Tuorein sisältö

V2.fi selvittää: Mikä on PlayerUnknown's Battlegrounds?

Miia Lyyra

03.08.2017 klo 19.46 | Luettu: 11704 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

KANAA METSÄSTÄMÄSSÄ
Tänä keväänä pelimedioita seuranneet lukijat eivät ole voineet välttyä lukemasta uutisia PlayerUnknown’s Battlegrounds -pelistä. Kesäkuun lopussa Bluehole-studio ilmoitti, että tekijöiden kassaan on kilahtanut jo yli 100 miljoonaa dollaria ja heinäkuun loppuun mennessä se oli Steamin ostetuin ei-Valven-peli yli 6 miljoonalla myydyllä kappaleellaan. Luvut ovat suuria, mutta erikoista niiden massiivisuudessa on se, että Battle Royale -henkinen peli on vasta Steamin Early Access -vaiheessa, johon se saapui 23. maaliskuuta. Millainen sitten on taktikointia, tarkkuutta, mutta myös räiskintää vaativa PlayerUnknown’s Battlegrounds?


Peli on alkujaan saanut ideansa Arma 2:n innoittamana, johon Brendan “PlayerUnknown” Greene suunnitteli Battle Royale -pelitilan. Nyt myöhemmin Brendan päätyi Blueholen rivistöön tekemään modista itsenäisen pelinsä.

Viimeinen hengissä on kuningas


Saari, johon mahtuu 100 pelaajaa on täynnä erilaisia aseita, ajoneuvoja ja taloja. Jokainen rinne, talo tai kulmantausta voi kuitenkin olla miehitetty vastustajien toimesta, eikä ikinä tiedä, milloin luoti kohtaa pään tai selän. Pelin tunnelma on samanlainen alusta aina loppumetreille saakka. PlayerUnknown’s Battlegroundsissa on tarkoituksena selvitä viimeiseksi hengissä olevaksi pelaajaksi, sillä yksin henkiin jäävä on voittaja ja saa palkinnoksi kana-aterian sekä pelin sisäistä valuuttaa.


Vastustajien lahtaamista voi harrastaa yksin, kaksin tai kolmen kaverin kanssa. Servereitä on tarjolla yhteensä kuusi, joista voi valita itselleen parhaimman asuinalueen mukaan. Peli toki mahdollistaa pelaamisen myös muiden alueiden servereillä, vaikka se hitaampaa saattaa ollakin. Tällä hetkellä mukana on vain yksi 8 x 8 km kartta, jossa riittää tahkoamista ja opeteltavaa. Pelin tekijät ovat kuitenkin suunnittelemassa jo uusia karttoja, joista yksi sijoittuu Perun aavikolle. Aikatauluja niiden julkaisuun ei ole tarkemmin annettu, mutta kuvamateriaalia uusista alueista on esitelty muun muassa Twitterissä.

Alussa koko konkkaronkka heitetään pienelle saarelle odottelemaan lähtöä kohti taistelualuetta ja kun 100 pelaajaa on täynnä, heitetään joukkio lentokoneeseen. Tämän jälkeen etsitään itselleen sopiva laskeutumisalue, johon hypätään laskuvarjolla. Tarjolla on isompia kaupunkeja sekä pieniä taloryhmittymiä, joihin voidaan laskeutua etsimään sopivaa aseistusta ja tarvikekatrasta. Pian laskeutumisen jälkeen pelialue alkaa pienentyä sykleittäin ja ympyrän ulkopuolelle jääneet pelaajat kuolevat. Mitä tiiviimmäksi alue supistuu, sitä vauhdikkaammaksi käsirysy kiihtyy muiden pelaajien kanssa. Viimeinen vyöhyke on todella pieni ja viimeiset pelaajat taistelevat tiensä voittajaksi melko nopeasti. Pelistä erittäin uudelleenpelattavan tekee se, että aseet ja autot sekä muut tarvikkeet ilmestyvät alueelle sattumanvaraisiin paikkoihin. Myös viimeinen alue sijoittuu aina eri paikkoihin, joten loppuympyrän sijaintia ei voi arvata etukäteen.

Etsi ja kerää



Pelaajalla on käytössään viisi asepaikkaa, joista kahteen voi laittaa mitä tahansa, haulikoista kivääriin. Kaksi muuta paikoista on varattu niin sanotusti lähitaisteluvälineille, joten toiseen saa pistoolin ja toiseen joko miekan tai esimerkiksi paistinpannun. Näiden lisäksi viimeiseen tarvikevalikkoon saa laitettua räjähteitä. Tuliaseiden lisäksi tarjolla on myös jousipyssy. Jotta tuliaseista saisi mahdollisimman hyviä, tarvitsee pelaajan kerätä mukaansa esimerkiksi panoksia, tähtäimiä ja äänenvaimentimia. Kaikki lisäosat eivät sovi kaikkiin aseisiin, joten kerätessä tulee olla tarkka siitä, että mikä osa sopii mihinkin.

Kaikkea ei voi kuitenkaan kantaa mukanaan, sillä kantokyky on rajallinen. Ensimmäisenä kannattaakin etsiä itselleen reppu selkään. Kantokasseja on tarjolla kolmea eri kokoa, joista isoimpaan mahtuu tietenkin eniten tarvikkeita. Aseiden lisäksi pelaaja voi kerätä mukaansa myös ensiapuvälineitä, kuten sitomistarpeita, energiajuomaa ja kipulääkkeitä. Näillä voi pelastaa itsensä silloin, kun oma hahmo on saanut osumaa esimerkiksi vastustajan luodeista. Ennen tätä pelaaja voi kuitenkin suojata taistelijansa esimerkiksi kypärällä ja luotiliivillä, joita löytyy kolmessa eri vahvuudessa.

Erittäin valoisa tulevaisuus



PlayerUnknown’s Battlegrounds on ollut kevään yksi kuumimmista puheenaiheista ja se ilmestyy myöhemmin tänä vuonna myös Xbox Onelle. Pelaajia on jo miljoonittain ja Bluehole-studio onkin avannut uuden toimipisteen Amerikkaan, jotta kaikkien työntekijöiden ei tarvitsisi muuttaa alkuperäiseen toimistoon Etelä-Koreaan. Pöhinä käy lujana last man standing -henkisen pelin ympärillä. Pessimistinä olen kuitenkin miettinyt mitä voi pahimmillaan käydä.

Moni Early Acces -peli on jäänyt kehitysvaiheeseen vuosiksi ja siinä ajassa yritykset ovat netonneet rahat ennakko-ostajilta ja kokeilijoilta. Peli saatetaan tehdä loppuun, mutta kehittämiseen asetetut panokset vain loppuvat kesken ja teos ei ikinä pääse pois kehitysvaiheesta lopulliseksi tuotokseksi. Koska PlayerUnknown’s Battlegrounds on Early Access -peli, on mahdollista, että myös tämä tekele tipahtaa muiden julkaisemattomien pelien laariin. Mielestäni on kuitenkin todella vaikea nähdä, että näin pääsisi käymään, sillä jo nyt nähty myyntimäärä ja tekijävoima ovat liian suuria siihen, että peli tulisi floppaamaan.


Selviytymisräiskintä on huomattu myös kilpaurheilupuolella ja esimerkiksi Gamescom-pelimessuilla elokuun lopussa Saksassa järjestetään PlayerUnknown’s Battlegrounds -turnaus, jonka potissa on yhteensä 350 000 dollaria. Turnaukseen kutsuttiin yhteensä 80 maailman kovinta pelaajaa, jotka kisaavat eri pelimuodoissa parhaimman pelaajan tittelistä. Tulevaisuudessa voimmekin varmasti odotella isompiakin kilpailuja kyseisen pelin parissa.

Vaikka pelissä on vasta yksi kartta, vetää se silti aina uudelleen ja uudelleen puoleensa. Pelityyliä voi vaihdella miten haluaa sekä kavereiden määrää voi vaihdella yhdestä kolmeen. Mikäli ystävien kanssa tahkoaminen alkaa ärsyttää, voi selviytymistä testata myös yksin. Taktiikkaa voi harjoittaa esimerkiksi kahdella erilaisella tavalla, joista toinen on niin sanotusti vilkkaisiin paikkoihin rynnäköllä iskeminen ja siinä tärkeintä on vastustajien tappaminen. Toisena strategiana voidaan kokeilla kontaktia välttelevää, mutta keräilevää tyyliä. Siinä hahmo varustellaan hyvillä tavaroilla ja taistelut käydään vasta viimeisillä hetkillä. PlayerUnknown’s Battlegrounds on siitä mahtava, että se tarjoaa aina uudenlaista mahdollisuutta selviytymiseen. Vielä kun mukaan saadaan uusia karttoja, tulee pelistä varmasti vielä pitkäikäisempi. Voin suositella teoksen hankkimista lämpimästi kaikille, jotka vähääkään miettivät, että pitäisikö lähteä taistelemaan saaristoon voittajan tittelistä. Ostaminen kannattaa, sillä tantereella on mukava seikkailla sekä yksin, että ystävien kanssa. Usein huomaan, että pelisessio päättyy kysymykseen ”jos vielä yksi peli?”.

Puoli tuntia PUBGissa - tästä pelissä on kyse



V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi pelasi: Castle... V2.fi haastatteli: H... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

03.08.2017 klo 22.13 8 tykkää tästä

Mielenkiintoinen juttu, etenkin tuo puolen tunnin video pelailusta valotti asiaa mukavasti kun siinä oli samalla höpötelty leppoisasti mitä tapahtuu.

Taitaapa mennä hankintaan.
lainaa
MedicFinland

04.08.2017 klo 07.58 1 tykkää tästä

Loistopeli. Kärsii early accessin lapsenvaivoista, mutta niitä korjataan koko ajan
lainaa
Judas

04.08.2017 klo 11.00

Loistava peli varsinkin kaveriporukassa, mutta ihmettelen miten noita renderöintiongelmia ei saada korjattua tai servereitä toimimaan kunnolla (johtuneeko suuresta pelaajamäärästä?). Konetta ei näillä osilla voi syyttää. Viime päivitys aiheutti isoja lagiongelmia, mutta koska peli on vasta early access -tasolla, niin annetaan anteeksi.
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

04.08.2017 klo 15.34 3 tykkää tästä

Juu noi optimointiongelmat tosiaan vähän rasittaa ja hyväkin kone voi olla riittämätön. Mulla on näyttiksenä GTX1060 6GB, 16GB muistia ja prossuna perus i5. Onneksi päivityksiä tulee melkein koko ajan ja optimoinnin suhteen tehdään tosi paljon töitä, sekin kyllä parantunut paljon sitten huhtikuun.

Mä yleensä pelaan EU-servulla, mutta välillä tulee temmellettyä myös NA tai AS. Joskus nekin tökkii, mutta annettakoon tosiaan anteeksi, koska Early Access.
lainaa
Repesorsa899

04.08.2017 klo 16.11 6 tykkää tästä

miialyyra kirjoitti:
Juu noi optimointiongelmat tosiaan vähän rasittaa ja hyväkin kone voi olla riittämätön. Mulla on näyttiksenä GTX1060 6GB, 16GB muistia ja prossuna perus i5.

Missä se hyvä kone oli?
lainaa
HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

05.08.2017 klo 08.59

Steamin kommenteista oli vaikea saada mitään järkeä kun siellä oli kauhea tappelu rättien ja lumppujen pyykkivuorojen maksusta ;) mutta ilmeisesti tuossa tosiaan on aika paljon lägiongelmia vielä.

Kerta on aikanaan Joint Opsit yms tullu pelattua verkossa, niin ei se lägi voi olla sen pahempaa. ;)

Köyhänä muusikkona menee ensikuulle tuon osto.
Muokannut: HArtsa 05.08.2017 klo 09.01 lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

05.08.2017 klo 17.56 4 tykkää tästä

Hyvä kun v2:lla on lisää videosisällöntuotantoa.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova