: Zool ja... >

Keskustelut (7 viestiä)

CallOfCtulhu35425

05.05.2017 klo 16.20

On niitä jotka diggaa Quakesta cthulhukauhupelinä ja niistä jotka tykkäävät arenatdmstä.
Saa nähä tuleeko koskaan OIKEAA quakerebootia kuten doomille lähestulkoon kävi.
lainaa
ytiovfehaoh

05.05.2017 klo 19.35

Ero se että Doom ykköstä ja kakkosta edelleen ihaillaan ja ovat jatkuvasti esillä. Quaken suhteen kakkonen on se oikea stara joka aloitti pärinän
lainaa
CallOfCtulhu35425

05.05.2017 klo 20.38

Kumman haluaisit kohdata oikeassa elämässä: fiendin kirveellä vai pinky demonin nyrkeillä?
lainaa
GRIM

05.05.2017 klo 20.41 1 tykkää tästä

CallOfCtulhu35425 kirjoitti:
Kumman haluaisit kohdata oikeassa elämässä: fiendin kirveellä vai pinky demonin nyrkeillä?


Sinut pimeällä kujalla.
lainaa
Quake-jäbä

05.05.2017 klo 22.04

Semmonen kysymys, että onko Quake Championsissa vielä "bunny hopping"? Ja pläräsin vähän nettiä ja ei ainakaan tältä 10 sekunnin pläräykseltä tullut vastausta...

Ja näin old school Quake-jäbänä, niin ehkä muistoisin kokemus oli kun Rocket Arenassa III:ssa kaikki aseet 80+ % tähtäys 30 min pelauksen jälkeen, mutta I'm hc matafaka ammatiltani?

Vieläks täällä näkyy Quake-naamoja?
lainaa
CallOfCtulhu35425

05.05.2017 klo 22.14

GRIM kirjoitti:
CallOfCtulhu35425 kirjoitti:
Kumman haluaisit kohdata oikeassa elämässä: fiendin kirveellä vai pinky demonin nyrkeillä?


Sinut pimeällä kujalla.


Mites ois Fallout Reloadin New Renon Commercial street?
lainaa
Fartmaster

06.05.2017 klo 09.16

CallOfCtulhu35425 kirjoitti:
On niitä jotka diggaa Quakesta cthulhukauhupelinä ja niistä jotka tykkäävät arenatdmstä.
Saa nähä tuleeko koskaan OIKEAA quakerebootia kuten doomille lähestulkoon kävi.


Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa jonne-sinkohipat. Ensimmäinen Quake oli just oikea fiilikseltään eli synkeämpää "horroria".
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova