Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Life is Strange 2: Episode 3 (PS4)

Matias Puro

10.07.2019 klo 18.11 | Luettu: 855 kertaa | Teksti: Matias Puro

Kolmas kerta toden sanoo
Sean ja Daniel Diazin pakomatka Yhdysvaltojen halki etenee jälleen, kun Life is Strange 2 jatkuu kolmannella episodilla. Luoteisrannikolta Kaliforniaan kulkeneet kulkurit majoittuvat crustihippien telttakylään, mutta voivatko susiveljekset huokaista helpotuksesta vai vaaniiko virkavalta yhä kintereillä?

Kummalliset kulkurit


Tämä arvostelu käsittelee Life is Strange 2:n kolmatta episodia, sisältäen mahdollisia juonipaljastuksia kahdesta ensimmäisestä episodista. V2.fi:stä löytyy myös spoileriton arvostelu (arvio) kauden aloitusjaksosta.


Dontnodin tarinapeli Life is Strange 2:lle oli kovat ennakko-odotukset: ensimmäinen kausi kuuluu tarinapelien kärkikastiin, eikä lisäosana julkaistu Before the Storm pistänyt pekkaa pahemmaksi. Olisi kuitenkin armeliasta sanoa, etteivät odotukset ole täysin täyttyneet: Diazin veljesten odysseia on kompuroinut lähes jokaisella osa-alueella, aina tarinan rytmityksestä dialogiin. Kun kolmas episodi vielä alkoi ilmoituksella korruptoituneesta tallennuksesta, aloin olla valmis lyömään hanskat tiskiin. Hyvä etten lyönyt, sillä kolmas episodi Wastelands on se kauan kaivattu käännekohta, joka kääntää Life is Strange 2:n ruorin oikeaan suuntaan.

Kolmannen episodin alkaessa hypätään taas ajallisesti eteenpäin muutamia kuukausia. Joulu ja Kapteeni Sisupussin tarina on takanapäin, kun Meksikosta haaveileva kaksikko majailee Kalifornian punapuumetsissä. Viime episodissa tavatut crustihipit ovat ottaneet veljekset siipiensä alle, tarjoten jopa töitä paikallisesta huumelabrasta. Vaikka panokset kovenevat ja moraalin rajat hämärtyvät, kolmas episodi ei yritä olla mitään Breaking Badia. Huumemaailman sijaan tarina keskittyy veljesten rakoilevaan suhteeseen ja Seanin dualistiseen rooliin: vaikka isoveli on hyväksynyt roolinsa nuoren Danielin kasvattajana, teinipojalla hyrräävät myös hormonit.


Seanin ristiriitainen tilanne on ollut pelin pääteemoja jo ensimmäisestä episodista lähtien, mutta kolmas episodi ottaa kaiken irti teeman toteutuksesta. Parannus on entistäkin selvempää, kun vertailuksi otetaan äärimmäisen mustavalkoinen ja tonaalisesti ympäriinsä poukkoileva 2. episodi, joka ei onnistunut löytämään tasapainoa koko jakson aikana. Tällä kertaa Dontnod tarjoaa Seanin kasvatukseen sävyjä: isoveli voi olla esimerkiksi jämpti mutta ymmärtäväinen, tai ymmärrettävästi lepsu. Jopa fokus on saatu tällä kertaa kohdilleen. Päätähuimaavien juonenkäänteiden sijaan jakso panostaa pitkästä aikaa niihin intiimeihin hetkiin, mistä pelisarja on tullut tunnetuksi.


Diazin veljesten kemia on tuttuun tapaan episodin parasta antia. Dontnodin peleissä aikuiset saattavat kuulostaa keskenkasvuisilta teineiltä tai öyhöttäviltä setämiehiltä, mutta käsikirjoitus loistaa ihmissuhteiden kuvauksessa: ensimmäisellä kaudella huokailtiin ihastuksesta Maxin ja Chloen ystävyydelle, tällä kertaa Seanin ja Danielin veljessuhteelle. Pikkuveljensä pomottelun lisäksi Sean saa tällä kertaa tilaa hengittää: vapaamielisten hippien keskellä Sean voi elää edes hetkellisesti kuten aiemmassa elämässään. Mukaan mahtuu arkiaskareiden lisäksi juhlintaa, juttelua ja jopa pientä ihastumista. Kevyempi ote myös tarjoaa hyvää kontrastia episodin dramaattisemmille hetkille.

Hukattuja mahdollisuuksia


Kaikista kehuista huolimatta 3. episodista löytyy myös kritisoitavaa. Vaikka uusin osa onnistuu nostamaan käytännössä pelin jokaista osa-aluetta, Life is Strange 2:n fundamentaaliset ongelmat paistavat yhä läpi. Itseriittoisa ja lapsellisen mustavalkoinen politiikka on onneksi pienemmässä roolissa, mutta tarinan road trip -rakenne hankaa jatkuvasti vastaan: tapahtumapaikasta ja hahmoista on vaikea välittää, kun heidän parissaan on vietetty vasta muutamia tunteja.


Tarinan toinen suuri ongelma on samaistuttavuus, tai pikemminkin sen puutteesta. Ensimmäisen Life is Strangen vahvuus oli samaistuttavien ja fantastisten elementtien sekoitus hyvässä suhteessa. Tarinassa saattoi olla aimo annos puhdasta fantasiaa, mutta tapahtumapaikkana oli tavanomainen lukio; juoni teki päähahmoista sarjamurhaajaa jahtaavia yksityisetsiviä, mutta temaattisesti peli symboloi teini-iän aikuistumista. Life is Strange 2:n orvot muksut, mantereen läpi jatkuva ajojahti ja paperittomille töitä tarjoava huumekartelli eivät tarjoa samanlaista samaistumispintaa kuin viime kerralla. Uusin episodi ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä petrattavaa.


Kokonaisuutena kolmas episodi Wastelands tuntuu tarjoavan vihdoin niitä Life is Strangen tunnettuja vahvuuksia. Syvennettyjä hahmoja, huumoria ja intiimejä hetkiä riittää, vaikka ongelmatkin pitävät yhä pintansa. Jos Dontnod saa pidettyä tämän suunnan, Life is Strange 2:lla on vielä ihan oikeita oikeita mahdollisuuksia nousta genrensä klassikoksi. Elokuussa selviää, jatkuuko nykyinen noususuunta vai ei.

Lyhyesti: Kolmas kerta toden sanoo! Intiimi ja ihastuttava episodi, joka tarjoilee vihdoin sitä Life is Strangea, mitä fanit ovat odottaneet.
Hyvää: Oikea suunta, pienet hetket ja veljesten kemia.
Huonoa: Kauden rakenne ja vähäinen samaistumispinta.



V2.fi | Matias Puro
< Pelisohva S4E2: Prop... V2.fi pelasi: Just C... >

Keskustelut (2 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

10.07.2019 klo 19.11 1 tykkää tästä

Entäs valinnat? Olen pelannut vain ykkösepisodin, mutta sen jokainen Suuri ja Tärkeä valintatilanne oli uskomattoman läpinäkyvää petkutusta. Pelaajalle tarjotaan vaihtoehdot A, B ja C, joista jokaisesta seuraa lopputulos A. Peli ei onnistunut luomaan edes valinnan illuusiota. Onko tämä osa-alue parantunut?
MPuro

Rekisteröitynyt 01.04.2017

11.07.2019 klo 12.15

Refloni kirjoitti:
Entäs valinnat? Olen pelannut vain ykkösepisodin, mutta sen jokainen Suuri ja Tärkeä valintatilanne oli uskomattoman läpinäkyvää petkutusta. Pelaajalle tarjotaan vaihtoehdot A, B ja C, joista jokaisesta seuraa lopputulos A. Peli ei onnistunut luomaan edes valinnan illuusiota. Onko tämä osa-alue parantunut?


Ainahan näissä peleissä valinnanvapaus on pitkälti illuusiota ja junanraiteet näkee tälläkin kertaa, jos juonipolkuja alkaa tarkastelemaan. Omalla pelikerrallani tämä kolmas episodi petrasi silti paljon toisesta osasta, jonka valinnat olivat hyvin läpinäkyviä: suoranaisia ristiriitoja ei ollut, eikä ollut myöskään "valitse A tai B" -> "valitsen A" -> "tarina päättää silti että B" -tyylisiä mukavalintoja. Paljon tässä auttaa sekin, että 3. episodi keskittyy hahmojenvälisiin suhteisiin, jolloin liikkumavaraa on enemmän.

- Matias

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova